Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Satu Tuomiston uusin Kuusnolla-teos on tanssispektaakkeli.

Jaa
Satu Tuomiston uusin tanssiteos Kuusnolla saa ensi-iltansa 29.11.2018 Stoassa. Tanssiteos nostaa valokeilaan näyttävän liikkeen ja taitavat tanssijat.
Satu Tuomisto: Kuusnolla, kuva Juuso Westerlund
Satu Tuomisto: Kuusnolla, kuva Juuso Westerlund

Esitys uppoutuu rytmiin, liikkeen tarkkuuteen ja teknologisesti laajennettuihin liikevirtoihin. Tanssi kumpuaa pintaan abstraktina liikkeenä, jonka merkitys vaihtelee yksilöllisesti katsojan olotilasta, kokemuksista, kulttuurista, ajatusmaailmasta ja näkökulmasta riippuen. Kuusnollan työryhmä kutsui vieraita harjoituksiinsa. Vierailuista tehtiin tekstejä, joissa katsojat kertovat tanssin synnyttämistä assosiaatioista ja avaavat heränneitä ajatuksiaan. Tekstit on tuotu osaksi esitystä. Näkökulmia näkemäänsä jakavat muun muassa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen, Iso ajatus – Mihin jumalaa tarvitaan? -kirjan kirjoittaja Kati Reijonen, Taideyliopiston Kuvataideakatemian taiteellisen tutkimuksen professori Mika Elo, opettaja Shadi Trad ja laulaja-lauluntekijä Mariska.

Syntyi teos, joka ei anna valmiita ratkaisuja vaan jokainen voi kohdata sen omalla tavallaan. Kuusnolla voi olla spektaakkeli, manifesti ja vastaus, mielenosoitus ja kuva kauniimmasta. Teos saattaa olla halaus ja reaktio, kuiskaus ja pyrkimys vuorovaikutukseen. Kuusnolla voi olla valintoja ja oivaltamista. Liikkeellisesti Kuusnolla voi olla ilotulitus, abstrakti irtiotto ja näyttävä kehollisuuden juhla. Kaikki riippuu näkökulmasta. Perjantaina 30.11. esityksen jälkeen käytävässä keskustelussa on mukana Näkökulman vaihtamisen taito -kirjan kirjoittaja LT Antti S. Mattila. Mattila keskustelee yleisön ja taiteilijoiden kanssa näkökulman vaihtamisen teemasta suhteessa nähtyyn esitykseen.

Satu Tuomisto on valmistunut nykytanssikoreografiksi vuonna 2000 Lontoossa. Hänen teoksiaan on esitetty Englannissa, Kolumbiassa, Etelä-Koreassa, Japanissa, Saksassa, Hollannissa, sekä Suomessa muun muassa Suomen Kansallisbaletissa, Kiasmassa, Täydenkuun Tansseilla, Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa ja Oulun kaupunginteatterissa. Vuosina 2011 – 2013 hän toimi JoJo – Oulun tanssin keskuksen taiteellisena johtajana.


Koreografi: Satu Tuomisto
Tanssijat: Minttu Pietilä, Jukka Tarvainen
Äänisuunnittelija: Matti Elsinen
Mediataiteilija: Aku Meriläinen

Stoa
to 29.11. klo 19 (Ensi-ilta)
pe 30.11. klo 19
la 1.12. klo 16
su 2.12. klo 16

Liput 15 / 12 € (+ mahd. toim.kulut) Lippu.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Monika Silander-Stolt
kulttuurituottaja
monika.silander@hel.fi
050 382 8151


Anne Malmström
viestintäsuunnittelija
Kulttuuri- ja vapaa-aika, viestintä
anne.malmstrom@hel.fi
040 334 1089

Kuvat

Satu Tuomisto: Kuusnolla, kuva Juuso Westerlund
Satu Tuomisto: Kuusnolla, kuva Juuso Westerlund
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Stoa

Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki

Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa, metroradan varrella. Stoan ohjelmistossa on tanssia, sirkusta, eri alojen festivaaleja, taidekasvatusta, näyttelyjä sekä monimuotoisia ja monikulttuurisia esityksiä ja tapahtumia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye