Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Samuli Heimonen avaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon näyttelyvuoden 2019

Jaa
Kuvataiteilija Samuli Heimosen Monesta yksi -näyttely nähdään taidemuseon kahdessa kerroksessa 26.1.–19.5.2019. Esillä on uusia maalauksia, joissa taiteilijan aiemmasta tuotannosta tutut sudet ja koirat ovat saaneet maalaamalla toteutetun mosaiikkimaisen muodon.
Samuli Heimonen: E Pluribus Unum (2018). Akryyli ja öljy kankaalle. Yksityisomistuksessa. Valokuva teoksesta Samuli Heimonen.
Samuli Heimonen: E Pluribus Unum (2018). Akryyli ja öljy kankaalle. Yksityisomistuksessa. Valokuva teoksesta Samuli Heimonen.

Kuvataiteilija Samuli Heimosen Monesta yksi -näyttely avautuu Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kangasalla tammikuun 2019 lopussa. Näyttelyn teoksissa nähdään taiteilijaa pitkään kiinnostaneita aiheita, susia ja koiria. Uusissa maalauksissa nämä tutut hahmot kuitenkin uudistuvat mosaiikkimaisen käsittelyn avulla.

Näyttelyn maalaukset ovat valmistuneet vuoden 2018 aikana ja suurin osa niistä on näyttelyssä ensimmäistä kertaa julkisesti esillä.

Näyttelyn nimi ”Monesta yksi” on suomennos latinankielisestä fraasista ”E Pluribus Unum”. Heimosen näyttelyssä se viittaa mosaiikkeihin ja kuvan rakentamiseen osien kautta kohti yhtä kokonaisuutta.

– Viehätys maalata maalausta kuin tekisi mosaiikkia piilee sen rakentelevassa luonteessa, Samuli Heimonen kertoo.

– Laajemmassa mielessä minua kiinnostaa, minkälaisia suurempia kuvia me ihmiset toiminnallamme ja unelmillamme muodostamme. Mihin kohtaan maailmassa oma palasemme kiinnittyy ja mitä kuvaa se rakentaa?, hän jatkaa.

Tietoa taitelijasta

Samuli Heimonen (s. 1975) on Saarijärvellä Keski-Suomessa syntynyt ja nykyisin Jyväskylässä asuva kuvataiteilija. Heimonen valmistui taiteiden maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun kuvataiteiden maisteriohjelmasta vuonna 2002. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä taiteilija piti vuonna 2000. Hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin vuodesta 1998 lähtien niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Samuli Heimonen valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2008. Hänet on palkittu Tapperien Taideseuran mitalilla vuonna 2003. Heimosen töitä on Suomen valtion ja useiden suomalaisten taidemuseoiden kokoelmissa sekä yksityisten tahojen, kuten Capmanin kokoelmissa.

Lisätietoja ja taiteilijan CV (linkki taiteilijan verkkosivuille)

Samuli Heimonen: Monesta yksi 26.1.–19.5.2019 Kimmo Pyykkö -taidemuseon 1. ja 2. kerroksessa.

Näyttelyn mediakuva:
Samuli Heimonen: E Pluribus Unum (2018). Akryyli ja öljy kankaalle. 190cm x 200cm. Yksityisomistuksessa. Valokuva teoksesta Samuli Heimonen.

Linkki kuvakansioon

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Samuli Heinonen
info@samuliheimonen.com
040 500 1909

Soila Kaipiainen
intendentti
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
soila.kaipiainen @ kangasala-talo.fi
050 502 1036


Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala
kimmopyykkotaidemuseo.fi

Avoinna ti–ke 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15
Sisäänpääsy 6/4 € tai Museokortti, Alle 18-vuotiaat maksutta.

Vuoden 2015 alussa avattu Kimmo Pyykkö -taidemuseo sijaitsee arkkitehtuuriltaan palkitussa Kangasala-talossa, 20 minuuttia Tampereelta. Taidemuseon vaihtuvat näyttelyt esittelevät korkeatasoista kotimaista kuvataidetta ympäri vuoden kahdessa kerroksessa. Pysyvä näyttely Pitkän matkan ateljee kolmannessa kerroksessa avaa kuvanveistäjä Kimmo Pyykön elämän ja uran vaiheita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Avainsanat

Kuvat

Samuli Heimonen: E Pluribus Unum (2018). Akryyli ja öljy kankaalle. Yksityisomistuksessa. Valokuva teoksesta Samuli Heimonen.
Samuli Heimonen: E Pluribus Unum (2018). Akryyli ja öljy kankaalle. Yksityisomistuksessa. Valokuva teoksesta Samuli Heimonen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kuohunharjuntie 6
36200 KANGASALA

040 773 0148http://www.kimmopyykkotaidemuseo.fi

Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt esittelevät korkeatasoista kotimaista kuvataidetta kahdessa kerroksessa. Pysyvä näyttely Pitkän matkan ateljee taidemuseon kolmannessa kerroksessa avaa kuvanveistäjä Kimmo Pyykön elämän ja uran vaiheita. Taidemuseon yleisötyöhön kuuluvat yleisö- ja teemaopastukset, opastukset, luennot ja työpajat eri kohderyhmille. Kimmo Pyykkö -taidemuseo sijaitsee Kangasala-talossa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Riitta Nelimarkan näyttely tuo väri-ilottelua Kimmo Pyykkö -taidemuseoon -näyttely avautuu 21.9.30.8.2019 08:54:53 EEST | Tiedote

Syksyllä 2019 Kimmo Pyykkö -taidemuseossa nähdään omaleimaisen ja monipuolisen taiteilijan, professori Riitta Nelimarkan näyttely Bardo Bardo - teoksia alitajunnan labyrinteistä. Nelimarkan alter ego Elise seuralaisineen ja muut tarinalliset hahmot valloittavat taidemuseon näyttelytilat. Riitta Nelimarkan näyttely on esillä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 21.9.2019 – 5.1.2020.

Museoiden iltana 15.8. Einar Ilmonin näyttelyn voi kokea musiikin siivittämänä12.8.2019 13:41:39 EEST | Tiedote

Museoiden iltana Kimmo Pyykkö -taidemuseo tarjoaa musiikillisen äänimaiseman Einar Ilmonin näyttelyssä kävijöille. Kontrabasisti Ahti Lassila improvisoi näyttelyn teosten teemoista ja tilasta musiikillisen esityksen klo 19 alkaen. Einar Ilmonin elämään johdattelee Einarin kävelykierroksella opas Jussi Lehtonen klo 17. Lähtö kierrokselle Kimmo Pyykkö -taidemuseon edestä.

Museoiden ilta 15.8.2019 Kangasalla tarjoaa monenlaisia maksuttomia tapahtumia iltakymmeneen asti9.8.2019 09:02:35 EEST | Tiedote

Viidettä kertaa Kangasalla järjestettävä Museoiden ilta tarjoaa monenlaista tekemistä ja kokemista torstaina 15. elokuuta klo 17 alkaen. Taidemaalari Einar Ilmonin elämään ja taiteeseen voi tutustua Einarin kävelykierroksella sekä kontrabasisti Ahti Lassilan musiikin siivittämänä Walking bass -kierroksella Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Mobilia järjestää useita yleisöopastuksia sekä Rallimuseossa että ”Leveillä lahkeilla” näyttelyihin. Tapahtumassa on mukana yhteensä yhdeksän paikalliskohdetta, joihin kaikkiin on illan aikana vapaa pääsy.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye