Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Saukonkanavan rakentamisen toinen vaihe alkaa Jätkäsaaressa

Jaa
Jätkäsaaressa alkaa lokakuussa Saukonkanavan rakentamisen toinen vaihe, jossa rakennetaan kanavan Karibianrannan puolta. Urakan aikana rakennetaan kaupungin puoleinen betoninen rantamuuri. Hanke mahdollistaa uusien kerrostalojen rakentamisen Saukonkanavan rantaan.
Saukonkanavan sijainti kartalla.
Saukonkanavan sijainti kartalla.

Töiden aikana muuria rakennetaan noin 200 metrin matkalle. Kokonaisuudessaan Saukonkanava noin 700 metriä pitkä, kuusitoista metriä leveä ja kaksi metriä syvä. Samaan aikaan rakennetaan myös Panaman sillan alusrakenne kaupungin puoleiselle rannalle.

Työmaahan liittyvät järjestelyt alkavat näkyä Jätkäsaaressa 3. lokakuuta 2022 alkavalla viikolla, jolloin työskentelyalue aidataan ja sinne tuodaan työmaakopit. Varsinaiset työt käynnistyvät 10. lokakuuta 2022 alkavalla viikolla.

Urakan aikana tehdään merkittävä määrä porapaaluja ja paalujen ankkurointitöitä, ja töistä lähtee melua. Meluavat työt pyritään tekemään arkisin 7–18 välisenä aikana. Poraustyöt kestävät vuoden 2022 loppuun.

Töistä ei aiheudu häiriötä kävelijöille, pyöräilijöille, joukkoliikenteelle eikä autoilijoille, sillä alueella ei ole tällä hetkellä yleistä liikennettä. Maankuljettaminen työmaalle lisää lähialueen liikennemääriä, mistä voi tulla paikallista haittaa.

Tavoitteena on, että toisen vaiheen rakennustyöt ovat valmiit 31.10.2023. Saukonkanavan rakentaminen jatkuu myöhemmin toisen vaiheen jälkeen. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin Saukonkanavan rakenteet välille Karibiankatu–Bermudankolmio.

Urakoitsijana toimii YIT Suomi Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tomi Laine
projektipäällikkö, alueellinen rakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 9762
tomi.m.laine@hel.fi


Katariina Verkamo
projektinjohtaja, liikenne- ja katusuunnittelu
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3102 0706
katariina.verkamo@hel.fi


Urakoitsija
Jukka Jääskeläinen
työpäällikkö
YIT Suomi Oy
p. 040 511 7546
jukka.jaaskelainen@yit.fi

Kuvat

Saukonkanavan sijainti kartalla.
Saukonkanavan sijainti kartalla.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 18.4.202418.4.2024 18:04:52 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 18.4.2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 2.5.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye