Bonne Juomat Oy

Salpausharjun lähdeveden vienti Hongkongiin alkoi

Jaa
Lohjalainen Bonne Juomat Oy on tehnyt merkittävän pääavauksen lähdeveden viennissä Hongkongiin. Uutta on, että vesi viedään Aasiaan kartonkipulloissa.
Toimitusjohtaja Matti Väänänen  sai viime vientimatkalleen  Novgorodiin   seurakseen Ville Haapasalon. Bonne Juomat Oy vie tuotteitaan myös Venäjälle.
Toimitusjohtaja Matti Väänänen sai viime vientimatkalleen Novgorodiin seurakseen Ville Haapasalon. Bonne Juomat Oy vie tuotteitaan myös Venäjälle.

Vienti Hongkongiin alkoi kesäkuussa. Lähdevettämme on nyt myynnissä Hongkongin hotelleissa sekä muutamissa teattereissa, ja tarjonta on pian laajenemassa. Hongkongin markkina on äärimmäisen kilpailtu, mutta olemme onnistuneet erottumaan. Poikkeuksellisen tuotteen lisäksi Suomen puhdas maine on tärkeä etu, kertoo Bonne Juomat Oy:n toimitusjohtaja Matti Väänänen.

Tänä vuonna puolen litran kartonkipakkauksia viedään jälleenmyyntiin Hongkongiin arviolta 300 000 kappaletta. 

Vaikuttaa siltä, että aasialainen ostaja tarttuu jopa suomalaista nopeammin uudenlaiseen kartonkipakkaukseen. Kotimaassa aika näyttää, oppivatko suomalaiset ostamaan lähdevettä muovin sijasta kartonkipakkauksessa, Matti Väänänen sanoo.

Veden pakkaaminen muovin sijasta kartonkimateriaaliin on uusi asia maailmanlaajuisesti. Maailman ensimmäiset kartonkiset vesipullot ilmestyivät kauppoihin aiemmin tänä vuonna Suomen lisäksi Ruotsissa ja Saksassa. Suomessa Aqua Finlandia -lähdevettä on nyt saatavilla mm. Prismoista ja osasta K-ryhmän kauppoja noin yhden euron kappalehintaan. Pari kuukautta sitten ”norppavesi” tuli myös Helsinki-Vantaan lentoaseman GoSleep- lepo-osaston tarjontaan.

Aqua Finlandia -lähdevesi on peräisin Salpausselkien harjuihin kuuluvasta, Bonne Juomat Oy:n omasta Lähteenlohkon lähteestä. Uudenlainen kartonkipakkaus täyttää herkän lähdeveden säilytyksen kriteerit – vesi säilyy siinä täysin juomakelpoisena, eikä siihen tule mitään makuvirheitä.

Lähdeveden raikkaan ja luonnollisen maun pitää olla sama vielä käyttöajan lopussa, vuoden kuluttua, vaikka pakkausta olisi säilytetty lämpimissä olosuhteissa, toki avaamattomana, Matti Väänänen sanoo.

Kiinalaiset tulossa tutkimaan norppavettä

Aqua Finlandia -lähdevesipakkauksen erottuvin elementti on kaikille suomalaisille
tuttu kuva saimaannorpasta. Sen piirsi jo vuonna  1974 maineikas graafikko, professori ja Taideteollisen korkeakoulun kunniatohtori  Erik Bruun, joka koki nyt puhtaan suomalaisen lähdeveden sopivaksi yhteydeksi pakkaukseen sovittamalleen kuvalle.
 
Myös Kiinan vientikanava on avautumassa norppavedelle. Pekingissä sijaitsevan Tsinghuan  yliopiston tutkija- ja opiskelijaryhmä saapuu tutustumaan lohjalaiseen lähdeveden tuotantoon elokuussa. Suhteita on luotu Business Finlandin vientiasiantuntijoiden avulla.

Kiinalaisia kiinnostaa lähdeveden tuotanto Salpausselältä, joka on ainutlaatuinen, jääkauden muokkaama luonnon suodatin. Myös kiertotalouden kehitys ja kartongin käyttö veden pakkauksessa ovat erittäin ajankohtaisia asioita heille. Vaikka Kiina on lopettanut muovijätteen vastaanoton ulkomailta, muovin käyttö on merkittävä ongelma, johon haetaan ratkaisuja.

Uusiutuvista materiaaleista valmistetussa Aqua Finlandia -veden pakkauksessa on muovikorkki, mutta muovin kokonaismäärä on vain kymmenesosa muovipullon määrästä, eikä alumiinia ole käytetty lainkaan. Koko pakkauksen voi kierrättää kartonkikeräyksessä. Aasiassa tämä on  tärkeämpää kuin meillä, sillä muovipullojen palautusjärjestelmät ovat monessa maassa lapsen kengissä.

Lohjalaisen Bonne Juomat Oy:n tärkeimmät vientimaat ovat toistaiseksi Pohjoismaat, Itämeren rantojen valtiot sekä Venäjä. Viennin osuus on tällä hetkellä noin 10 prosenttia liikevaihdosta, mutta yhtiö ponnistelee nostaakseen sen lähivuosina 25 prosenttiin.

Bonne Juomat Oy:n päätuotteita ovat lähdeveden ohella erilaiset marjavalmisteet, mm. täysmehut, mehutiivisteet sekä marja-, hedelmä- ja juuressoseet, joita se valmistaa suurkeittiöille ja päivittäisvarakaupoille, kuluttajien saataville.  Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2018 7,5 miljoonaa euroa, ja se työllisti 24 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Matti Väänänen, CEO
Bonne Juomat Oy
matti.vaananen@bonnejuomat.fi | 0400 845970

Kuvat

Toimitusjohtaja Matti Väänänen  sai viime vientimatkalleen  Novgorodiin   seurakseen Ville Haapasalon. Bonne Juomat Oy vie tuotteitaan myös Venäjälle.
Toimitusjohtaja Matti Väänänen sai viime vientimatkalleen Novgorodiin seurakseen Ville Haapasalon. Bonne Juomat Oy vie tuotteitaan myös Venäjälle.
Lataa
Norppavesi matkustaa Aasiaan. Saimaannorpan tuttu kuva syntyi maineikkaan graafikon Erik Bruunin kynästä jo vuonna 1974.
Norppavesi matkustaa Aasiaan. Saimaannorpan tuttu kuva syntyi maineikkaan graafikon Erik Bruunin kynästä jo vuonna 1974.
Lataa
Toimitusjohtaja Matti Väänänen (oik.) päärynämehutynnyreiden äärellä. Keskustelukumppanina on tuotevalmistaja Joe Sohlberg.
Toimitusjohtaja Matti Väänänen (oik.) päärynämehutynnyreiden äärellä. Keskustelukumppanina on tuotevalmistaja Joe Sohlberg.
Lataa
Aqua Finlandia -lähdevesi (taustaton kuvaversio).
Aqua Finlandia -lähdevesi (taustaton kuvaversio).
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Bonne Juomat Oy
Bonne Juomat Oy
Mäntynummentie 8
08500 Lohja

019 382 233http://www.bonnejuomat.fi/

Bonne Juomat Oy on Lohjalla toimiva aitojen, maukkaiden ja terveellisten hedelmä- ja marjatuotteiden valmistaja. Toiminta alkoi vuonna 1998 ammattikeittiöille tarkoitetuilla mehuilla, myöhemmin tulivat kuluttajille suunnatut tuotteet. Nykyinen tuotevalikoima sisältää täysmehuja, mehujuomia, nektareita, makeuttamattomia ja sokeroituja mehutiivisteitä sekä hedelmä- ja marjasoseita. Tuotteita myydään ja markkinoidaan kuluttajille ja ammattikeittiöille Bonne-tuotemerkillä Suomessa ja ulkomailla.

Bonne-tuotteet valmistetaan Suomessa luonnon hienoista raaka-aineista ja raikkaasta lähdevedestä. Periaatteemme on valmistaa tuotteita, jotka maistuvat hyviltä ja tekevät hyvää. 

Bonne-tuotteiden valmistuksessa tärkeä makuun vaikuttava tekijä hedelmien ja marjojen lisäksi on luonnollinen lähdevesi. Lähdevesi saadaan omasta Lähteenlohkon lähteestä, joka sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä Lohjanharjulla. Lähteenlohkon lähdevesi on raikasta, käsittelemätöntä, luonnollista lähdevettä, joka on suodattunut harjun paksujen, puhtaiden hiekka- ja moreenikerrosten läpi. Siksi Bonne-tuotteiden maku on aito ja raikas.


Tiedotteen teksti: Tulostie

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye