Ensi- ja turvakotien liitto

Satukirja lapsille joiden vanhemmat ovat eronneet riitaisasti - satujen aiheet lasten todellisista kokemuksista

Jaa
Ensi- ja turvakotien liitto julkaisee neljä viehättävää ja monitasoista satua kirjassa Satu kameleontille ja muita satuja sinulle. Timo Harjun kirjoittama ja Nina Haikon kuvittama kirja sopii kaikille lapsille, mutta puhuttelee erityisesti niitä, joiden vanhemmat riitelevät paljon ja ovat eronneet.

Vuosittain 500−700* avioeroon liittyy merkittäviä ongelmia. Jompikumpi vanhemmista on voinut käyttäytyä väkivaltaisesti jo ennen eroa ja jatkaa sitä tai ryhtyy eron jälkeen kiusaamaan ja vainoamaan entistä puolisoaan ja lapsiaan. Vanhemmat eivät esimerkiksi pysty sopimaan lasten tapaamisesta tai muusta yhteistyöstä. Riitojen keskellä on lapsi.

− Lapset voivat olla vaikeassa raossa vanhempien välissä ja tarvitsevat apua, sanoo Timo Harju.
− Satujen avulla lapsi voi käsitellä vaikeita kokemuksiaan niin, että voi sillä hetkellä kokea olevansa turvassa, Harju jatkaa.

Nina Haikon kuvat ovat oma maailmansa, josta lapsi voi etsiä ihmishahmon tai eläimen ja samastua siihen hetkeksi, mennä kuviin piiloon. Mukaan mahtuvat lapset tunteet, joita on sadun kautta helpompi purkaa.
− Vanhempien riidasta tai vainoamisesta huolimatta lapsen kanssa voi ja pitää työskennellä lapsen auttamiseksi. Lapsella pitää olla joku, jonka kanssa hän voi puhua, sanoo kirjan tuottaneen Varjo-hankkeen vastaava Jaana Kinnunen ja jatkaa.
−Lapsi on oikeutettu apuun omana itsenään. Hänen kanssaan asioista puhuminen ei ole sitä, että lapsi ratkaisee vanhempien riitatilanteen.

Aiheet lasten haastatteluista ja ryhmistä

Sadut pohjaavat lasten todellisiin kokemuksiin. Lapin yliopiston tutkijat, professori Merja Laitinen ja Anna Nikupeteri analysoivat lasten ja nuorten haastatteluita ja ryhmämateriaalia vanhempien eron jälkeisestä väkivallasta. Satujen aiheet nousivat niistä.

Lapsi voi tutkimuksen mukaan kokea vanhempien erossa pelkoa ja turvattomuutta, ihmetellä rakkaudeksi ja huolenpidoksi naamioituja tekoja, tulla käytetyksi äitiinsä tai isäänsä kohdistuvan vainon välineenä tai joutua fyysisen väkivallan ja uhkailun kohteeksi. Linnanherran lumi -sadun taustalla on lapsen ääneen kertoma ihmetys siitä, miksi isä kutsuu häntä luokseen ja hemmottelee, mutta isän luona ei seinillä ole yhtään kuvaa hänestä. Äidistä kuvia on tosi paljon. Isä haluaa myös, että hänen kanssaan jutellaan äidistä. Lapsen silmissä vanhempi sekä osoittaa kiintymystä että on pelottava tai hylkivä.   

− Meidän täytyy pystyä puhumaan myös vanhemmuuden pulmista tai väkivaltaan liittyvästä pahuudesta ja siitä, että niin lapsi kuin vanhempi voivat tarvita tukea, painottaa Jaana Kinnunen.
Tapaamiset etävanhemman kanssa pitää joka tapauksessa järjestää lapsen kannalta viisaasti ja lasta kuunnellen.
−Tapaamiset voivat olla lapsesta pelottavia, vaikka eroon tai suhteeseen vanhemman kanssa ei liittyisikään vainoa tai muuta väkivaltaa. Vanhemmilta tarvitaan silloin erityistä herkkyyttä asettua lapsen asemaan ja miettiä uudelleen sopimuksia ja tapaamisen toteutusta, sanoo Ensi- ja turvakotien liitossa lapsityöstä vastaava kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen.

Kirja on osa Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten VARJO-hanketta, joka kehittää palveluita eron jälkeisen vainon osapuolten tueksi (2012−2017). Hankeyhdistykset ovat Viola - väkivallasta vapaaksi ry ja Oulun ensi- ja turvakoti ry, hanke on RAY/STEAn rahoittama.  

 ---

Timo Harju on oululainen kirjailija ja sanataideohjaaja. Hän on ohjannut eri-ikäisten kirjoittajien sanataideryhmiä, myös Oulun ensi- ja turvakoti ry:ssä.  Harju on aiemmin julkaissut runokirjat Kastelimme heitä runsaasti kahvilla (2009) ja Kaikenhymyiset (2015). 

Nina Haiko Lappeenrannassa asuva kuvittaja ja kuvataitelija, joka tunnettu erityisesti värikkäistä lastenkirjoistaan.

 ---

*Jaana Kinnunen: Kun väkivalta ei päättynytkään eroon – Tutkimus lastenvalvojien työkäytännöistä eron jälkeisen väkivallan ja vainon tilanteissa (Lapin yliopisto, 2016); Vuonna 2016 avioeroon päättyi 13 541 avioliittoa (Tilastokeskus).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jaana Kinnunen
Varjo-hanke hankevastaava, Viola - väkivallasta vapaaksi ry
p. 044 336 5334
jaana.kinnunen@violary.fi


Tiina Muukkonen
kehittämispäällikkö, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 044 526 5256
tiina.muukkonen@etkl.fi


Timo Harju
p. 040 860 1657
timo.juhani.harju@gmail.com


Nina Haiko
nina.haiko@gmail.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI

09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi

Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä. 30 jäsenyhdistystä toimivat ympäri Suomea.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye