Ilmastoinfo HSYIlmastoinfo HSY

Save Pond Hockey ja HSY:n Ilmastoinfo esittävät: The Feel Good Challenge

Jaa
Kevät on uusiutumisen ja uuden elämän aikaa: ilmastoystävällisen elämän alkuun pääsee hyvän mielen haastekampanja The Feel Good Challengen avulla.

The Feel Good Challenge on 30 päivän haaste, jossa jokaiselle päivälle tarjotaan uusi ilmastoystävällinen teko. Haasteet liittyvät ruokailuun, asumiseen, liikkumiseen sekä kuluttamiseen. Pienien yksittäisten tekojen merkitys kasvaa ja vaikuttavuus paranee kun niistä tulee päivittäisiä rutiineja - ja mitä useammat tekevät niitä. Ilmastoystävällisten valintojen tekeminen ei ole vaikeaa, päinvastoin. Tekemällä hyviä tekoja, saat hyvän mielen ja voit paremmin.

-  Teemme tämän, vaikka pipolätkäkausi on ohi, sillä ilmastonmuutos on ympärivuotinen asia ja haluamme edelleen innostaa ihmisiä tekemään muutoksia ja ryhtymään toimiin. Meidän kaikkien on tehtävä enemmän, ja mielestämme tämä haaste on helppo ja hauska tapa vaikuttaa!, sanoo Steve Baynes Save Pond Hockeysta. Steve jatkaa: Tämän haasteen avulla ihmiset voivat tehdä pieniä ja helppoja, mutta konkreettisia muutoksia henkilökohtaisessa elämässään, ja kun moni tekee niitä, on sillä iso vaikutus! Toivottavasti ihmiset innostuvat tehdessään ilmastoystävällisiä tekoja niin että nämä muutokset jäävät osaksi arkea.

-  Save Pond Hockey esitti Ilmastoinfolle yhteistyötoiveen: Tehdään yhdessä kampanja jossa innostetaan ihmisiä liikkumaan ja tekemään ilmastoystävällisiä valintoja. Usein ajatellaan että ilmastoteot ovat vain luopumista kaikesta kivasta, mutta näin ei tietenkään ole, kertoo Ilmastoinfon tiiminvetäjä Mira Soini.

The Feel Good Challenge päivittäiset haasteet löytyvät Instagramista @Ilmastoinfon ja @TheFeelGoodChallenge -tilillä.

-  Toivottavasti ihmiset osallistuvat tähän kuukauden haasteeseen, tekevät sitä yhdessä hyvillä mielin ja haastavat toisia mukaan! Voi myös kisailla kuka on tehnyt eniten haasteita kuukauden aikana, innostaa Steve Baynes.

 

(Tiedote liitteenä myös englanniksi.) 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilmastoinfo:
Mira Soini
mira.soini@hsy.fi
040 5036220


Save Pond Hockey:
Steve Baynes
steve@savepondhockey.org
044 2318886

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HSY:n Ilmastoinfo opastaa ja kannustaa kaupunkilaisia ilmastoystävälliseen elämään ja taloyhtiöitä sekä pk-yrityksiä ilmastoystävällisiin ratkaisuihin. Energiatehokkuus ja uusiutuva energia, ruoka, liikkuminen ja kuluttaminen ovat neljä pääteemaamme.

 

Save Pond Hockey ry on yhdistys, jonka tavoitteena on pelastaa pipolätkä. "If winters disappear, hockey will disappear. Don’t sit on the bench."

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmastoinfo HSY

Taloyhtiöt tarvitsevat apua ilmastonmuutokseen sopeutumisessa – uusi hanke käynnistyi keinojen löytämiseksi18.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Ilmastonmuutos lisää rankkasateita, sademääriä ja hellejaksoja. Taloyhtiöiden kannattaakin huomioida ilmastonmuutos kiinteistönpidossaan, jotta kiinteistö säilyy terveellisenä ja turvallisena asua myös tulevaisuudessa. Uudessa HSY:n koordinoimassa TALVI-hankkeessa luodaan taloyhtiöille työkalut, joilla kiinteistöä hallitaan, kuntoarvioidaan ja korjataan ilmastokestäväksi.

Energiansäästömahdollisuuksista viestiminen taloyhtiössä kasvattaa asukkaiden energiatietoisuutta6.10.2022 11:42:09 EEST | Tiedote

Harvassa taloyhtiössä valitetaan liiasta viestinnästä. Toisaalta taloyhtiöiden hallituksissa tuskaillaan viestinnän vaikeutta ja sopivia kanavia. Ajankohtainen energia-aihe osuu kipeästi myös taloyhtiöihin ja niiden asukkaisiin, kun energian hinta nousee kohisten. HSY:n Ilmastoinfon hankkeessa havaittiin, että aktiivinen viestintä asukkaiden omista energiansäästömahdollisuuksista kasvatti heidän kokemustaan energiansäästön tärkeydestä ja tyytyväisyyttään viestinnän määrään ja sisältöön. Hankkeessa tuotettiin viestintämateriaaleja, jotka ovat nyt vapaasti hyödynnettävissä kaikissa Suomen taloyhtiöissä.

Kaupunkiviljelyä voi harrastaa myös ilman omaa pihaa tai palstaa - HSY:n Ilmastoinfon uutuuskurssi tarjoaa apua taloyhtiöviljelijöille6.4.2022 11:08:49 EEST | Tiedote

Verkkokurssialusta Koutsin tämän kevään kurssiuutuus on Koko talo viljelee -kaupunkilaisen viljelykurssi. Kaupunkiviljely on yhä suositumpaa, mutta palstoille voi olla vuosienkin jonot. Kurssin avulla helpotetaan taloyhtiöitä ja taloyhtiöiden asukkaita ottamaan viljelyharrastus osaksi yhteisöllistä asumista. Viljelykurssin lisäksi kestävän elämän verkkokurssialustalta löytyy suosikkikurssit Ilmastotreeni ja Energiaekspertti. Kevään kunniaksi HSY:n Ilmastoinfo istuttaa puun jokaista uutta rekisteröitynyttä kohti, joten jo pelkällä rekisteröitymisellä pääset ilmastotekojen alkuun.

Taloyhtiöiden energiatehokkuutta vauhditetaan asukasviestintää kehittämällä22.2.2022 08:13:00 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden TAVIS-hankkeessa taloyhtiöiden hallituksille tarjotaan tukea energia-asioista viestimiseen, lisäksi tuetaan asukkaiden, osakkaiden ja taloyhtiön hallituksen vuoropuhelua energiatehokkuushankkeiden edistämiseksi. Ensimmäinen toimenpide oli viestinnän lähtötilanteen kartoitus. Taloyhtiöiden hallituksille suunnattu kyselytutkimus toteutettiin Kiinteistöliitto Uusimaan jäsenille, vastauksia saatiin 372 hallituksen jäseneltä. Lisäksi reilut sata vastausta saatiin asukaskyselytutkimuksena hankkeessa mukana olevissa neljässä pilottitaloyhtiössä. Näin saatiin kokonaiskuva taloyhtiöviestinnän toimivuudesta niin asukkaan, osakkaan kuin hallituksenkin jäsenen näkövinkkelistä.

Huippuravintoloiden kikat kotikeittiöön – Toinen Kattaus minimoi ruokahävikin24.1.2022 07:45:00 EET | Tiedote

Ruoan kasvatus, tuotanto ja valmistus ovat maailman suurimpia päästölähteitä. Ravinnon tuotantoketju syö valtavat määrät energiaa ja ketjun loppupäässä vain osa ruoasta päätyy sinne, minne se kuuluu. Suomalaisissa kotitalouksissa vuosittainen ruokahävikki on yli 130 miljoonaa kiloa – tämä on noin 500 miljoonan euron edestä ruokaa! Neljän hengen perheessä määrä vastaa usean sadan euron heittämistä roskiin. Hyvä uutinen on se, että pienillä käytännön teoilla asiaan voi vaikuttaa. HSY:n Toinen Kattaus –kampanjassa ravintoloiden huippukokit antavat ammattitaitonsa kaupunkilaisten käyttöön hävikin hillitsemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye