Savonlinnan kaupunki

Savonlinnan kaupungin ja elinkeinoelämän kannanotto käräjäoikeusverkoston kehittämisestä

Jaa

Savonlinnan kaupunki ja alueen elinkeinoelämän edustajat esittävät seuraavan kannanoton:

Lakivaliokunnan lausunnossa LaVM 11/2017 on esitetty perusteltu vastalause koskien hallituksen esitystä käräjäoikeuskanslian lakkauttamiseen Savonlinnassa. Savonlinnan kaupunki haluaa muistuttaa, että lakkauttaminen on vastoin aiempaa hallituksen Savonlinnan kaupungille lupaamaa kompensaatioesitystä.

Itä-Suomen yliopiston hallitus on päättänyt 11.4. kokouksessaan lakkauttaa Savonlinnan kampuksen ja siirtää opettajakoulutuksen ja matkailun opetus- ja tutkimuslaitoksen Joensuuhun. Kuntatalousselvityksen mukaan arvioidaan, että kerrannaisvaikutuksineen kaupunki menettää 900 opiskelijaa, noin 300 työpaikkaa sekä 12 miljoonaa euroa ostovoimaa aluetaloudestaan. Tämän vaikutus on Savonlinnan kaupungin väkilukuun noin 1.500-2.000 asukasta, joka on kaupungin väkilukuun nähden erittäin suuri.

Valtio on luvannut Savonlinnan kaupungille edellä mainitusta yliopiston siirrosta kompensaatiota

Nyt hallituksen esityksen mukainen kanslian lakkauttaminen on vastoin valtion lupaamaa kompensaatiota, koska kanslian lakkauttaminen tarkoittaa 3 virkatuomarin, 2 käräjänotaarin ja 6 kansliahenkilön tehtävien siirtämistä Mikkeliin. Osana kompensaatiopakettia luvattiin, että esimerkiksi oikeusaputoimintoja tullaan tulevaisuudessa keskittymään Savonlinnaan – sen sijaan että palvelukenttää karsittaisiin.

Karsiminen heikentää kansalaisten oikeusturvaa

LaVM 11/2017 lausunnon vastalauseessa on todettu, että verkoston raju karsiminen on kohtalokasta asianajotoimistoille, jotka sijaitsevat paikkakunnilla, joilta käräjäoikeudet lakkautetaan.

Säilyttääkseen asemansa markkinoilla asianajat joutunevat käräjäoikeuden lakatessa vakavasti harkitsemaan toimintansa painopisteen siirtämistä Mikkeliin. Tästä taasen seurannee Savonlinnan talousalueen asianajopalvelujen varsin nopea alasajo.

LaVM 11/2017 lausunnon vastalauseessa on todettu, että uudistuksen myötä kansalaisten oikeusturva ja käytännön edellytykset asioiden hoitamiselle heikkenevät. Käräjäoikeusverkoston supistamisella on ilmiselviä vaikutuksia alueelliseen tasa-arvoon. Keskittämisen myötä etäisyydet palveluihin kasvavat. Vaarana tässä on, että oikeuspalvelujen saatavuus heikkenee ja näin ollen kansalaisten oikeusturva vaarantuu.

Toimenpiteet

Alueellisen tasa-arvon toteutumiseksi ja kompensaatiopaketin kiinnipitämiseksi, allekirjoittajat kohteliaimmin esittävät, että OKM puuttuu hallituksen nykyiseen esitykseen vedoten LaVM 11/2017 lausunnon vastalauseeseen sekä esitettyihin seikkoihin ja esittää että käräjäoikeuskansliaa Savonlinnassa ei lakkauteta.

Janne Laine, kaupunginjohtaja
Anna-Kristiina Mikkonen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Eero Piironen, puheenjohtaja, Savonlinnan Seudun Yrittäjät ry.
Arto Tolvanen, puheenjohtaja, Savonlinnan kauppakamari

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne Weander, elinkeinojohtaja, 044 417 4008
Aki Rasimus, kaupunginlakimies, 044 417 4041

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Savonlinnan kaupunki
Savonlinnan kaupunki
Olavinkatu 27
57130 Savonlinna

(015) 527 4000http://www.savonlinna.fi/

Savonlinna – kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

Savonlinna on kansainvälisesti kiinnostava ja vireä kulttuuri-, teollisuus-, koulutus- ja matkailukaupunkikeskus. Tunnelmallinen ja kaunis saaristokaupunki tarjoaa viehättävät puitteet sekä asumiselle että matkailulle. Yli puoli miljoonaa matkailijaa vuosittain sekä vahva ja kasvava metsäteollisuus ja teknologia-ala ovat vireän Savonlinnan tunnusmerkkejä. Kansainvälisesti Savonlinna tunnetaan keskiaikaisesta Olavinlinnasta ja oopperajuhlista sekä ainutlaatuisesta Saimaan järviluonnosta saimaannorppineen. Matkaa maanteitse tai rautateitse Helsingistä on runsaat 300 km ja lentäen Savonlinnaan pääsee alle tunnissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Savonlinnan kaupunki

Savonlinnan kaupunki lomauttaa 413 henkilöä koronakriisin takia24.4.2020 09:58:57 EEST | Tiedote

Savonlinnan kaupungin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Kaupunginhallitus totesi yhteistoimintaneuvottelutuloksen kokouksessaan 22.4. ja hyväksyi neuvottelussa olleen työnantajan esityksen. Yhteistoimintaneuvottelujen toimenpiteenä lomautetaan 413 henkilöä. Lomautusaika vaihtelee seitsemästä päivästä 11 viikkoon. Lomautukset toteutetaan 20.8.2020 mennessä. Lomautussuunnitelmaan voi tulla muutoksia valmiuslain palvelutuotannon muutoksista johtuen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye