Sale Anjalan uuden myymäläkiinteistön rakennustyöt ovat alkaneet

Kymen Seudun Osuuskauppa osti Kouvolan Anjalasta tontin uudelle päivittäistavarakaupan yksikölle toukokuussa 2022. Rakennustöiden valmistelu tontilla on alkanut puiden kaatamisella ja varsinaiset perustustyöt käynnistyvät viikon 20 aikana.
Aiempaa suuremman myymälän valikoima kasvaa ja tuotteissa on entistä enemmän otettu huomioon alueen asukkaiden tarpeita. Esimerkiksi päivittäin avoinna oleva paistopiste on odotettu lisä Sale Anjalan palveluihin. Lisäksi myymälään tuodaan Sale-ketjun raikas uusi ilme, energiatehokkaampi kylmäkalusto ja valaistus sekä itsepalvelukassa. Myös sähköautojen ABC-latausverkosto laajenee Anjalaan. Uuden Salen paikoitusalueelle on tulossa kaksi peruslatauspistettä, jotka soveltuvat kaikille ladattaville autoille.
– Nykyinen Sale Anjala palvelee asiakkaita normaalein aukioloajoin rakennushankkeen ajan ja uusi myymälä avautuu loppuvuonna 2023. Anjala saa uudesta Salesta nykyaikaisen ja energiatehokkaan päivittäistavarakaupan. Esteetön myymälä ja suuremmat paikoitustilat lisäävät myös asiointimukavuutta, kertoo KSO:n kaupallinen johtaja Ari Hyytiä.
Hankkeen kokonaisinvestointi on n. 2 milj. euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari HyytiäKaupallinen johtajaKymen Seudun Osuuskauppa
Puh:0107624013ari.hyytia@sok.fiJohanna KoistinenViestintäpäällikköKymen Seudun Osuuskauppa
Puh:0107624019johanna.koistinen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kymen Seudun Osuuskauppa, eli KSO, on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja 100 toimipaikassa Kymenlaaksossa. Kymen Seudun Osuuskaupan omistavat yli 87 000 kymenlaaksolaista kotitaloutta ja se työllistää 1 600 eri ammattialojen osaajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymen Seudun Osuuskauppa
Valtakunnallista Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 10.6.202331.5.2023 16:18:20 EEST | Tiedote
Yhdeksän Kymen Seudun Osuuskaupan S-Marketia ja Salea osallistuu Kyläkauppapäivään.
Muistutuskutsu medialle: Kotimaanmatkailun uusin tähti on nyt auki - Tykkimäki Resortin lehdistötilaisuus 1.6.202331.5.2023 12:30:50 EEST | Kutsu
Kouvolan Käyrälammen rantaan rakennettiin uusi kotimaanmatkailun kohde, jollaista Suomessa ei ole aiemmin nähty – huippulaadukas resort-kokonaisuus muodostuu villoista, huviloista, mökeistä, trendikkäästä glampingistä sekä huvipuistosta ja vesipuistosta!
Kutsu medialle: Kotimaanmatkailun uusin tähti on nyt auki - tervetuloa Tykkimäki Resortin lehdistötilaisuuteen29.5.2023 18:28:21 EEST | Kutsu
Kouvolan Käyrälammen rantaan rakennettiin uusi kotimaanmatkailun kohde, jollaista Suomessa ei ole aiemmin nähty – huippulaadukas resort-kokonaisuus muodostuu villoista, huviloista, mökeistä, trendikkäästä glampingistä sekä huvipuistosta ja vesipuistosta!
Yökerho Las Palmas avautuu Kouvolan Amarilloon26.5.2023 15:28:40 EEST | Tiedote
Kouvolan Amarillon yöelämä herää uuteen kukoistukseen, kun Las Palmas Kouvola avautuu perjantaina 2.6.2023.
Tasavallan presidentti on 25.5.2023 myöntänyt kauppaneuvoksen arvonimen Kymen Seudun Osuuskaupan toimitusjohtajalle, kauppatieteiden maisteri Harri Miettiselle26.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Toimitusjohtaja Miettinen on työskennellyt S-ryhmässä, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) ja osuuskaupan palveluksessa yhteensä 25 vuotta. Vuodesta 1988 alkaen hän on toiminut vaativissa liikkeenjohdon tehtävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme