Savonlinnan kaupunki

Savonlinnaan tahdotaan rakentaa uudenlainen seudullinen osaamiskeskus

Jaa

Savonlinnassa käynnistellään yhteistyössä uudenlaista alueellista Regional Mill –palvelukeskusta. Ensi viikon torstaina pidettävässä kutsutyöpajassa käynnistetään prosessi, joka hyödyntää Espoossa toteutettua Espoo Urban Mill kokemuksia ja ideoita. Prosessin lopputuloksena on Savonlinnan seudun toimijoita yhteen kutsuva, uusia yhteistyön mahdollisuuksia avaava ja asukkaita palveleva seudullinen osaamiskeskus. Idea lähti liikkeelle huolesta Etelä-Savon Tiedeseura ry:ssä keväällä 2016, kun Itä-Suomen yliopisto ilmoitti lakkauttavansa Savonlinnan kampuksen.

-Työpajaan on kutsuttu edustajia tahoilta, jotka ovat avainasemassa innovaatioekosysteemin rakennustyössä ja muodostavat sen perustayhteisön. Tällaisia ovat yritykset, oppilaitokset, julkinen sektori ja yhdistykset. Tavoite on, että työpajassa rakennetaan askelmerkit koko hankkeelle sekä päätetään ensimmäisestä konkreettisesta askeleesta syksyksi 2017, kertoo mallin kehittelyssä mukana ollut professori Jorma Enkenberg Etelä-Savon Tiedeseura ry:stä.

Savonlinnan nykyisen yliopistokampuksen lakkautus vuonna 2018 herätti Tiedeseuran huolen Savonlinnan seudun tulevaisuudesta. Seutu tulisi menettämään merkittävän osan elinvoimastaan, jonka tilalle olisi kyettävä luomaan jotain uutta ja perusteltua. Kirjallisuuteen perehtyen, kansainvälisiä kehitystrendejä analysoiden ja yhteyksiä hyödyntäen sekä seudullisia vahvuuksia eritellen Tiedeseuran hallituksessa ryhdyttiin hahmottelemaan potentiaalisia malleja pienehkön seudun elinvoimaa vahvistaville infrastruktuureille. Tutustuminen Espoossa toimivaan Urban Millin konseptiin tuottivat idean pyrkiä rakentamaan Savonlinnan seudulle Urban Millin kaltaista infrastruktuuria eli sivutoimipiste Savonlinna Milliä. Keväällä 2017 Tiedeseura esitteli idean ja ajatuksen Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laineelle, minkä jälkeen päätettiin rakennustyön aloittamisesta ja heinäkuun työpajan järjestämisestä yhteistyönä.

Tavoitteena oleva osaamiskeskus koostuisi viidestä keskenään yhteistyötä tekevästä, resursseja jakavasta, vuorovaikuttavasta ja toisiltaan oppivasta toimijakokonaisuudesta. Siihen kuuluisi Savonlinnan uusi yhtenäiskoulu (nykyinen Savonlinnan normaalikoulu), Uusi avoin yliopisto (ent. Savonlinnan kesäyliopisto), koulutusvientiä harjoittava yritys, HUB = toisia tukeva ja palveluja tarjoava asiantuntijoista, tiloista sekä teknologioista muodostuva kansainvälisen verkoston solmu sekä muiden seudullisten toimijoiden muodostama verkosto. Keskus tarjoisi mm. monitieteistä generalistisen ajattelun edistämistä tavoittelevaa yliopistotason koulutusta, avointa yliopisto-opetusta, opettajien täydennyskoulutusta, erilaisia koulutuksen ja opetuksen kehittämishankkeita sekä koulutusvientiä. Toiminnan painopisteenä Savonlinnassa olisi noin puolen vuoden ajanjakso kevät-kesä-syksyllä sekä kaksi kuukautta talvella. Muina aikoina esim. koulutusviennissä ja koulutuksissa ohjaus ja opetus tapahtuisi kohdemaassa paikan päällä täydennettynä virtuaalisella ohjauksella.

-Tällä hetkellä tavoite on, että hanke käynnistyy konkreettisesti elo-syyskuussa esim. fyysisen tilan ja muun organisoitumisen eli pilottivaiheen osalta. Ensi torstaina 20.7. pidettävän käynnistystyöpajan aamupäivän alustuksiin klo 10–12 toivotetaan kaikki aiheesta kiinnostuneet tervetulleiksi. Tilaisuus pidetään Savonlinnan kaupungintalon valtuustosalissa, jossa esitellään Urban Mill –esimerkki sekä puheenvuorot kattavasti eri tieteen ja elinkeinojen aloilta, kertoo Savonlinnan kaupungin elinkeinojohtaja Janne Weander.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Savonlinnan kaupunki
Savonlinnan kaupunki
Olavinkatu 27
57130 Savonlinna

(015) 527 4000http://www.savonlinna.fi/

Savonlinna – Saimaan sydämessä

Savonlinna on kansainvälisesti kiinnostava ja vireä kulttuuri-, teollisuus-, palvelu-, koulutus- ja matkailukaupunkikeskus. Tunnelmallinen ja kaunis saaristokaupunki tarjoaa viehättävät puitteet sekä asumiselle että vierailulle. Savonlinna on tunnetaan keskiaikaisesta Olavinlinnasta ja oopperajuhlista sekä ainutlaatuisesta Saimaan järviluonnosta saimaannorppineen. Matkaa maanteitse tai rautateitse Helsingistä on runsaat 300 km ja lentäen Savonlinnaan pääsee hieman alle tunnissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Savonlinnan kaupunki

Savonlinnan kaupungin ja elinkeinoelämän kannanotto käräjäoikeusverkoston kehittämisestä10.11.2017 11:42Tiedote

Savonlinnan kaupunki ja alueen elinkeinoelämän edustajat esittävät seuraavan kannanoton: Lakivaliokunnan lausunnossa LaVM 11/2017 on esitetty perusteltu vastalause koskien hallituksen esitystä käräjäoikeuskanslian lakkauttamiseen Savonlinnassa. Savonlinnan kaupunki haluaa muistuttaa, että lakkauttaminen on vastoin aiempaa hallituksen Savonlinnan kaupungille lupaamaa kompensaatioesitystä. Itä-Suomen yliopiston hallitus on päättänyt 11.4. kokouksessaan lakkauttaa Savonlinnan kampuksen ja siirtää opettajakoulutuksen ja matkailun opetus- ja tutkimuslaitoksen Joensuuhun. Kuntatalousselvityksen mukaan arvioidaan, että kerrannaisvaikutuksineen kaupunki menettää 900 opiskelijaa, noin 300 työpaikkaa sekä 12 miljoonaa euroa ostovoimaa aluetaloudestaan. Tämän vaikutus on Savonlinnan kaupungin väkilukuun noin 1.500-2.000 asukasta, joka on kaupungin väkilukuun nähden erittäin suuri. Valtio on luvannut Savonlinnan kaupungille edellä mainitusta yliopiston siirrosta kompensaatiota Nyt hallituksen esit

Taidetestaajat kiertävät taiderasteja Savonlinnassa14.9.2017 12:01Tiedote

Valtakunnallinen Taidetestaajat-hanke tuo Savonlinnan maakuntamuseoon Riihisaareen sankoin joukoin paikallisia kahdeksasluokkalaisia kokemaan ja testaamaan taidetta. Taidepaketti Kolme taiderastia tarjoaa taide-elämyksiä koululaisille savonlinnalaisen Taideyhdistys Ars Novan juhlanäyttelyssä Riihisaaressa, Ars Nova ry:n omassa galleriassa sekä taiteilija Kaija-Leena Hännisen taiteilijakodissa. Oppilaat tutustuvat näyttelyihin ja taiteilijat kertovat omasta työstään sekä opastavat nuoria taiteentekoon työpajoissa. Vaikutelmiensa pohjalta nuoret työstävät koulussa omat teoksensa, jotka julkaistaan myöhemmin verkossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme