Satakunnan ELY-keskus

Satakunnassa 8 270 työtöntä työnhakijaa lokakuussa

Jaa
Satakunnassa oli lokakuun lopussa 8 270 työtöntä työnhakijaa, mikä on 280 henkeä (-3,3 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä nousi 140 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli lokakuussa 8,6 %.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Satakunnassa lokakuun 2022 lopulla.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Satakunnassa lokakuun 2022 lopulla.

Työttömyyden laskuvauhti on Satakunnassa hidastumassa. 30–49-vuotiaita työttömiä oli jo vuoden takaista enemmän. Etenkin ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä on selvästi kasvanut vuotta aiemmasta. Sen sijaan yli vuoden työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä on vielä huomattavasti laskenut. Pitkäaikaistyöttömyyden aleneminen näkyy myös yli 50-vuotiaiden työttömien määrän laskuna.

Työvoiman kysyntä on edelleen jatkunut varsin vilkkaana. Työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuussa Satakunnassa yhteensä 3 850 avointa työpaikkaa, joista kuukauden aikana avautuneita uusia työpaikkoja oli vajaat 1 700.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta (temtyollisyyskatsaus.fi).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Satakunnan ELY-keskus


Ylijohtaja Marja Karvonen, puh. 0295 022 111, marja.karvonen@ely-keskus.fi


Työmarkkina-asiantuntija Hannu Ahvenjärvi, puh. 0295 022 114, hannu.ahvenjarvi@ely-keskus.fi


Satakunnan TE-toimisto


Johtaja Juhani Sundell, puh. 0295 022 117, juhani.sundell@te-toimisto.fi

Kuvat

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Satakunnassa lokakuun 2022 lopulla.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Satakunnassa lokakuun 2022 lopulla.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Satakunnan ELY-keskus
Satakunnan ELY-keskus
Yrjönkatu 20
28100 Pori

0295 022 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-satakunta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye