Zeroten Oy

Sandvik ja FSP sopimukseen Turun pintakäsittelytoiminnoista

Jaa
FSP Finnish Steel Painting Oy on ostanut Sandvik Mining and Construction Oy:n Turun pintakäsittelyliiketoiminnan 27.11.2019 allekirjoitetulla sopimuksella.
Kuva: Sandvik
Kuva: Sandvik

Sandvik Mining and Construction Oy:n Turun Vahdontien toimipisteen maalaustoiminnot siirtyvät kokonaisuudessaan FSP:lle liiketoimintakaupan myötä. Sandvikin maalaustoimintoja Turussa ovat muun muassa osamaalaus ja pintakäsiteltyjen koneiden viimeistely, tarroitus ja kyltitys.

Liikkeenluovutus koskee Sandvikin koko maalaamohenkilöstöä Turussa, noin kymmentä työntekijää. He siirtyvät kaupan myötä FSP:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kaupalla ei ole muita henkilöstövaikutuksia.

– Sandvikin toiminnassa korostuvat turvallisuus, korkea teknologia, laatu ja tuottavuus, jotka ovat myös meille FSP:llä äärimmäisen keskeisiä asioita. Yrityskaupalla voimme lisätä osaamistamme ja laajentaa kapasiteettiamme sekä palvelutarjontaamme Lounais-Suomen alueella, sanoo FSP:n toimitusjohtaja Jarno Huttunen.

–  Monitahoisella yhteistyöllä on suuri merkitys liiketoiminnallemme. FSP on Pohjois-Euroopan johtavia pintakäsittelyalan yrityksiä ja on hienoa työskennellä jatkossa yhdessä, sanoo Sandvikin Suomen toimitusjohtaja Mats Eriksson. – Uskomme syvenevän yhteistyön FSP:n kanssa tuovan Sandvikille lisää pintakäsittelyn asiantuntemusta ja myös kilpailuetua niin pintakäsittelyn laadun kuin teknologisen johtajuuden saralla.

SANDVIK MINING AND CONSTRUCTION OY

Sandvik on kansainvälinen korkean teknologian teollisuuskonserni, jonka pitkälle kehitetyt tuotteet parantavat asiakkaiden tuottavuutta, turvallisuutta ja kannattavuutta. Sandvik tunnetaan maailman johtavana kaivos- ja urakointiteollisuuden toimittajana. Koko konsernissa on noin 42 000 työntekijää. Suomessa Sandvik Mining and Construction Oy työllistää 2000 henkilöä.

FSP FINNISH STEEL PAINTING OY

FSP Finnish Steel Painting Oy on yksi Pohjois-Euroopan johtavista pintakäsittely- ja lisäarvopalveluita tarjoavista yrityksistä. Keskitymme entistä enemmän perinteisestä pintakäsittely-yrityksestä tuotannon ja palveluiden kehittämiseen sekä uusien menetelmien ja teknologioiden tarjoamiseen. Näin varmistamme myös asiakkaidemme kilpailukyvyn säilymisen tulevaisuudessa alan kärkitekijänä. Yhtiö noudattaa tiukasti alan laatu-, ympäristö-, työturvallisuus- ja terveysstandardeja. Yhtiössä työskentelee noin 240 alan ammattilaista ja sen liikevaihto on noin 22 miljoonaa euroa. Yrityksellä on noin 20 toimipaikkaa sekä projektitoimintaa kattavasti Suomessa, Puolassa ja Virossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jarno Huttunen, Toimitusjohtaja
FSP Finnish Steel Painting Oy
Puh. 050 400 2082
jarno.huttunen@fspcorp.com


Mats Eriksson, Suomen toimitusjohtaja
Sandvik Mining and Construction Oy
Puh. 040 035 8982
mats.a.eriksson@sandvik.com

Kuvat

Kuva: Sandvik
Kuva: Sandvik
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Zeroten Oy
Zeroten Oy
Jaakonkatu 2
01620 Vantaa

http://www.zeroten.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Zeroten Oy

Liikkumattomuudesta miljardien kulut joka vuosi: Veronkorotukset iskevät liikunnan harrastajiin8.4.2024 15:00:07 EEST | Tiedote

Arvonlisäveron korotukset ja siitä aiheutuva hintojen nousu uhkaavat laskea liikuntaa harrastavien määrää. Suomalaisten liikkumattomuus tulee jo nyt yhteiskunnalle kalliiksi, sillä UKK-instituutin tekemän tutkimuksen mukaan liikkumattomuuden hintalappu on 3,2 miljardia euroa vuodessa. Summa koostuu muun muassa tuloverojen menetyksestä, ikääntyneiden laitoshoidon, työkyvyttömyyden, ennenaikaisten kuolemien, terveyspalvelujen käytön, sairauspoissaolojen ja lääkkeiden kustannuksista.

Meriseikkailuja ja maailmanennätyksiä – soutajalegendat Jari Saario ja Joonas Kuivalainen ottavat osaa LOL Expo 2024 -messutapahtumaan25.3.2024 15:02:17 EET | Tiedote

Kaksi soutajalegendaa, Jari Saario ja Joonas Kuivalainen, saapuvat huhtikuun 4. päivänä järjestettävään LOL Expo 2024 –liikunta- ja hyvinvointitapahtumaan Wanhaan Satamaan. Saario esittelee messuilla legendaarisen veneensä ja kertoo soutu-urakoistaan Atlantin yli Kuivalaisen tavoitellessa tapahtumassa minuutin sisäsoudun maailmanennätystä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye