Suomen Kalankasvattajaliitto ry

Salmonfarmille tunnustus suomalaisen kalanviljelyn edistämisestä

Jaa
Kemiönsaaren Kasnäsissä sijaitsevalle Salmonfarm- yhtiölle on myönnetty tunnustus "Suomalaisen kalanviljelyn edistämisestä". Ensimmäistä kertaa myönnetyn tunnustuksen myötä Suomen Kalankasvattajaliitto nosti esille ainutlaatuisen yhtiön, joka on tarttunut alan haasteisiin määrätietoisesti ja kehittänyt toimintaa ennakkoluulottomasti. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen antoi tunnustuksen Salmonfarmin Jörgen ja Wihelm Liljeqvistille Kalaviikko 2012 tapahtuman yhteydessä.

Kemiönsaaressa, 80-luvun alussa toimintansa aloittaneesta perheyhtiöstä, Salmonfarm Oy:stä on Jörgen ja Wilhelm Liljeqvistien johdolla kehittynyt yksi Saaristomeren merkittävimmistä työllistäjistä. Liljeqvistit ovat kehittäneet erityisesti kalankasvatustoimintaa kiinteästi Saaristoon kuuluvana elinkeinotoimintana. Samanaikaisesti he ovat laajentaneet yritystoimintaa ennakkoluulottomasti uusille alueille kuten huviveneilyyn ja matkailuun, venesatamineen ja kylpylähotelleineen.

Kalanviljelyelinkeino on ollut viimeiset 20 vuotta vahvan rakennemuutoksen kourissa. Salmonfarm on esimerkki yrityksestä joka on huomannut kalanviljelyn mahdollisuudet ja sen potentiaalin laajentua tulevaisuudessa. Uusimpia hankkeita on ollut panostus uuden sukupolven ruokintatekniikkaan. Lisäksi yhtiöllä on merkittävä rooli kotimaisen kasvatetun ja kalastetun kalan jalostajana. Erityisen huomioitavaa on se että kyseisen yhtiön tulevaisuutta on turvaamassa jatkaja Wilhelm omasta perheestä.


Lisätietoja:

Anu Toivonen, Suomen Kalankasvattajaliitto ry 040 504 3972
Wilhelm Liljeqvist Salmonfarm Oy 040 596 3341

Kuvat

KUVA: Kalaviikko 2012 tapahtumassa jaettiin tunnustukia. Kuvassa vas. Teuvo Mäkinen Saimaan Paula yrityksestä, maa ja metsätalousministeri Jari Koskinen, Paula Mäkinen Saimaan Paula yrityksestä, Wilhelm Liljeqvist Salmonfarm  ja Johan Åberg Suomen Kalanka
KUVA: Kalaviikko 2012 tapahtumassa jaettiin tunnustukia. Kuvassa vas. Teuvo Mäkinen Saimaan Paula yrityksestä, maa ja metsätalousministeri Jari Koskinen, Paula Mäkinen Saimaan Paula yrityksestä, Wilhelm Liljeqvist Salmonfarm ja Johan Åberg Suomen Kalanka
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kalankasvattajaliitto ry
Suomen Kalankasvattajaliitto ry
Pasilankatu 2
00240 HELSINKI

https://www.kalankasvatus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kalankasvattajaliitto ry

EU:n jättibarometri: COVID-19 pandemia lisäsi suomalaisten kalan kulutusta.19.10.2021 06:00:00 EEST | Uutinen

Kalan kulutus on Suomessa suurempaa verrattaessa kulutustottumuksia EU27 maiden keskiarvoon. Suomalaisista 76 % ilmoittaa syövänsä kalaa vähintään kerran kuukaudessa. enemmän kalaa kulutetaan mm Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Suomi sijoittuu kymmenenneksi maiden kalankulutustottumuslistalla. Keskimäärin Euroopassa 64 % sanoo syövänsä kalaa vähintään kerran kuussa. Suurin osa kalasta ostetaan kaupoista ja valmistetaan kotona. Suomalaisista 95 % sanoo ostavansa kalan kaupasta. Ravintolassa kalaa kertoo syövänsä vähintään kerran kuussa noin viidennes suomalaisista, saman verran kuin EU27-maissa keskimäärin. Euroopan komission toimesta haastateltiin maalis-huhtikuussa EU- alueella 26699, joista Suomessa 1017 kuluttajaa.

Mitä kalaa suomalaiset syövät tulevaisuudessa? Ja kuka sen tuottaa?7.5.2021 05:30:00 EEST | Tiedote

Kalan käyttö lisääntyy jatkuvasti, mutta EU:n vesiviljelytuotanto ei ole kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana ja Brexitin takia se vähenee nykytasosta. Kalamarkkinoita hallitsee yhteisön ulkopuolelta tuotu kala. Tahtoa kehittää ja lisätä omaa vesiviljelytuotantoa, samoin mahdollisuuksia kalan kestävään tuotantoon EU:n alueelta kyllä löytyy. EU:ssa on aktiivisia vesiviljelyalan yrityksiä sekä osaamista, mutta löytyykö osaavaa työvoimaa? Kehittyvät ja uudistuvat vesiviljely-yritykset tarvitsevat osaavaa ja sitoutunutta henkilökuntaa, mutta vesiviljelyalan koulutukseen hakeutuu hyvin vähän uusia opiskelijoita. Tätä työvoiman saatavuuden vinoumaa pyritään oikaisemaan kansainvälisellä BRIDGES-hankkeella.

Suomalainen kuluttaja ei tiedä, onko lautasella villiä vai kasvatettua kalaa - Miltei puolet suomalaisista ei tiedä Norjan merilohen olevan kasvatettua kalaa3.3.2021 06:30:00 EET | Tiedote

Suomalaiset ovat kaupan kalatiskillä eksyksissä. Ruokakaupoissa myydään käytännössä kahta punalihaista lohikalalajia: lohta ja kirjolohta. Kumpikin tarjolla oleva laji on miltei poikkeuksetta kasvatettua kalaa. Lohta kuitenkin markkinoidaan muun muassa termeillä merilohi, Norjan lohi ja Jäämeren lohi. Nämä ovat vääristäneet suomalaisten käsityksen siitä, mitä he syövät. 90 prosenttia kuluttajista luulee, että merilohi on kalalaji. 79 prosenttia luulee samaa Norjan lohesta. Etenkin merilohta ja Jäämeren lohta luullaan vieläpä villeiksi kalalajeiksi. Nämä mielikuvat vaikuttavat osaltaan siihen, että yli 80 prosenttia suomalaisten kaupasta ostamasta kalasta on tuontikalaa.

Vesistöjen hyvän ekologisen tilan saavuttaminen edellyttää ympäristötiedon avoimuutta osoittaa tuore selvitys26.2.2020 10:59:01 EET | Tiedote

Suomen Kalankasvattajaliiton toimeksiannosta Gaia Consulting on selvittänyt vesistöjen ekologista tilaluokitusta. Hankkeessa kartoitettiin eri toimijoiden roolit luokitteluprosessissa, sekä käytetyt tietokannat ja tausta-aineistot. Nykytilanteessa vesistöhanketta suunnittelevan ei ole mahdollista ennakoida toimintansa vaikutusta vesistön tilaluokitukseen ja tavoitteisiin julkisten aineistojen avulla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye