STTK ry.

Sannamari Mäkelä on STTK:n Vuoden työsuojeluvaltuutettu

Jaa

Sannamari Mäkelä on STTK:n Vuoden työsuojeluvaltuutettu. Palkinto annettiin tänään järjestön vuotuisessa henkilöstön edustajille järjestetyssä koulutuspäivässä Helsingissä.

Kuvaaja: Antti Sihlman
Kuvaaja: Antti Sihlman

Mäkelä on työsuojeluvaltuutettu Telia Oy:ssä, missä hän edustaa yhteensä noin 500 toimihenkilöä Lahdessa, Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Mikkelissä. Hänen liittonsa on Ammattiliitto Pro.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Sannamari Mäkelä on työsuojelun ammattilainen, yhteistyökykyinen ja -haluinen sekä helposti lähestyttävä aktiivinen viestijä. Yt-menettelyiden ollessa lähes arkipäivää työyhteisöissä eletään jatkuvassa muutoksessa. Mäkelä paneutuu tehtäväänsä syvällisesti sekä tukee ja neuvoo henkilöstöä muutosprosesseissa.

Yhteistyötään työnantajan kanssa Sannamari Mäkelä itse kuvaa seuraavasti:
– Meillä on sama tavoite. Teemme yhdessä töitä sen eteen, että meillä on turvallinen ja viihtyisä työpaikka, jossa kaikilla hyvä olla.

Paitsi työsuojeluvaltuutettuna, Mäkelä toimii myös työpaikkansa luottamusmiehenä ja Päijät-Hämeen Toimihenkilöt Pro ry:n varapuheenjohtajana ja sihteerinä.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja STTK:ssa: työelämäasiantuntija Erkki Auvinen, puhelin 040 5450631.

Kuvat

Kuvaaja: Antti Sihlman
Kuvaaja: Antti Sihlman
Lataa

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin 450 000 jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK:n Antti Palola maailman ay-liikkeen kattojärjestö ITUC:n hallitukseen ja työvaliokuntaan21.11.2022 09:37:57 EET | Tiedote

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on valittu maailman ammattiyhdistysliikkeen kattojärjestö The International Trade Union Confederation (ITUC) hallitukseen ja sen työvaliokuntaan. Palola on työvaliokunnan ainoa pohjoismainen jäsen. Samalla Palola jatkaa ITUC:n hallituksessa. Vuonna 2006 perustettu ITUC edustaa yli 200 miljoonaa palkansaajaa yli 130 maassa ja sillä on noin 330 jäsenjärjestöä. ITUC:n keskeinen tavoite on edistää ay-liikkeen yhteistyötä globaaleissa asioissa, kuten yhteyksissä Kansainväliseen työjärjestöön, Maailman kauppajärjestöön, Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon. ITUC:lla on myös tärkeä tehtävä koordinoida palkansaajajärjestöjen apua vaikeimmissa oloissa perusoikeuksia puolustaville ammattiliitoille. - Kansainvälisen järjestön pohjoismaisena hallinnon jäsenenä toimiminen on STTK:lle ja myös minulle henkilökohtaisesti iso luottamuksenosoitus. Tehtävä on erinomainen näköalapaikka eri maanosien haasteisiin ja niiden mahdollisiin ratkaisuihin, Antti P

Sanna Rantala STTK:n juristiksi, Tom-Henrik Sirviö ekonomistiksi14.11.2022 10:36:57 EET | Tiedote

Oikeustieteiden maisteri Sanna Rantala on valittu STTK:n juristiksi. Rantala työskentelee tällä hetkellä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin lakimiehenä. Valtiotieteiden maisteri Tom-Henrik Sirviö on valittu STTK:n ekonomistiksi. Sirviö työskentelee nyt finanssiasiantuntijana valtiovarainministeriössä. Valinnat teki perjantaina kokoontunut STTK:n hallitus. Rantala ja Sirviö aloittavat uusissa tehtävissä tammikuussa. Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Veroale väärä viesti ostovoiman romahduksen kanssa kamppaileville11.11.2022 13:33:04 EET | Tiedote

STTK:n hallituksen mielestä verotuksen keventäminen ei ole oikea eikä reilu lääke turvaamaan kotitalouksien ostovoiman romahdusta, joka on seurausta energiapulasta sekä korkojen ja hintojen jyrkästä noususta. ─ Veroale olisi väärä signaali toimeentulo-ongelmien kanssa aidosti kamppaileville ihmisille. Ostovoiman romahdusta on paikattava ensisijaisesti palkankorotuksilla. Muita tehokkaita keinoja olisivat myös palkansaajien sosiaalivakuutusmaksujen osittainen siirtäminen työnantajille ja indeksiehdon käyttöön ottaminen. Niiden rinnalla kokonaisveroaste säilyttämällä turvataan hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, puheenjohtaja Antti Palola linjaa. Maltillisten tuloerojen maissa talous toimii tutkitusti tehokkaasti. STTK:n mielestä ansiotuloverojen progressiivisuus on säilytettävä ja suurituloisten osalta sitä olisi vara jopa hieman kiristää. Verotuksen painotusta on ohjattava työstä pääomatuloihin ja varallisuuteen eikä perintö- ja lahjaveroja ole tarpeen nykyisestä muuttaa. ─ Suomessa on e

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Työ- ja osaamisperusteinen maahanmuutto kaipaa aktiivisia toimia myös seuraavalla hallituskaudella11.11.2022 10:00:00 EET | Tiedote

Työmarkkinakeskusjärjestöjen (EK, SAK, Akava ja STTK) mielestä aktiivisia panostuksia työ- ja osaamisperusteiseen maahanmuuttoon on jatkettava seuraavalla hallituskaudella. Maahanmuuttopolitiikan on oltava tavoitteellista ja reilua. Suomen on sitouduttava vastuulliseen kansainväliseen rekrytointiin sekä aktiiviseen työperäisen hyväksikäytön ja harmaan talouden torjuntaan.

STTK: Naisten ja miesten välinen palkkaero ennallaan, ratkaisu voisi olla palkka-avoimuuden lisääminen4.11.2022 05:50:00 EET | Tiedote

STTK:n kyselyn perusteella yli puolet vastaajista on sitä mieltä, että perusteettomien palkkaerojen vähentämisessä on onnistuttu jokseenkin tai erittäin huonosti. Erityisesti näin kokevat pitkään työelämässä olevat 51 - 65-vuotiaat (61 %). Ratkaisu voisi löytyä palkka-avoimuuden lisäämisestä. Kyselyyn vastanneista 67 prosenttia suhtautuu jokseenkin tai erittäin myönteisesti siihen, että palkkatiedot kerrottaisiin työpaikoilla nykyistä avoimemmin. Myönteisimpiä palkka-avoimuudelle ovat alle 35-vuotiaat (70 %) eikä suhtautumisessa ole juurikaan eroa miesten ja naisten välillä. Tiedot käyvät ilmi STTK:n Aula Researchilla teettämästä kansalaiskyselystä. Siihen vastasi yli 3 000 täysi-ikäistä. Otos kerättiin syys-lokakuun aikana. Naisten palkkapäivää vietetään tänään 4.11.2022. Päivä osuu samaan ajankohtaan kuin vuonna 2021, eli palkkaero on pysynyt ennallaan. STTK aloitti Naisten palkkapäivän vieton vuonna 2011. Päivän tarkoitus on havainnollistaa ja konkretisoida naisten ja miesten välist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme