SDP EDUSKUNTA

SDP:n Berg ja Mäkynen: Kuntien alijäämän kattamisvelvoitteen pidennys tuo helpotusta monille kunnille

Jaa

Eduskunnassa käsitellään tänään hallituksen esitystä laiksi kuntalain väliaikaisesta muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan määräaikaista muutosta, jolla kuntien alijäämän kattamisvelvoitetta jatkettaisiin koronasta johtuvien taloudellisten vaikeuksien vuoksi. SDP:n kansanedustajat Kim Berg ja Matias Mäkynen kiittävät hallitusta esityksestä, joka tuo helpotusta koronakustannusten kanssa kamppaileville kunnille.

– Kuntalain muutoksella mahdollistetaan poikkeaminen tällä hetkellä voimassa olevasta kuntien alijäämän kattamisvelvoitteesta. Pidän muutosta perusteltuna, sillä kunnat eivät ole syypäitä koronasta johtuviin yllättäviin ja uusiin kustannuksiin. Olisi väärin pakottaa koronan vuoksi kunnat sopeuttamaan talouttaan nykyisen alijäämän kattamisvelvoitteen asettaman aikataulun puitteissa, Berg toteaa.

Berg ja Mäkynen kiittävät hallitusta siitä, että se huomioi taloudellisissa vaikeuksissa olevat kunnat taloudellisen tuen lisäksi myös alijäämän kattamisvelvoitetta pidentämällä. Tämä tuo konkreettista helpotusta kunnille niiden joutuessa pohtimaan epävarmuuden keskellä tulevien vuosien taloudenhoitoa. Berg ja Mäkynen iloitsee lakimuutoksesta, koska esimerkiksi Vaasa hyötyy tästä suuresti.

– Toivottavasti mahdollisimman moni kunta huomioi esitetyn muutoksen ensi vuoden talousarviota ja tulevien vuosien taloussuunnitelmia valmisteltaessa. Hallituksen tukitoimien ansiosta kuntien tulee pidättäytyä kaikkein vahingollisimmista leikkauksista palveluihin ja henkilöstöön, Mäkynen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Matias Mäkynen: “Häirinnän määritelmä tähän päivään – peniskuvista jatkossa sakkoa tai vankeutta”29.10.2020 12:34:07 EETTiedote

Hallitus uudistaa parhaillaan seksuaalirikoslainsäädäntöä. Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen mielestä kokonaisvaltainen uudistus on tärkeä ja tarpeellinen. Lainsäädännön tarkoituksena on suojata paremmin seksuaalirikoksen uhreja sekä koventaa rangaistuksia. Yhtenä osana uudistusta on laajennetaan seksuaalisen ahdistelun määritelmää. Jatkossa myös esimerkiksi sukuelimiä esittävän valokuvan lähettäminen ilman vastaanottajan suostumusta olisi rangaistavaa. Ehdotus on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota mm. Deutche Wellen ja Vicen kaltaisissa medioissa. - Verkossa ja viestitse tapahtuva seksuaalinen häirintä on yhtä vakavaa ja väärin, kuin livenä tapahtuva häirintä. Sosiaalinen media ja internet ovat muuttaneet seksuaalisen häirinnän muotoja, ja on korkea aika saada laki tähän päivään. Uuden lain nojalla rangaistavaksi tulisi esimerkiksi ei toivottujen peniskuvien lähettäminen, mikä on valitettavan yleinen, erityisesti naisiin kohdistuva seksuaalisen häirinnän mu

Kim Berg (SDP): Norden måste prioritera jämställdhetsarbetet29.10.2020 08:55:00 EETTiedote

Denna vecka sammanträdde Nordiska rådet till sin årliga session. Sessionen ordnas undantagsvis helt på distans. Utskottet för välfärd i Norden gästades av Danmarks jämställdhetsminister och nordisk samarbetsminister Mogens Jensen (S). I sin presentation konstaterade Jensen att jämställdhet är en prioriterad fråga i alla nordiska länder. Riksdagsledamot Kim Berg (SDP) ville på utskottsmötet uttryckligen lyfta fram jämställdhet i arbetslivet.

SDP:n Kim Berg: Pohjoismaiden asetettava tasa-arvotyö etusijalle29.10.2020 08:50:00 EETTiedote

Pohjoismaiden neuvosto kokoontui tällä viikolla vuosittaiseen istuntoonsa. Kokous järjestettiin poikkeuksellisesti kokonaan etäyhteyksillä. Hyvinvointi Pohjolassa -valiokunta sai vieraakseen Tanskan tasa-arvo ja pohjoismaisen yhteistyön ministerin Mogens Jensenin (S). Jensen totesi esittelypuheessaan, että tasa-arvo on kaikissa Pohjoismaissa yksi tärkeimmistä painopistealueista. Kansanedustaja Kim Berg (SDP) halusi nostaa valiokunnan kokouksessa esiin nimenomaan tasa-arvon työelämässä.

SDP:n Kymäläinen: Liikenteen päästöjen vähentämisessä edetään alueellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla27.10.2020 17:53:48 EETTiedote

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) pitää hyvänä sitä, että työ liikenteen päästöjen vähentämiseksi etenee. Tänään julkaistiin Fossiilittoman liikenteen tiekarttaa valmistelleen työryhmän loppuraportti, jossa eritellään liikenteen ilmastopolitiikan tavoitteita sekä toimenpide-ehdotuksia.

SDP:n Heinäluoma ja Viljanen: Pohjoismaat tarvitsevat osaavia ammattilaisia / Norden behöver kunniga yrkesmänniskor27.10.2020 14:00:00 EETTiedote

Tällä viikolla Pohjoismaiden neuvosto kokoontuu vuosittaiseen istuntoonsa. Kokous järjestetään poikkeuksellisesti täysin etäyhteyksin. Aiemmin tänä vuonna pohjoismaiseen neuvostoon jätettiin 20 pohjoismaisen kansanedustajan allekirjoittama jäsenehdotus. Kansanedustajat ehdottivat siinä yhteispohjoismaisen konferenssin järjestämistä, jonka aiheena on ammattikoulutuksen suosion lisääminen ja koulutusten yhtenäistäminen siten, että ammattitutkintotodistukset hyväksyttäisiin tasapuolisesti kaikissa Pohjoismaissa. Allekirjoittajien joukossa ovat Eveliina Heinäluoma (SDP) ja Heidi Viljanen (SDP).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme