Insinööriliitto IL ry

Salo perää aitoja, alakohtaisia neuvotteluja

Jaa
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä syksyn työehtosopimusneuvottelujen takkuaminen johtuu työnantajan hirttäytymisestä niin sanottuun vientimalliin. Sopimuksia ei synny, kun alat kyttäävät toinen toisiaan odottaen päänavausta neuvotteluille.
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo

– Insinööriliitto on alusta lähtien pitänyt keskustelua niin sanotusta vientimallista täysin turhana ja epärealistisena. Vientimallista on tullut työnantajille fantasia, epäsymmetrinen keskitetty sopimusmalli, jonka yksi tavoite on minimoida palkankorotukset, Salo sanoo.

Hänen mielestään työnantajien jääräpäisyys uhkaa käydä suomalaiselle yhteiskunnalle kalliiksi. Vientimallin nimeen vannominen ja kilpailukykysopimuksen kiky-tunneista kiinni pitäminen on johtanut siihen, että yhä useammalla alalla on ryhdytty ilmoittamaan painostustoimista sopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi.

– Viimeksi eilen YTN ilmoitti kahden sopimusalan ylityö- ja vapaa-ajan matkustamisen kiellosta. Aloilla työskentelee noin satatuhatta ylempää toimihenkilöä. Voisi luulla, että näin suuren ja merkittävän henkilöstöryhmän kitkaton työn tekeminen kiinnostaa myös Etelärantaa, Salo sanoo.

Hänen mielestään oikea tapa päästä eteenpäin on käydä aidot, liitto- ja alakohtaiset neuvottelut, joissa kyetään ratkaisemaan alakohtaisia ongelmia.

– Insinööriliiton osalta esimerkiksi suunnittelu- ja konsulttiala on ala, joissa palkoissa on selkeää jälkeenjääneisyyttä verrattuna kilpailijamaihin. Tätä eroa pitää pystyä kuromaan umpeen. Nyt on sen aika, hän toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


puheenjohtaja Samu Salo, 040 184 2290

Kuvat

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye