MIELI Suomen Mielenterveys ry

Sanna Vesikansa MIELI ry:n kriisitoimintojen johtajaksi

Jaa
MIELI ry:n liittohallitus valitsi 30.10. kokouksessaan MIELI ry:n tulevaksi kriisitoimintojen johtajaksi VTM Sanna Vesikansan.

Vesikansa aloittaa MIELI ry:ssä marraskuun puolivälissä ja ottaa kriisitoimintojen johtovastuun, kun tehtävän nykyinen haltija Outi Ruishalme jää eläkkeelle helmikuussa 2022.

Sanna Vesikansa toimi viime valtuustokaudella 2017–2021 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestarina sekä vihreiden kaupunginvaltuutettuna. Apulaispormestarikaudellaan hän toimi muiden muassa sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana, kaupunginhallituksen jäsenenä, pääkaupunkiseudun ja ns. kuusikko-kaupunkien sos-ter-yhteistyöryhmissä sekä maakuntahallituksessa. Alkaneella valtuustokaudella Vesikansa on vihreiden ensimmäinen varavaltuutettu ja HUS:n hallituksen jäsen.

Vesikansalla on monipuolinen ura sekä kotimaassa että kansainvälisissä tehtävissä. Ennen apulaispormestarikauttaan hän on työskennellyt Pelastakaa lapset ry:n vaikuttamistyön asiantuntijana, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen projektijohtajana, kansainvälisten asioiden koordinaattorina ja tiedottajana sekä muiden muassa YK:n väestörahaston Etiopian maatoimistossa.

MIELI ry:n kriisitoimintojen kokonaisuuteen sisältyy 22 alueellisen kriisikeskuksen koordinaatio, valtakunnallinen kriisipuhelin, verkkokriisikeskus Tukinet, pääkaupunkiseudulla toimiva SOS-kriisikeskus sekä valtakunnallisen Rikosuhripäivystyksen Uudenmaan alueen toiminta. MIELI ry:n ylläpitämä ja koordinoima kriisitoiminta on luonteeltaan matalan kynnyksen ennaltaehkäisevää työtä. Kaikkiaan verkoston ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset kohtaavat tukea ja apua tarvitsevia kasvokkain, puhelimessa ja verkossa yli 125 000 kertaa vuoden aikana.

Koronakriisin aikana matalan kynnyksen tuen ja avun merkitys on korostunut entisestään, mutta kysynnän kasvu ei liity vain koronatilanteeseen. Keskeisinä haasteina MIELI ry:n kriisityössä onkin toisaalta kyetä lisäämään tarjotun tuen määrää, toisaalta varmistaa, että järjestöjen tuottaman auttamistyön merkitys ja resurssitarpeet tunnistetaan hyvinvointialueiden valmistelussa ja kuntien kehittämistyössä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi, MIELI Suomen Mielenterveys ry
0400 508 234, sari.aalto-matturi@mieli.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Maistraatinportti 4
00240 Helsinki

(09) 615 516https://mieli.fi/

MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. MIELI ry:n toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry

Kehysriihen päätökset romuttavat järjestöjen auttamistyön17.4.2024 18:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen terveyden ja hyvinvoinnin yksi tukijalka, järjestöjen ennaltaehkäisevä työ ja matalan kynnyksen auttaminen, on vakavasti uhattuna. Kehysriihen päätös leikata jopa kolmannes sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista tarkoittaa useiden toimintojen lakkauttamista eli useiden avun tarpeessa olevien ryhmien tuen loppumista. Myös MIELI ry:n kyky vahvistaa mielenterveyttä ja tarjota kriisiapua tulee päätöksen myötä heikkenemään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye