Sari Brander Cocommsin asiakaskokemus- ja liiketoimintajohtajaksi

Jaa

Liikkeenjohdon konsultti Sari Brander (KTM) on aloittanut tänään viestintätoimisto Cocomms Oy:n asiakaskokemus- ja liiketoimintajohtajana. Hänen tehtäviinsä kuuluvat yhtiön myynnin ja markkinoinnin sekä asiakaskokemuksen kehittäminen ja johtaminen.

Sarilla on vahva kokemus liikkeenjohdon konsultonnista, liiketoiminnan vetämisestä sekä it-järjestelmien käytöstä myynnin ja markkinoinnin tukena. Tavoitteena on nostaa Cocomms seuraavalle, uudelle tasolle digitaalisuuden, muutoksen johtamisen sekä vaikuttamisen alueilla. Cocomms haluaa toimia itse, niin kuin opettaa.

”Olen todella innostunut mahdollisuudesta päästä tekemään vahvan asiantuntijajoukon kanssa uudenlaista toimistokonseptia viestinnän kenttään. Uskon, että pääsemme nopealla sykkeellä, vielä tämän vuoden aikana esittelemään asiakaskenttään uusia kokemuksia luovaa malliamme”, Sari Brander sanoo.

Cocomms käy itse läpi transformaatiota, jossa palveluja luodaan ja kehitetään vastaamaan asiakkaiden muuttuvia tarpeita. Viestintä luo vankan perustan, jonka päälle tuodaan uusia ja oivaltavia ratkaisuja uusien osaajien kanssa. Cocomms tukee vahvasti asiakkaitaan muutoksessa sekä synnyttää vuoropuheluja, jotka lisäävät ymmärrystä muuttuvassa maailmassa.

Cocommsin toimitusjohtaja Kaija Pohjalan mukaan markkinat ovat nyt todella dynaamiset: talous on vedossa, asiakkaat liikkuvat ja kilpailijakenttä muuttuu.

”Meillä on selkeä suunta, kirkas strategia, joka vastaa asiakkaiden monipuolisiin tarpeisiin. Toivotamme Sarin tervetulleeksi tekemään kanssamme Cocommsista yhtiön, joka tuo näkemyksellisyyttä ja konkreettisia tuloksia asiakkailleen”, Kaija Pohjala sanoo.

Lisätietoja:

Sari Brander, asiakaskokemus- ja liiketoimintajohtaja, puh. 040 544 9634, sari.brander@cocomms.com

Kaija Pohjala, toimitusjohtaja, puh. 0400 502 183, kaija.pohjala@cocomms.com

Cocomms
Cocomms Oy on kansainvälisesti verkostoitunut vaativien toimialojen ja tilanteiden täyden palvelun viestintätoimisto, joka auttaa asiakkaitaan luomaan vuoropuhelua muuttuvassa maailmassa. Tuemme erityisesti teknologia-, finanssi-, terveys- ja kuluttaja-aloilla toimivia asiakkaitamme viestinnän strategisessa kehittämisessä ja toteutuksessa sekä muutos- ja kriisitilanteiden viestinnässä. Asiakkaitamme ovat muun muassa IBM, F-Secure, McDonald’s, Netflix, Cisco, Fujitsu, Vaasan, Veikkaus, Sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Boehringer Ingelheim ja BlackRock. Cocommsin vuoden 2017 liikevaihto on noin 3,2 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 33 työntekijää, ja se on täysin suomalaisessa omistuksessa.
www.cocomms.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Cocomms Oy
Lönnrotinkatu 11
00120 Helsinki

http://www.cocomms.com

Cocomms Oy on vaikuttavaa vuoropuhelua rakentava viestintätoimisto. Uskomme, että vaikuttavuus syntyy ymmärryksen, vuoropuhelun ja valmentavan johtajuuden kautta. Olemme rohkea, luotettava ja kansainvälinen kumppanisi, oli kyse sitten muutoksesta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tai brändin kirkastamisesta. Asiakkaitamme ovat muun muassa BlackRock, BMW, Fujitsu, McDonald’s, Netflix, Novartis, Ruokavirasto, sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja Veikkaus. Cocommsin vuoden 2019 liikevaihto oli 3,1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 27 työntekijää, ja se on täysin suomalaisessa omistuksessa.
www.cocomms.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Cocomms Oy

Finländarna har blivit bättre på att returnera gamla läkemedel26.8.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Finländarna har blivit bättre på att returnera onödiga läkemedel till apotek och insamlingspunkter. Gamla och onödiga läkemedel ska också returneras till apoteket, eftersom de belastar miljön och kan hamna i fel händer om de slängs i avloppet eller skräpkorgen. Den två veckor långa kampanjen för ett läkemedelsfritt Östersjön startar idag den 26 augusti när vi firar Östersjödagen.

Cocomms mukana Ranskan vuoden 2019 parhaassa yritysjärjestelyssä30.11.2020 11:27:15 EET | Tiedote

Euroopan johtava rakennuskonevuokraamo Loxam on palkittu Ranskan vuoden 2019 parhaasta yritysjärjestelystä. Loxam kiinnostui Helsingin pörssissä listatusta Ramirentistä sen hyvän markkina-aseman ja asiantuntevan liiketoiminnan vuoksi, ja teki siitä 1,5 miljardin euron ostotarjouksen. Ranskalainen ”Club de Trente” korosti valinnassaan kaupan ainutlaatuista luonnetta, sillä bretagnelaistaustainen perheyhtiö kasvoi yli kahden miljardin euron suuryritykseksi kaupan myötä.

Tutkimus: Lähes viidesosa suomalaisista hävittää lääkkeitä roskikseen, viemäriin tai vessanpönttöön31.8.2020 09:00:00 EEST | Tiedote

Vanhat ja tarpeettomat lääkkeet tulisi palauttaa apteekkiin. Ne eivät kuulu viemäriin tai roskikseen. Jo kolmatta kertaa toteutettava Lääkkeetön Itämeri -kampanja haluaa kannustaa kuluttajia viemään lääkkeet apteekkeihin. Muistutus on tarpeen, koska tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan lääkkeitä hävitetään edelleen paljon ympäristöä kuormittavilla tavoilla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye