SDP

SDP julkaisi toimenpideohjelman lasten ja nuorten mielenterveyden parantamiseksi

Jaa

SDP julkaisi toimenpideohjelman lasten ja nuorten mielenterveyden parantamiseksi. Mielenterveyden häiriöt ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisin terveysongelma. Noin joka neljäs nuori kärsii jostain mielenterveysongelmasta, ja hoitoon hakeutuu vuosi vuodelta enemmän lapsia ja nuoria.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja työryhmän puheenjohtaja Sara Holappa
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja työryhmän puheenjohtaja Sara Holappa

-Tutkitusti ennaltaehkäisevän mielenterveystyön resurssien lisäys maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Katse tulisi nyt kohdistaa varhaiskasvatuksen ja koulujen resursseihin. Riittävillä resursseilla ja varhaisella puuttumisella voidaan tehokkaimmin estää ongelmien kasvaminen ja kasaantuminen tulevaisuudessa. Mielenterveyspalveluiden tulee olla saatavilla siellä missä lapset ja nuoret viettävät aikaansa. Siksi on tärkeää kehittää edelleen erilaisia matalan kynnyksen palveluita. Lapsiin ja nuoriin panostaminen on tulevaisuusinvestointi, sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

SDP:n toimenpideohjelma koostuu 16 ehdotuksesta lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien ennaltaehkäisemiseksi ja psyykkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ohjelmassa ehdotetaan muun muassa valtakunnallisen kouluterveyskyselyn kattavuuden laajentamista, väestön mielenterveystaitojen kehittämistä ja oppilas- ja opiskelijahuollon riittävien resurssien turvaamista.


- Olen todella iloinen, että SDP:n puoluekokouksessa tekemäni aloitteen pohjalta puolueella on nyt valmis toimenpideohjelma. Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen on paitsi inhimillisesti välttämätöntä myös taloudellisesti viisasta. Mielenterveyden häiriöt ovat suurin tekijä nuorten työkyvyttömyyseläkkeisiin. Kukaan lapsi tai nuori ei saa jäädä ilman apua, sanoo SDP:n työryhmän puheenjohtaja Sara Holappa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sara Holappa
p. 044 283 0530

Iida Vallin
SDP:n viestintäpäällikkö
p. 044 307 2281

Kuvat

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja työryhmän puheenjohtaja Sara Holappa
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja työryhmän puheenjohtaja Sara Holappa
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP: 15 askelta inhimillisempään eläkepolitiikkaan19.12.2018 13:27Tiedote

SDP on tänään julkaissut 15 kohdan toimenpideohjelman eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Monilla eläkeläisillä takuueläke tai kansaneläke ja pieni työeläke eivät riitä turvaamaan toimeentuloa, vaan arjen toimeentuloa on paikattava esim. asumistuella ja jopa toimeentulotuella. Pienituloisuus on ongelmana siitä huolimatta, että keskiarvojen mukainen eläkkeiden kehitys on viimeisen 20 vuoden aikana ollut myönteistä. Totuus yksittäisen ihmisen tilanteesta löytyy kuitenkin keskiarvojen takaa. Eläketurvakeskuksen kesäkuussa 2018 julkaistusta kyselytutkimuksesta ilmenee, että lähes kymmenen prosenttia eläkeläisistä kokee vakavia toimeentulo-ongelmia. Puolet eläkeläisistä kokee tavanomaisten menojen kattamisessa jonkin asteisia vaikeuksia. Kolmasosa kertoo, että heille ei jää rahaa välttämättömien menojen jälkeen. Eläkejärjestelmän on oltava ja se on koettava oikeudenmukaiseksi. Oikeudenmukaisuus edellyttää järjestelmän korjaamista tarvittaessa. Järjestelmässä tulee huomioida yhteiskunnan muuto

SDP:n Marin: Sipilä elää omassa todellisuudessaan24.11.2018 15:12Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin sanoo, että keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä elää omassa todellisuudessaan, jossa syytellään muita siitä, mitä on itse tehty. Marinin mukaan Sipilän puoluevaltuustopuheessa mainitsemat asiat olivat täydellinen esimerkki ja varoitus juuri Sipilän hallituksen politiikasta. – Sipilä varoittelee populistisista ja valheellisista vaalilupauksista. Totuus on se, että Sipilä varoittelee äänestäjiä Keskustan ja nykyisen oikeistohallituksen tavasta toimia. Ennen vaaleja luvataan, että koulutuksesta ei leikata. Vaalien jälkeen koulutuksesta on leikattu miljardi. Ja nyt, kun vaalit lähestyvät, Keskustan puheenjohtaja kuvittelee, että suomalaiset olisivat unohtaneet kaiken tällä vaalikaudella tehdyn epäoikeudenmukaisen politiikan ja petetyt vaalilupaukset. Missä rinnakkaistodellisuudessa Sipilä oikein elää? – Jonkun pitäisi herättää Sipilä siihen todellisuuteen, missä ihmiset tällä hetkellä elävät. Suomalaiset ovat kurkkuaan myöten täynnä Sipil

Paatero: Kuntien erilaisuus on tunnistettava24.11.2018 10:46Tiedote

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero peräänkuuluttaa kuntien erilaisuuden tunnistamista. Paatero sanoo, että katsottaessa muuttovirtoja Suomen sisällä ja toisaalta kuntien taloudellista tilannetta, nähdään että kunnat erilaistuvat. Kaupungistuminen on yksi megatrendeistä maailmassa ja tämä näkyy myös Suomessa. Tätä suuntausta ei ole tarpeen vahvistaa tai toisaalta yrittää pysäyttää, vaan on etsittävä keinoja, joilla tilanteeseen voidaan vastata. – Koko Suomen pitämiseksi asuttuna on alueilla oltava elinvoimaisuutta, työpaikkoja, koulutustausta, asuntoja, palveluja ja liikenneinfraa. Keinoina tähän ovat sekä valtion että alueiden omat toimet. On huolehdittava maan eri osien saavutettavuudesta niin yrityksille kuin työntekijöille. Tilanteessa on tunnistettava että Suomessa on jo nyt ainakin neljän eri kategorian kuntia: yhtenä muiden pääkaupunkien kanssa kilpaileva metropolialue, vahvat kasvukaupungit, joiden vaikutus ulottuu myös ympäristökuntiin kuten hiem

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme