Sanoma Pro OySanoma Pro Oy

Sanoma Pro TutorHousen omistajaksi

Jaa
Yli kaksi vuotta kestäneen yhteistyön myötä Sanoma Pro Oy siirtyy TutorHouse Oy:n pääomistajaksi 80 prosentin omistusosuudella. TutorHouse tarjoaa lukio- ja peruskouluikäisille yksityisiä lisäopetuspalveluita yksilöopetuksena, pienryhmissä tai verkon yli minne tahansa Suomeen ja ulkomaille. Sanoma Pro tarjoaa innostavia oppimateriaaleja ja oppimisratkaisuja perusopetukseen, lukioon ja ammatilliseen oppimiseen.

TutorHouse jatkaa itsenäisenä, oman brändin alla toimivana yrityksenä, ja tähtää Sanoma Pron tuella entistäkin vahvempaan kasvuun. Palvelun laatu saa asiakkailta hyviä arvosanoja, ja oppilaiden saavuttamat tulokset ovat erinomaisia.

”Vanhemmat ovat vuosi vuodelta kiinnostuneempia panostamaan lastensa yksilöllisiin oppimispolkuihin ja oppimistarpeisiin. TutorHousen oppilailla onkin monenlaisia tavoitteita: yhden tavoitteena voi olla kiitettävän arvosanan varmistaminen, toisen hylätystä kokeesta läpipääseminen.  Lisäopiskelu on myös varsin vaivatonta, sillä opettajamme voivat antaa opetusta myös etänä - verkkoyhteyden avulla minne tahansa Suomeen ja usein myös ulkomaille”, kertoo TutorHousen toimitusjohtaja Pekka Impiö

TutorHouse näkee Sanoma Pron monipuolisena yhteistyökumppanina ja mahdollistajana liiketoiminnan kehittymiselle. ”Olemme kasvaneet Sanoma Pro -yhteistyön aikana markkinajohtajaksi alallamme ja tavoitteemme on laajentaa toimintaa edelleen. Yhteistyössä meillä on mahdollisuus toteuttaa monipuolisia palvelukonsepteja.”, Impiö kertoo.

Sanoma Prolle yhteistyö merkitsee oppimispalvelujen laajentamista. ”Sanoma Pro näkee tutoroinnin kiinnostavana kasvualueena ja ennen kaikkea luontevana laajennuksena oppimisliiketoimintaan. Tutorointipalvelut eivät kilpaile koulun kanssa, vaan täydentävät joustavasti laadukasta koulutyötä, esimerkiksi iltaisin tai viikonloppuisin. Omien oppimistavoitteiden saavuttaminen on oppilaan ja opettajan tärkein tavoite, ja siinä TutorHouse voi auttaa merkittävästi”, kertoo Sanoma Pron toimitusjohtaja Kirsi Harra-Vauhkonen.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Pekka Impiö, TutorHouse Oy, puh. 050 548 0230, pekka.impio (at) tutorhouse.fi

Toimitusjohtaja Kirsi Harra-Vauhkonen, Sanoma Pro Oy, puh. 050 560 4540, kirsi.harra-vauhkonen (at) sanoma.com

TutorHouse on opetusalan ammattilaisten vuonna 2009 perustama yritys. Tavoitteena on edistää lasten ja nuorten osaamista ja lapsiperheiden hyvinvointia tarjoamalla valmentavaa opetusta kaikentasoisille oppijoille. TutorHousen toiminta-alueena on Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ja muu pääkaupunkiseutu sekä myöhemmin muut kasvukeskukset. Opetuspalveluita tarjotaan myös etäopetuksena eri puolelle Suomea ja maailmaa.

Sanoma Pro on Suomen suurin oppimateriaalikustantaja ja edelläkävijä digitaalisten opetusratkaisujen kehittäjänä. Sanoma Pro tuottaa painettuja oppimateriaaleja ja digitaalisia oppimispalveluita kaikille kouluasteille. Sanoma Pro kuuluu Sanoma-konsernin Sanoma Learning liiketoimintaryhmään. Sanoma Prossa työskentelee noin 170 ammattilaista. www.sanomapro.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sanoma Pro Oy
Sanoma Pro Oy
PL 104
00089 SANOMAT

http://www.sanomapro.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sanoma Pro Oy

Psykologi Leea Mattila: Kyky hoivata ja rakastaa riittää hyvään vanhemmuuteen24.4.2020 11:39:45 EEST | Tiedote

Oppi&ilo kysyi tunnetulta lastenpsykologi Leea Mattilalta mikä vauva-arjen vuorovaikutuksessa on tärkeintä. Vauva-arkea ei tarvitse suorittaa – ihan tavallinen arki riittää. Uuden äitiyspakkauksen Oppi&ilo-kirja Tuuti lullan lasta muistuttaa myös vanhempia tavallisen arjen ja läsnäolon riittävyydestä ja antaa helppoja arjessa toteutettavia vinkkejä vuorovaikutukseen vauvan kanssa.

Tervetuloa tutustumaan Sanoma Pron uuteen aapiseen, Ystävien aapiseen! Tilaisuudet Oulussa ja Turussa 18.11.13.11.2019 15:07:33 EET | Kutsu

Ystävien aapinen on uusi alkuopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden sarja, jossa yhdistyvät vankka pedagoginen osaaminen ja mukaansatempaava tarina, jonka on kirjoittanut palkittu kirjailija Anneli Kanto. Animaatiotyylisen kuvituksen on tehnyt animaatiostudio Brink Helsinki. Jyri Sariolan Ystävien aapiselle säveltämät kappaleet innostavat lukemisen opetteluun.

Tervetuloa tutustumaan Sanoma Pron uuteen aapiseen, Ystävien aapiseen! Tilaisuudet Oulussa ja Turussa 18.11.7.11.2019 16:39:12 EET | Kutsu

Ystävien aapinen on uusi alkuopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden sarja, jossa yhdistyvät vankka pedagoginen osaaminen ja mukaansatempaava tarina, jonka on kirjoittanut palkittu kirjailija Anneli Kanto. Animaatiotyylisen kuvituksen on tehnyt animaatiostudio Brink Helsinki. Jyri Sariolan Ystävien aapiselle säveltämät kappaleet innostavat lukemisen opetteluun.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye