Seta RySeta Ry

Sateenkaariseniorit ry perustettiin tänään – toimii ikääntyneiden sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ja näkyvyyden puolesta

Jaa
Sateenkaariseniorien oma yhdistys on perustettu tänään keskiviikkona. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ikääntyneiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia.
Perustamiskokous pidettiin etäkokouksena, valtakunnallisen Setan tuella.
Perustamiskokous pidettiin etäkokouksena, valtakunnallisen Setan tuella.

Tiedote 23.6.2021
heti vapaa julkaistavaksi

Yhdistyksen toiminnan keskeinen asia on Setan käynnistämien sateenkaarisenioreiden vertaisryhmien toiminnan jatkaminen. Yhdistys ottaa vastattavakseen Helsingissä toimivien vertaisryhmien toiminnasta sekä senioreiden etäryhmätoiminnan. Toiminnassa tehdään yhteistyötä helsinkiläisten palvelukeskusten kanssa.

- Toiminta lähtee siltä pohjalta, että ensinnäkin olemme olemassa, emme ole enää näkymättömiä ja olemme päässeet ulos kaapista. Emme myöskään häviä mihinkään, sanoo puheenjohtaja Risto Hartikainen.

Toisena painopisteenä on vaikuttamistyö ja tiedon lisääminen sateenkaarisenioreista ikääntyneiden palveluissa. Esimerkiksi muut transjärjestöt ajavat pääasiassa sukupuolen korjausprosessissa olevien oikeuksia, joten toimintaa transseniorien puolesta tarvitaan.

- Olisi oleellista, että vanhainkotihoidossa ja palveluasumisessa huomioidaan transtaustaiset henkilöt. Vanhemmissa sukupolvissa on paljon niitä, jotka eivät ole tehneet juridista sukupuolen muutosta, sanoo varapuheenjohtaja Tanja von Knorring.

Puheenjohtaja Hartikainen on samoilla linjoilla. Hän on osallistunut aiemmin Setan seniorityön sateenkaarisertifikaattiin liittyviin koulutuksiin ja toivoo, ettei sateenkaariosaamisen lisääminen senioriotyössä sammuisi kokonaan. Ydinviesti on yksinkertainen: ”olemme olemassa eikä meitä voi unohtaa”.

- Olen ollut mukana sateenkaarisertifikaattikoulutuksessa ja on oleellinen asia viedä tietoa sateenkaarisenioreista eteenpäin. On iso työmaa saada kaikkialle Suomessa tietoa eteenpäin. Myös sinne, jossa sitä myös vastustetaan syystä tai toisesta, Hartikainen sanoo.

Yhdistyksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun valtakunnallisen Setan oma ammatillinen senioritoiminta loppuu rahoituksen leikkaamisen vuoksi. Sateenkaariseniorit ry:n toiminta käynnistyy kesän jälkeen, jolloin yhdistys tiedottaa toimintamahdollisuuksista ja jäseneksi liiittymisestä.

Lisätietoa:

Risto Hartikainen, ristojuhanihartikainen@gmail.com;
Tanja von Knorring, tanja@transfem.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aina yhteyshenkilöt tekstimuodossa!

Kuvat

Perustamiskokous pidettiin etäkokouksena, valtakunnallisen Setan tuella.
Perustamiskokous pidettiin etäkokouksena, valtakunnallisen Setan tuella.
Lataa
Risto Hartikainen vuonna 2013. Kuva Martu Väisänen. Kuva Seta dokumentista Haluaisin pystyä kertomaan.
Risto Hartikainen vuonna 2013. Kuva Martu Väisänen. Kuva Seta dokumentista Haluaisin pystyä kertomaan.
Lataa
Sateenkaariseniorit ry:n tunnus. Suunnittelija Setan viestinnän asiantuntija Eliisa Alatalo.
Sateenkaariseniorit ry:n tunnus. Suunnittelija Setan viestinnän asiantuntija Eliisa Alatalo.
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Seta Ry
Seta Ry
Pasilanraitio 5, 2 krs.
00240 Helsinki

https://seta.fi/

Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä. Setan tavoitteena on koota yhteen sateenkaaritoimijoita ja tukea sateenkaaritoimintaa eri puolilla maata.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Seta Ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye