Säteilyturvakeskus (STUK)

Säteilyturvakeskus antoi luvan käynnistää Olkiluodon ykkösreaktorin

Jaa
Säteilyturvakeskus (STUK) on antanut perjantaina 15.7. Teollisuuden Voimalle (TVO) luvan käynnistää Olkiluodon ydinvoimalaitoksen ykkösyksikön polttoaineseisokin jälkeen.

TVO pysäytti ydinreaktorin ylimääräistä polttoaineenvaihtoa varten 10.7. Reaktorin pysäyttämisen ja sitä seuraavan seisokin syy oli reaktorissa havaittu vioittunut polttoainenippu. Vioittumisesta ei aiheutunut vaaraa tai vaaran uhkaa laitokselle tai sen ympäristölle.

Seisokin aikana yhtiö vaihtoi reaktorissa yhden viallisen polttoainenipun ehjään. Polttoainenipun vaihdon vuoksi reaktorin polttoainelatausta oli hieman muutettava. STUK hyväksyi päätöksellään TVO:n muutoksen lataussuunnitelmaan. Lataussuunnitelmalla varmistetaan, että polttoaineen käyttäytyminen pysyy sille asetetuissa rajoissa koko käyttöjakson ajan.

STUK on valvonut polttoaineenvaihdon aikana tehtyjä töitä. TVO käynnisti laitoksen sunnuntaina 17.7., kun kaikki vaadittavat tarkastukset oli saatu valmiiksi.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Apulaisjohtaja Tomi Routamo 09 759 88 577
Mediapalvelu, puh. 010 850 4761

Tietoja julkaisijasta

Säteilyturvakeskus (STUK)
Säteilyturvakeskus (STUK)
Jokiniemenkuja 1
01370 Vantaa

Mediapalvelu: 010 850 4761http://www.stuk.fi

Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. STUKissa oli vuoden 2022 alussa yhteensä 336 työntekijää.


Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser. I början av 2022 hade STUK sammanlagt 336 anställda.

Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation. At the beginning of 2022 STUK had 336 employees.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye