Digita

Sanoma Media Finland ja Digita syventävät televisioyhteistyötään entisestään laajentamalla hybridi-tv-tarjontaa

Jaa
Sanoma Media Finland ja Digita sopivat maaliskuussa 2017 Nelonen Median tv-kanavien jakelusta vuodesta 2017 eteenpäin Digitan antenni-tv-verkossa. Marraskuussa 2017 yhtiöt laajensivat yhteistyötään lanseeraamalla teräväpiirtokanava Nelonen HD Digitan UHF-verkossa 1.11.2017. Samassa yhteydessä sovittiin myös Nelonen Ruutu -palvelun sisältötarjonnan laajentamisesta hybriditelevisiossa. Lisäksi yhtiöt ovat sopineet yhteistyöstä mainonnan kehittämisen osalta.
Nelonen Media on ollut aktiivisesti mukana hybridi-tv:n lisäpalveluissa alusta asti,
kertoo Nelonen Median teknologiajohtaja Matti Lampinen.
Nelonen Media on ollut aktiivisesti mukana hybridi-tv:n lisäpalveluissa alusta asti, kertoo Nelonen Median teknologiajohtaja Matti Lampinen.

Hybridi-TV-palvelun kautta katsojat pääsevät muun muassa aloittamaan ohjelmien katsomisen alusta ja nauttimaan Nelonen Ruutu –palvelun kattavasta sisällöistä helppokäyttöisen käyttöliittymän välityksellä.

”On erinomaista, että Sanoma osaltaan tarjoaa tv-katsojille jo nyt teräväpiirtolaatuista sisältöä ja hybridipalveluja. Tavoitteena on houkutella kuluttajat tv-ostoksille, jotta kotien televisiot ovat ajoissa uusittuna vuoden 2020 HD-siirtymää varten”, iloitsee Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala. ”Samalla olemme tyytyväisiä, että Sanoma laajentaa suosiotaan kasvattavan hybriditelevision tarjontaa”, jatkaa Ala-Hautala. Nelonen Media toi Ruutu-palvelunsa Digitan hybriditelevisioon jo kesällä 2015.

”Sanoma haluaa olla osaltaan mahdollistamassa television seuraavan teknologiasiirtymän sujuvan toteutumisen tarjoamalla Nelonen HD –kanavan kaikille suomalaisille Digitan antenniverkon välityksellä. Haluamme myös rikastaa tv-katsomiskokemusta lisäämällä hybridipalveluja niin ohjelmasisältöihin kuin myös laajentamalla Ruutu-palvelun tarjontaa hybriditelevisiossa. Haluamme tuoda nettisisällöt myös isolle ruudulle olohuoneisiin yhdellä napin painalluksella ”, kertoo Nelonen Median teknologiajohtaja Matti Lampinen.

Nelonen HD esittää Nelosen ohjelmistoa teräväpiirtoisena ja on vapaasti vastaanotettavissa antenniverkossa kanavapaikalla 24 ilman lisämaksuja.  Tällä hetkellä kanavan peittoalue kattaa 85 % Suomen väestöstä, mutta sopimuksessa on optiona myös peittoalueen laajentaminen jatkossa. Kanavan ajankohtaisen peittoalueen voi tarkastaa osoitteesta www.digita.fi/karttapalvelu.

Median yhteydenotot:

Digita Oy, operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala, p. 0400 549 023, markus.ala-hautala(at)digita.fi

Sanoma Oyj, teknologiajohtaja Matti Lampinen, p. 040 566 3809, matti.lampinen(at)nelonenmedia.fi

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. 

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita. 

 

Kuvat

Nelonen Media on ollut aktiivisesti mukana hybridi-tv:n lisäpalveluissa alusta asti,
kertoo Nelonen Median teknologiajohtaja Matti Lampinen.
Nelonen Media on ollut aktiivisesti mukana hybridi-tv:n lisäpalveluissa alusta asti, kertoo Nelonen Median teknologiajohtaja Matti Lampinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye