Osuuskauppa Hämeenmaa

Sale Humppila sai uudistuksen myötä kauan odotetun paistopisteen

Jaa
Sale-myymälät ovat olleet aina arjen luottokumppaneita erityisesti paikallisille asiakkailleen – ja ovat sitä myös jatkossa: uudistimme nyt Sale Humppilan, joka sai modernin ilmeen lisäksi uusia palveluita. Uudistetun myymälän avajaisia vietetään torstaina 10. syyskuuta.

Vuonna 2006 tapahtui jotain merkityksellistä: Humppilaan avattiin ikioma Sale-lähikauppa. Merkityksellisyys paikallisten arjessa saa yhä vahvemman jalansijan, kun uudistetun Sale Humppilan avajaisia vietetään tällä viikolla.

– 14 vuoden takainen Humppilan Salen avaus oli paikallisille asukkaille todella suuri asia, joten myös Salen uudistus on ollut älyttömän tärkeä projekti. Meidän on pysyttävä ajassa mukana kaikkien toimipaikkojemme osalta ja ylläpidettävä kehittyviä palveluita asiakasomistajillemme, kertoo silloinen Sale-ketjupäällikkö, nykyinen asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä Osuuskauppa Hämeenmaalta.

Sale Humppila koki remontin myötä valtavan muutoksen: hyllypaikat päivittyivät ja ilme modernisoitui.

– Vaihdoimme vanhat elintarvike- ja leipäosastojen hyllyt moderneihin harmaisiin hyllyihin. Mahtavinta uudistuksessa on todella hyvännäköinen uusi myymäläilme. Myös juomaosaston kylmäkaapit ovat täysin uudet, S-market ja Sale-ryhmäpäällikkö Marko Leppänen kertoo.

Yksi uudistuksista oli paikallisten asiakkaiden näkökulmasta ylitse muiden: uunituore paistopiste. Myymäläpäällikkö Katja Paavilainen kertoo asiakkailta tulleen palautteen olleen erittäin positiivista.

– Viime remontista ehti vierähtää jonkin aikaa, joten oli mukavaa saada myymälään uutta ilmettä. Erityisen iso juttu oli saada tänne jo kauan asiakkaiden toiveissa ollut paistopiste, Paavilainen iloitsee.

Uuden paistopisteen lisäksi myymäläpäällikkö kiittelee myymälän entistä selkeämpää ilmettä ja myymäläympäristön uudistamisen merkitystä viihtyvyyden kannalta.

– Tuotteet ovat entistä selkeämmin esillä, ja myymälä on kokonaisuudessaan nykyaikainen. Työntekijät ovat innoissaan uudesta kaupasta. Odotamme kovasti uudessa myymälässä työskentelemistä, Katja Paavilainen hymyilee.

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Hämeenmaa, ryhmäpäällikkö Marko Leppänen, 044 076 4359
Osuuskauppa Hämeenmaa, myymäläpäällikkö Katja Paavilainen, 044 431 4176

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Hämeenmaa
Osuuskauppa Hämeenmaa
Apilakatu 2, PL 41
15610 Lahti

03-8130 11http://www.hameenmaa.fi

Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye