SDP

SDP Helsinki: Heinäluoma: Terveysasemien ulkoistaminen koronakriisin keskellä on virhe

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti eilen keskiviikkona 10.6. äänestyksen jälkeen viedä eteenpäin kaupungin terveysasemien ulkoistuskokeilua.

Sosialidemokraatit esittivät ulkoistuskokeilun hylkäämistä, mutta esitys kaatui äänestyksessä kokoomuksen ja vihreiden valtuutettujen äänestäessä ulkoistuskokeilun puolesta. Kokeilu tarkoittaa kahden terveysaseman, Kannelmäen ja Keskustan terveysasemien siirtämistä ulkoistuksen kautta neljäksi vuodeksi yksityisten sosiaali- ja terveysyritysten pyöritettäväksi.

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma sanoo olevansa erittäin pettynyt kaupunginvaltuuston päätökseen.

- Koronakriisin myötä koko maassa on edelleen voimassa poikkeustila ja Suomen kaikista koronatartunnoista on pahimmillaan 40 % ollut Helsingistä. Tästä huolimatta kriisin keskellä kokoomus ja vihreät vievät eteenpäin Helsingissä merkittävää poliittista sote-ratkaisua. Terveysasemien ulkoistusprojekti vie resursseja ja huomiota kriittiseltä kriisityöltä. Nyt pitäisi laittaa tärkeysjärjestykset uusiksi ja siirtää ulkoistusprojekti myöhempään ajankohtaan. Sote-toimialalla tulisi nyt voida keskittyä taudin torjuntaan ja ihmisten suojaamiseen, Heinäluoma painottaa.

Helsingin sosiaali- ja terveystoimen strategiassa korostetaan, että sosiaali- ja terveyspalvelut tulee kytkeä mahdollisimman läheisesti yhteen, näin parhaiten edistetään helsinkiläisten kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia. Toimintojen yhdistäminen on nyt tapahtunut uusissa terveys- ja hyvinvointikeskuksissa. Myös tuleva valtakunnallinen sote-ratkaisu tukee nimenomaan käsitystä sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatiosta. Terveyspalveluiden ulkoistaminen yksityisille palveluntuottajille ei tue tätä strategista tavoitetta. Sosiaali- ja terveyspalvelut tulee kytkeä mahdollisimman läheisesti yhteen jatkossakin kehittämällä kaupungin omaa toimintaa.

- Yksityisten terveysyritysten palvelujen ostamisen ensisijaisina perusteluina on ollut lääkäripula ja kiireettömän hoidon pitkät jonot. Koronapandemia on muuttanut tämän tilanteen täysin. Helsingissä julkisten terveyspalvelujen jonot ovat lyhentyneet ja yksityisen terveyssektorin asiakaskato ohjaa alan ammattiväkeä hakeutumaan julkisen sektorin palkkatyöhön, Heinäluoma huomauttaa.

Yhteyshenkilöt

Eveliina Heinäluoma
p. 040 592 1807

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP Keski-Suomi: Kuntapäättäjiltä vaaditaan nyt vastuullisuutta ja inhimillisyyttä13.6.2020 16:08:04 EESTTiedote

Koronakriisin riepotellessa maailmaa korostuvat ihmisten arjessa nyt pienetkin teot. Se, että on työtä ja toimeentuloa jolla pärjää, palveluja jotka tarjoavat apua silloin kun kaivataan, ja sivistystä jolla turvataan tulevaisuus. Siksi nyt tarvitaan meidän kaikkien panosta siihen, että pidämme yhteiskunnan pyörimässä. Kriisin jälkihoito on pitkä prosessi, ja me Keski-Suomen sosialidemokraatit olemme sitoutuneet tekemään arvojemme mukaisia toimenpiteitä parhaamme mukaan, jotta tilanteesta selvitään. Ensi keväänä koittavat kuntavaalit, ja on tärkeää, että päättäjiksi valitaan ihmisiä jotka ovat valmiita toimimaan vastuullisesti, oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti. Nyt tehtävät toimet kantavat hedelmää vuosien päästä tulevaisuuteen, siksi nyt jos koskaan on tärkeää rakentaa vahva pohja tämän päivän lapsille ja nuorille ja tukea heitä kasvussa, sekä panostaa osaamiseen ja työllistymismahdollisuuksiin sosiaalisesti kestävällä tavalla. Kun meidän lapsemme kasvavat vahvoiksi, on myös tuleva

SDP:n historiahanke etenee – puolueen historian jatkoa kirjoittamaan dosentti Matti Hannikainen4.6.2020 10:01:35 EESTTiedote

SDP:n puoluehallitus on aiemmin keväällä perustanut puolueelle historiahankkeen ja asettanut historiatoimikunnan. Hankkeen puheenjohtajaksi nimitettiin Erkki Liikanen. Historiatoimikunnan esityksestä puoluehallitus päätti nyt myöntää aloitusvarat SDP:n historiaa käsittelevän teossarjan 4. ja 5. osan eteenpäin viemiseen. SDP:n historian 4. osa käsittelee vuosia 1952-1957 ja se ilmestyy vuonna 2021. Historiasarjan 4. osan kirjoittaja on VTT Mikko Majander. Historiasarjan 5. osan päätettiin käsittelevän vuosia 1957–1977. Sen kirjoittajaksi on valittu dosentti, VTT Matti Hannikainen. Hän aloittaa työnsä vuoden 2021 alussa. Historiateos julkaistaan puolueen 125–vuotisjuhlavuonna 2024. Hankkeeseen kuuluu myös optio 6. osasta vuodesta 1977 eteenpäin, ja päätös siitä tehdään myöhemmin. - Olen erittäin iloinen, että hanke on pitkän työn tuloksena saatu vihdoin käyntiin. SDP:n historiankirjoitus on osa Suomen historiaa ja projekti tuo varmasti uutta tietoa hyvinvointivaltion rakennustyöstä, sano

Apulaispormestari Razmyar: Museopäätös osoittaa rohkeutta katsoa tulevaan2.6.2020 20:54:23 EESTTiedote

Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Nasima Razmyar iloitsee hallituksen päätöksestä lähteä edistämään uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota. ”On hienoa, että maan hallitus päättää osana koronan jälkeistä elvytystä satsata kulttuuriin. Suomalainen arkkitehtuuri ja design tunnetaan maailmalla, mutta Suomessa niillä ei ole vielä arvoistansa lippulaivamuseota. Nyt sellainen on viimein tulossa pitkän odotuksen jälkeen.”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme