Sallan kunta ja matkailu

Salla tukee yrittäjiään poikkeusoloissa kahden hankkeen voimin

Jaa
Sallan kunnassa on alkanut kaksi hanketta jotka tukevat paikallisia yrityksiä korona-ajan poikkeustilanteessa. Maailmanlaajuisen epidemian vaikutukset näkyvät voimakkaasti Sallan matkailussa ja sitä kautta myös muussa alueen yritystoiminnassa. Erillinen korona-hankerahoitus on mahdollistanut yrittäjien tehokkaan tukemisen poikkeusolosuhteissa.

Sallan matkailu nojautuu kotimaisten matkailijoiden lisäksi vahvasti kansainväliseen kysyntään. Vuonna 2018 kansainvälisten matkailijoiden rekisteröidyt yöpymisvuorokaudet Sallassa kasvoivat 42,8%. Sallan kansainväliset matkailijat tulevat pääasiassa Euroopasta mm. Alankomaista, Espanjasta, Saksasta, Italiasta ja Ranskasta sekä Venäjältä. Kansainvälinen kysyntä loppui kesken talvikauden 2020 täysin matkustusrajoitusten astuessa voimaan. Myös kaikki kesälle suunnitellut matkanjärjestäjävierailut on jouduttu perumaan.

Sallan kunta on hakenut ja saa kahta erillistä hankerahaa yritystoiminnan tukemiseen. ESR-rahoitteinen Yrittäjien Salla-hanke tukee paikallisia yrityksiä toimialasta riippumatta. Hanke tarjoaa asiantuntija-apua mm. liiketoiminnan kehittämiseen, sähköiseen osaamiseen ja markkinointiin. Se tukee yrittäjiä jaksamaan sekä verkostoitumaan. Hankkeessa luodaan lisäksi sähköinen neuvontapaikka kunnan nettisivuille. Kaikki hankkeen toimenpiteet ovat yrityksille ilmaisia, eikä omarahoitusta tarvita.

Lapin liiton rahoittamassa Sallan matkailun koronaexit –hankkeessa tehdään markkinointiratkaisuja matkustusrajoitusten ehdoilla. Matkanjärjestäjävierailut toteutetaan virtuaalisina ja kohdennetaan juuri niille kansainvälisille matkailualueille, joista on potentiaalisimmin saatavissa ensimmäisiä matkailijoita kriisin jälkeen. Hankkeessa tehdään myös suoraan kuluttajille kohdennettua markkinointia, joka keskittyy kotimaan lisäksi lähimarkkina-alueisiin, Norjaan ja Venäjälle. Lähimarkkina-alueet ja kotimaa nousevat tärkeään asemaan, mikäli lentoliikenteen palautuminen kestää odotettua pidempään.

Molemmat hankkeet kestävät vuoden loppuun. Lisätietoja hankkeista antavat:

Yrittäjien Salla -hanke
Hankepäällikkö Niina Mattila 
niina.mattila@salla.fi 
p. 040-1847893         

Työllisyyskoordinaattori Aini Iivari
aini.iivari@salla.fi
p. 040-6527231

Sallan matkailun koronaexit –hanke
Hankepäällikkö Eerika Tuomas
eerika.tuomas@salla.fi
p. 040 480 5387

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sallan kunta ja matkailu
PL 28, Postipolku 3
98901 Salla

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sallan kunta ja matkailu

Sallan Suuri Poroviikonloppu – 5. porocup kisa3.3.2022 17:16:36 EET | Tiedote

Sallassa järjestetään perinteiset porokisat maaliskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, 19.-20.3.2022. Kisoissa on nähtävissä ja aistittavissa vuosikymmenten perinteet sekä aitoa lappilaista tunnelmaa. Kilpailuissa ajetaan kuuman ja yleisen sarjan lähtöjä, lauantaina myös karsitaan uusia poroja mukaan ja sunnuntaina ohjelmassa on juniori sarjan ajot. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki kulkijat, läheltä tai kaukaa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye