SDP EDUSKUNTA

SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe EU-selonteon palautekeskustelussa

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe EU-selonteon palautekeskustelussa 27.10.2021
Kansanedustaja Kimmo Kiljunen

Muutokset puhuttaessa mahdollisia

 Arvoisa puhemies,

Käsittelyssä oleva EU-selonteko katsoo tulevaisuuteen. On viisautta katsoa ensin menneisyyttä. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan johtajat olivat yhtä mieltä: ei koskaan enää. Syntyhistorialtaan EU on rauhanprojekti. Rajat ylittävä yhteistyö nähtiin keinona liennyttää vastakkainasetteluja ja vahvistaa luottamusta.

Perusteet eurooppalaiselle yhteistyölle ovat edelleen samat. Yhteiskuntamme kohtaa yhä enemmän sellaisia haasteita, jotka eivät kunnioita valtioiden välisiä rajoja. Keskinäisriippuvuuksien maailmassa ratkaisut edellyttävätkin tänä päivänä kaikkien mukanaoloa, mikä osin hämärtää sisäisen ja ulkoisen päätöksenteon rajaa.

Arvoisa puhemies,

Eurooppalainen yhteistyö antaa pienen Suomen äänelle kokoamme suuremman painoarvon. EU:n puitteissa voimme osallistua päätöksentekoon, jolla vaikuttaa Euroopan kehitykseen ja kantaa globaalia vastuutamme.
Ilmastonmuutoksen edellyttämä vihreä siirtymä on ihmiskunnan suurin yhteinen haaste.

Myös monet turvallisuusuhat alkaen globaalista pandemiasta ja kybertodellisuudesta, ja päätyen terrorismiin ja joukkotuhoaseiden leviämiseen, kysyvät kestäviä, yhdessä haettuja ratkaisuja.

Lisääntyvien kriisien ja jännitteiden myötä Euroopan tulee ottaa vahvempaa roolia kaikissa niissä toimissa, joilla vahvistetaan kansainvälisen järjestelmän toimivuutta. Tähän liittyy myös sotilaallisten yhteistyövalmiuksien kehittäminen, jota tukee EU:n kehittyvä puolustus- ja puolustusteollinen yhteistyö. Raamit sille antaa parhaillaan käytävä keskustelu Euroopan strategisesta autonomiasta ja siihen liittyvästä kompassista.

Arvoisa puhemies,

EU:n olemassaolo on aina perustunut jäsenmaiden haluun sitoutua EU:n perussopimuksiin ja niiden määrittelemiin sääntöihin.

On iso ongelma, jos perussopimuksista irtisanoudutaan ja yhteiset säännöt ja yhteinen arvopohja politisoidaan kansallisista ideologisista tai valtapoliittisista tarkoitusperistä.

Tämä on vakava haaste yhteisen eurooppalaisen päätöksenteon tulevaisuudelle.
Euroopan unionin kehittyy kahdensuuntaisesti. Yhtäältä integraatio syvenee, toisaalta unioni laajenee. Suomi on pienenä jäsenmaana alusta asti tukenut yhteistyön laajentamista ja uusien jäsenmaiden mukaan ottamista, jos ja kun jäsenyyskriteerit täyttyvät.

Kehittyvä yhteistyö naapuruston kanssa on välttämätöntä, sillä Euroopan ei pidä rakentaa muuria tai eristäytyä ympäröivästä maailmasta. Vuorovaikutuksen ylläpitäminen myös erimielisten kumppanien kanssa tuo EU:lle uskottavuutta ja vaikuttavuutta. Tähän perustuu kestävä turvallisuus.

Arvoisa puhemies,

Eurooppa olemme me. Näin kuuluu Euroopan uudistumista ajavan tulevaisuuskonferenssin tunnuslause. Integraation syvenemisessä on tavoitteena kansalaisten hyvinvointi ja tasa-arvon lisääminen. Meille sosialidemokraateille on keskeistä vahvistaa sosiaalisen Euroopan ulottuvuutta.

Hyvinvointi rakentuu reilulle ja kestävälle talouspohjalle. Sitä tulee laajentaa uusilla työkaluilla. Omien varojen kasvattaminen hiilitullien ja rahamarkkinaveron kaltaisilla instrumenteilla on perusteltua. Ne ovat välineitä, jotka on kansallisesti vaikea toteuttaa, mutta ne vahvistavat yhteiskuntien toimivuutta ja lisäävät oikeudenmukaisuutta. Yhtä lailla veroparatiisien kitkemiseen tarvitaan yhteistä eurooppalaista päätöksentekoa.

Arvoisa puhemies,

Arvot testataan siinä, miten ongelmia ratkaistaan. Yhteisvastuullisesti, kestävästi ja ihminen keskiössä – se on resepti, jolla Suomen hyvinvointivaltio rakennettiin.
Samalla reseptillä me sosialidemokraatit haluamme olla rakentamassa Eurooppaa sekä tukea kestävää kehitystä ja yhteisvastuuta koko maailmassa. Valtioneuvoston EU-selonteko osoittaa, että Suomi tulee olemaan myös jatkossa solidaarinen kumppani.

Eurooppa olemme me, EU on jäsentensä vastuunkannon kaltainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye