SDP EDUSKUNTA

SDP: Kymäläinen aktiivimallin kumoamista vaativasta kansalaisaloitteesta: ”Onko hallitus vihdoin valmis siirtymään rankaisusta rohkaisuun?”

Jaa
Työttömyysturvan aktiivimallin kumoamista vaativa ja yli 140 00 allekirjoittajaa kerännyt kansalaisaloite käsitellään tänään eduskunnan täysistunnossa. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää mietinnössään kansalaisaloitteen hylkäämistä, johon valiokunnan sd-edustajat ovat jättäneet eriävän mielipiteen.

Hallitus esitteli vuonna 2017 aktiivimallin työmarkkinoille kannustavana ja työvoimaa kehittävänä uudistuksena. SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän 2.varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen ei kehuja hallitukselle anna.

- Tulokset eivät vastaa hallituksen kuvitelmia. Aktiivimalli on osoittautunut lähinnä työttömyysturvan etuusleikkuriksi sekä aiheuttanut tarpeetonta byrokratiaa yksittäiselle työnhakijalle. Työttömyysturvan heikennykset ovat olleet erityisen tuntuvia pienituloisille sekä ikääntyneille työnhakijoille ja pahimmillaan pakottanut ihmisen turvautumaan toimeentulotukeen. Työllistämisvaikutuksiinsa nähden aktiivimalli on tehoton ja raskas, näennäinen yritys hallitukselta kehittää työvoimapolitiikkaansa.

Mallin voimakasta kritiikkiä kerännyt epäkohta on sen aktiivisuuden osoittamiseksi määritellyt kriteerit, jotka ovat olleet epäreiluja ja eriarvoistavia.

- Aktiivinen omatoiminenkaan työnhaku ei ole riittänyt välttämään työttömyysturvan heikennyksen. Toisaalta työpaikkojen ja työllistävien tukitoimien, kuten koulutusten ja kurssien, saatavuus vaihtelee alueittain – aktiivimalli ei eroja kuitenkaan tunnista. Tämä vahvistaa osaltaan alueellisen eriarvoistumisen kehitystä, selittää Kymäläinen.

- Mallissa aktiivisuus nähdään kysymyksenä ihmisen toimeliaisuudesta, vaikka osalla työttömiä esimerkiksi henkinen toimintakyky ei mahdollista työnhaun vaatimia ponnistuksia. Työttömyys on kenelle tahansa äärimmäisen raskas kokemus, siksi työnhakijoiden henkisen toimintakyvyn tukemiseen ja kuntouttavaan tukitoimintaan on panostettava rankaisun sijaan! Kymäläinen vaatii.

Työttömien aktiivisuuden tarpeetonta valvontaa ja sanktioita tulisi vähentää. Selvittämällä toimintakykyä rajoittavat sairaudet ja puutteet työnhakijan osaamisessa, päästäisiin aidosti kiinni työllistymistä vaikeuttaviin tekijöihin.

- SDP kannattaa työvoimapolitiikkaa, jossa ihmisen haluun tehdä työtä luotetaan. Työllisyystoimien funktio on tukea työtöntä, ei kaivaa maata jalkojen alla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Filatov: Omaishoitajille on taattava yhdenvertaiset tuet ja palvelut18.4.2024 17:42:36 EEST | Tiedote

Omaishoidon tukemisen vastuulliset tahot ovat vähentyneet hoivavastuun siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille, mutta eduskunnan II varapuhemies, kansanedustaja Tarja Filatov (sd) peräänkuuluttaa tukeen yhdenvertaisuutta: – Omaishoidon tukien suuruudessa ja rakenteessa on merkittäviä eroja eri alueiden ja hoitoisuusryhmien välillä. Näiden erojen vertailu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen tuki omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen eri puolilla maata. Tarvitaan avointa ja helposti saatavilla olevaa tietoa omaishoidon tuesta, jotta omaishoitajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja pitää puolensa saadakseen tuen, johon heillä on oikeus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye