Digita

Sanoma Media Finland ja Digita sopimukseen tv-jakelusta vuodesta 2017 eteenpäin

Jaa

Sanoma Media Finland Oy ja Digita Oy ovat sopineet Nelonen Median tv-kanavien jakelusta vuodesta 2017 eteenpäin. Sanoma Media Finlandin tv-kanavia jaellaan näin jatkossakin antennitalouksiin Digitan operoiman antenni-tv-verkon välityksellä. Jakelun lisäksi yhtiöt ovat sopineet yhteistyöstä muun muassa alueellisen tv-mainonnan sekä HybridiTV:n kehittämisessä.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Sanoma Media näkee Digitan kanssa tehtävän yhteistyön toimivaksi ja haluaa jatkaa suosittujen tv-palveluidensa jakelua verkkomme välityksellä sekä syventää yhteistyötä palveluiden kehittämisessä”, iloitsee Digita Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.

”Halusimme varmistaa Nelonen Median kanaville luotettavan ja varman jakelun myös uuden toimilupakauden alusta. Tulemme panostamaan antenni-tv:n katselukokemuksen rikastamiseen hybridi-tv-palveluiden muodossa ja kehittämään myös muita mainonnan ratkaisuja yhdessä Digitan kanssa”, kertoo Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta.

Digitalla on yhteensä kuusi verkkotoimilupaa maanpäällisen antenni-tv-verkon UHF-taajuuksilla 17.5.2017 alkavalla toimilupakaudella. Verkkotoimiluvat ovat voimassa 10.1.2027 asti. Digitan olemassaolon keskeisin perusta on suomalaisen televisiotoiminnan jatkuva kehittäminen ja pitäminen kilpailukykyisenä. Digita haluaa edistää jatkossakin suomalaisten mediatalojen ja kuluttajien etua sekä kehittää uusia palveluja yhteistyössä asiakkaidensa kanssa, ja näin parantaa asiakastyytyväisyyttä jatkuvasti.

Median yhteydenotot:

Sanoma Media Finland Oy, toimitusjohtaja Pia Kalstan haastattelut viestintäjohtaja Hanna Johteen kautta, hanna.johde@sanoma.com, p. 040 673 8977

Digita Oy, toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström, juha-pekka.weckstrom@digita.fi, p. 0400 564 754

 

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. 

 

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye