Palvelukeskus HelsinkiPalvelukeskus Helsinki

Sata vuotta Helsingin kaupungin ruokapalveluja

Jaa
Helsingin ruokapalvelut täyttävät sata vuotta samana vuonna, kun koko itsenäinen Suomi juhlii sadan vuoden itsenäisyyttään. Helsingin kaupungin panos ruokapalvelujen järjestäjänä on ollut merkittävä koko historiansa ajan. Nykyään Palvelukeskus Helsinki valmistaa valtaosan helsinkiläisten päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten aterioista sekä huolehtii mm. asukas-, potilas- ja kotiaterioista ja kesän leikkipuistoruokailusta.
Kouluruokailua 1950. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Kouluruokailua 1950. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Päätös elintarvikelautakunnan perustamisesta tehtiin 12.6.1917. Palvelukeskus Helsinki juhlistaa historiaansa 12. syyskuuta. Juhlapäivänä helsinkiläisissä kouluissa, päiväkodeissa sekä hoitoalan ravintoloissa tarjotaan wanhan ajan kalakeittoa ja yllätysjälkiruoka.

– Suomi on yksi harvoja maita maailmassa, joissa on järjestetty näin laajamittainen, julkisin varoin toteutettu ruokahuolto, kertoo Palvelukeskus Helsingin toimitusjohtaja Antti Värtelä.

Nykyään Palvelukeskus Helsinki on mukana noin sadassa tuhannessa ruokahetkessä päivittäin.

Ruokaa lapsille ja vähävaraisille

Keskuskeittiö alkoi hoitaa vuonna 1917 vähävaraisten asukkaiden ruokapalveluja. Keskuskeittiö sijaitsi silloisella Seurahuoneella Kauppatorilla.

Ajan yleisinä ongelmina olivat ruoan saanti ja ruoan yksipuolisuus. Ruokajonot kuuluivat tuolloin yleisesti katukuvaan, kun ihmiset jonottivat päivittäistä ruokaansa keskuskeittiöstä. Ruokaa jaettiin ruokalippuja vastaan.

Keskuskeittiön toiminta alkoi vakinaistua 1920-luvulla. Keittola sai vähitellen käyttöönsä kaikki Sofian- ja Katariinankatujen välillä sijaitsevat pienet piharakennukset, jotka ovat nykyisen Helsingin kaupungintalon sisäpihalla. Lisäksi keittolalla oli varastoja eri puolilla kaupunkia sekä kesäkahviloita, muun muassa Hietaniemen rannassa.

Kouluruokailusta kehittyi ajan mittaan merkittävä palvelumuoto. Kouluruoka-ajatusta ehdotettiin ensimmäisen kerran jo 1905, mutta vuonna 1919 sen vakiinnuttamiseksi esitettiin, että kaikki lasten tarvitsemat ruokamäärät tuli tilata kunnan keittoloista. Vuonna 1943 säädettiin laki kouluruoan tarjoamisesta koululaisille maksutta. Ruokapalvelu tuli ajan mittaan myös osaksi lasten päivähoitoa.

Toisen maailmansodan aika toi muutoksia koko ruokatoimintaan, ja Helsingin keskuskeittola muonitti sota-aikana armeijaa, lapsia sekä raskaana olevia naisia.

Sodan jälkeen alkoi nopea kehitys

1950-luvulta lähtien ruokapalvelut muuttuivat ja kehittyivät voimakkaasti. Monenlaisissa uudistuksissa kehitettiin niin organisaatiota kuin koko ruokapalvelua sekä tarjottavia ruokia.

Vuoden 1957 kansakoululaissa säädettiin, että kaikille oppilaille oli tarjottava ravitseva, kasvattava, maittava ja maksuton ateria. Myöhempinä vuosikymmeninä alettiin ajatella myös aterian laatua ja kouluruoka-ajattelussa siirryttiin keittoruoista eines- ja pakasteruokiin. Ruokien valmistusta alkoivat ohjata 1960-luvun lopulla myös ravinto-opilliset vaatimukset.

Helsinginkadulle sotien jälkeen avattu ruokatehdas muutti vuonna 1979 Vantaan Pakkalaan uuteen ja moderniin ruokatehtaaseen, jossa se sijaitsee edelleen.

Ruokapalvelujen kehittäminen jatkui voimakkaana vielä 1990-luvulla, jolloin elintarvikekeskuksesta tuli Ruokapalvelukeskus. Ruokahuollossa oli tullut hyvin laajamittaista toimintaa: ruokahuolto työllisti yli 1750 henkilöä.

Palmiasta Palvelukeskus Helsingiksi

Ruokapalvelutoimintaa nykyaikaistettiin ja kehitettiin jälleen 2000-luvulla. Palmia aloitti toimintansa vuonna 2003, kun Helsinki Catering, opetusviraston palvelukeskus sekä kiinteistöviraston kiinteistöpalvelukeskus yhdistyivät.

Vuonna 2014 Helsingin kaupunki päätti yhtiöittää osan Palmiasta. Suurin osa liiketoiminnasta eli ateria- sekä puhelin- ja hyvinvointipalvelut jäi liikelaitokseen, joka on toiminut vuoden 2015 alusta nimellä Palvelukeskus Helsinki (virallisesti Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitos). Kiinteistö-, siivous-, turva- ja ravintolapalveluista muodostettu Palmia Oy aloitti yhtiömuotoisena vuoden 2015 alusta.

Nykyään Palvelukeskus Helsinki toimii kumppanina Helsingin kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa, monipuolisissa palvelukeskuksissa, palvelutaloissa, erityisryhmien asumisyksiköissä sekä sairaaloissa. Se on mukana noin 100 000 ruokahetkessä päivittäin lähes 600 toimipisteessä eri puolilla Helsinkiä. Palvelukeskus tarjoaa myös puhelin- ja hyvinvointipalveluja sekä logistiikkapalveluja.

Johtotähtenä tyytyväinen asiakas

Suomen joukkoruokailun historia on kehittynyt melko poikkeuksellisesti verrattuna muuhun Eurooppaan. Suomessa julkishallinto on tarjonnut jopa yli 60 prosenttia ruokapalvelujen annoksista. Verovaroilla tuotettua ruokaa on syöty jo sadan vuoden ajan kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa joka päivä.

Helsingin kaupungilla on Suomen suurimpana ravintoloitsijana ollut merkittävä yhteiskunnallinen vastuu sekä kriisi- että normaaliaikoina. Palvelukeskus Helsingillä on edelleenkin valmius toimia kriisitilanteessa muonittajana.

Helsingin ruokapalveluille on kertynyt vahva asiantuntijuus historiansa aikana. Palvelukeskus Helsinki on hionut asiantuntijarooliaan muun muassa kehittämällä osaamistaan, prosesseja sekä parantamalla työn tulosten seurantaa. Myös mittava reseptiarkisto on pitkän historian aikana tallennettu aarre.

www.hel.fi/palvelukeskus
Tunnelmia 100 vuoden varrelta - katso video

Yhteyshenkilöt

Mikael Neuvonen, yksikönjohtaja, 09 310 27752, mikael.neuvonen@hel.fi
Hannele Vuorikoski, tuotantopäällikkö, 09 310 27101, hannele.vuorikoski@hel.fi

Kuvat

Kouluruokailua 1950. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Kouluruokailua 1950. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Palvelukeskus Helsinki
Palvelukeskus Helsinki
Elimäenkatu 15/Pakkalantie 30
Helsinki/Vantaa

http://www.hel.fi/palvelukeskus

Palvelukeskus Helsinki toimii kumppanina Helsingin kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa, monipuolisissa palvelukeskuksissa, palvelutaloissa sekä sairaaloissa. Olemme mukana 100 000 ruokahetkessä päivittäin ja hoidamme myös siivouspalveluita.

Kehitämme ja tuotamme puhelin- ja hyvinvointipalveluita Helsingin kaupungin virastoille ja liikelaitoksille sekä tuemme kotona asumista monipuolisilla teknisillä ratkaisuilla ja palveluilla.

Tarjoamme parhaan palvelukokemuksen asiakkaille, sidosryhmille ja henkilöstölle ”Parasta yhdessä” -arvolupauksen mukaisesti.

Olemme Helsingin kaupungin liikelaitos ja työllistämme noin 1500 henkilöä. Kokemusta meillä on ruokapalveluiden hoitamisesta jo 100 vuoden ajalta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Palvelukeskus Helsinki

På Östersjödagen serveras Helsingforsborna 4 500 kilo fisk för Östersjön30.8.2023 09:48:01 EEST | Tiedote

På Östersjödagen den 31 augusti har till och med 70 000 Helsingforsbor möjlighet att äta en lunch som gör väl för vårt hemmahav. Lunchen serveras av Palvelukeskus Helsinki, som producerar stadens måltidstjänster. På temadagen serverar Palvelukeskus Helsinki Östersjöns fiskbiffar, som innehåller brax- och strömmingsmassa, med olika tillbehör i skol- och läroanstaltsrestauranger, på daghem och vid vårdtjänsternas patient- och boendemåltider. I lunch- och personalrestauranger serveras Östersjöfisk antingen som fiskbiffar eller fiskhamburgare. Även hemvårdsklienterna har kunnat välja fiskbiffar bland veckans måltidsalternativ. Under dagen serveras totalt till och med 4 500 kilogram Östersjöfisk.

Helsinkiläisille tarjoillaan Itämeripäivänä 4500 kiloa kalaa Itämeren hyväksi30.8.2023 09:41:28 EEST | Tiedote

Itämeripäivänä 31.8. jopa 70 000 helsinkiläisellä on mahdollisuus syödä kotimerellemme hyvää tekevä lounas kaupungin ruokapalveluja tuottavan Palvelukeskus Helsingin valmistamana. Palvelukeskus Helsinki tarjoilee teemapäivänä koulu- ja oppilaitosravintoloissa, päiväkodeissa sekä hoitoalan potilas- ja asukasruokailussa lahna- ja silakkamassasta koostuvaa Itämeren fisupihviä erilaisten lisukkeiden kera. Lounas- ja henkilöstöravintoloissa Itämeren kalaa nautitaan joko fisupihvin tai fisuburgerin muodossa. Myös kotihoidon asiakkaat ovat voineet valita viikon ateriavaihtoehdoista fisupihvejä. Päivän aikana käytetään yhteensä jopa 4 500 kiloa Itämeren kalaa.

På Helsingfors daghem avnjöts ekologisk mat till den grad att det säkrade två finska mästerskap5.10.2022 17:15:03 EEST | Tiedote

Helsingfors stads daghem och Palvelukeskus Helsinki lyckades tillsammans ta hem dubbelt mästerskap i den nationella tävlingen Luomu SM 2022: i serien för offentliga matserviceproducenter som mest ökat användningen av ekologiska livsmedel och i grundserien för stora offentliga matserviceproducenter. År 2021 användes inemot 900 000 kilogram ekologiska produkter på Helsingfors stads daghem.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye