Savonlinnan Oopperajuhlat

Savonlinnan Oopperajuhlilla hiukset nostattava kesä – ruotsalaisen muotoilijan visiossa kesän ilme luotiin hiuksista

Jaa
”Hius on kiinnostava. Se voi olla niin uskomattoman kaunis ja samaan aikaan ällöttävä ja epämiellyttävä”, sanoo Martin Bergström. Mm. Voguelle, Volvolle, Ikealle ja Fiskarsille työskennellyt ruotsalainen suunnittelija on luonut ilmeen Savonlinnan Oopperajuhlien kesälle 2020. Hän muotoili peruukista Olavinlinnan.
Kuvaaja Thomas Klementsson
Kuvaaja Thomas Klementsson

Ruotsissa ja Suomessa työskentelevä Martin Bergström on alun perin muotisuunnittelija, mutta hän on luonut myös visuaalisia toteutuksia, lavastuksia, printtejä, sisustussuunnitelmia ja installaatioita. Hiusten lisäksi häntä ovat innoittaneet myös mm. hedelmät, hajoavat kankaat, mustetahrat ja unohdetut käsityötekniikat.

”Kuten kaikissa töissäni, tässäkin minulle oli tärkeää luoda Olavinlinna aitona ilman retusointeja tai kuvanmuokkausta, ja se oli haastavaa. Visioni toteuttaminen vaati valtavan määrän testausta. Malli istui lopulta linna päässään lähes kahdeksan tuntia”, Bergström kertoo. 

Myös jokainen Savonlinnan Oopperajuhlilla ensi kesänä esitettävistä oopperateoksista sai oman ilmeensä. Lähtökohtana oli luoda jotakin yhtä hiuksia nostattavaa ja ajatuksia kohottavaa kuin hyvä oopperakokemus itse. ”Kuuntelin musiikkia uudelleen ja uudelleen, etsin olennaista lukemalla ja tutkimalla. Lopulta suodatin kaiken symboleiksi. Mukana on sekä klassisia yhdistelmiä, kuten Carmen punaisessaan, että abstrakteja tulkintoja, kuten Kuningas Rogerin naamio”, Bergström sanoo.

Savonlinnan Oopperajuhlia vietetään tänä kesänä 3.7.–1.8. Ohjelma on festivaalin tuoreen taiteellisen johtajan Ville Matvejeffin ensimmäinen. Matvejeff tuo Oopperajuhlille uuden polven tekijöitä, kuten palkitun puolalaissyntyisen ohjaajan Krystian Ladan sekä kiinnostavia nuoria kapellimestareita ja laulajia, jotka vierailevat Savonlinnassa ensimmäistä kertaa. Ohjelmiston uutuus on maailmalla nouseva Kuningas Roger, joka esitetään nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä Suomessa. Olavinlinnassa nähdään myös barokkiooppera Julius Caesar ja Werther, klassikot Carmen, La traviata ja Sevillan parturi sekä Karita Mattilan 60-vuotisjuhlakonsertit ja pohjoismaisesta mystiikasta ammentava, Vikings-sarjasta tuttu Wardruna. Vieraileva oopperatalo on Kroatian kansallisooppera Euroopan kulttuuripääkaupungista Rijekasta.

Bergströmin hiustaide jatkaa maineikkaiden suunnittelijoiden visualisointeja, joissa tiivistyvät kunkin oopperakesän ohjelmisto ja teemat. Viime vuonna muotoilija Laura Väinölä loi ilmeen kukista. 

Katso video:  

Savonlinnan Oopperajuhlat 2020: operafestival.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvaaja Thomas Klementsson
Kuvaaja Thomas Klementsson
Lataa
CMYK-kuva
CMYK-kuva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Savonlinnan Oopperajuhlat
Olavinkatu 27
57130 Savonlinna

http://www.operafestival.fi

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Oopperajuhlat on vuosien saatossa kasvanut kuukauden mittaiseksi kansainväliseksi festivaaliksi. Sen kävijämäärä on noin 70 000 vierasta vuodessa, siitä runsaat 10 prosenttia on ulkomaalaisia. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu korkeatasoisista oopperaesityksistä ja konserteista, keskiaikaisen Olavinlinnan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja kesäisestä Savonlinnasta luonnonkauniine ympäristöineen. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Savonlinnan Oopperajuhlat

Savonlinnan Oopperajuhlat siirtyy kesään 2021 hallituksen linjauksen mukaisesti – tämän kesän lippuvaraukset siirtyvät suoraan vuoden päähän22.4.2020 21:52:33 EEST | Tiedote

Koronavirusepidemia siirtää Savonlinnan Oopperajuhlat tältä kesältä vuoteen 2021. Tuolloin Olavinlinnassa esitetään ohjelmisto, joka oli suunniteltu tälle vuodelle. Samalla lippuvaraukset siirretään automaattisesti seuraavaan kesään. Päätös aiheuttaa festivaalille mittavat taloudelliset menetykset. Oopperajuhlilla kannetaan huolta myös taiteilijoiden ja henkilökunnan toimeentulosta sekä Savonlinnan alueen yrittäjistä, joille Oopperajuhlat on merkittävä sesonki. ”Tärkeintä on kuitenkin yleisömme, henkilökuntamme ja seudun asukkaiden terveys”, sanoo festivaalijohtaja Jan Strandholm.

Viikingit-sarjasta tuttu Wardruna Savonlinnan Oopperajuhlille10.9.2019 18:00:00 EEST | Tiedote

Muinaispohjoismaisesta perinteestä ammentava norjalaisyhtye Wardruna esiintyy Savonlinnan Oopperajuhlilla ensi kesänä. Yhtyeen vanhalla viikinkikielellä kirjoitetut tekstit pohjautuvat ikiaikaisiin myytteihin ja riimuihin. Ambient-henkiset konsertit ovat tunnettuja rituaalinomaisesta ja maagisesta tunnelmastaan. Konsertti järjestetään Olavinlinnassa lauantaina 1.8.2020. Lipunmyynti alkaa maanantaina 16.9. klo 9 Lippupisteessä ja Oopperajuhlien lipunmyynnissä.

Oopperajuhlat päättyi lauantaina – lipunmyynti ensi kesälle käy jo vilkkaana6.8.2019 11:02:40 EEST | Tiedote

Kesä oli menestyksekäs lauantaina päättyneille Savonlinnan Oopperajuhlille. Yleisön erityissuosikkeja olivat Oopperajuhlien oma uutuustuotanto Sevillan parturi ja Milanon La Scalan vierailuesitykset. 4,5 viikon mittainen festivaali oli taiteellisen johtajan Jorma Silvastin viimeinen. Häntä seuraa tehtävässä Ville Matvejeff, jonka ensimmäinen ohjelmisto kiinnostaa: Ennakkomyynti ensi kesälle on vilkasta.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye