SDP EDUSKUNTA

SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro valmiuslakikeskustelussa

Jaa

Valtioneuvoston asetus valmiuslain käyttöönotosta ja soveltamisasetukset
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 17.3.2020
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman

Muutokset puhuttaessa mahdollisia

Arvoisa puhemies,

Suomi – niin kuin koko maailma - on nyt kokonaan uudenlaisen, järkälemäisen haasteen äärellä. Nyt on selvää, että koronavirus on suomalaisen yhteiskunnan vaikein koettelemus sitten sodan jälkeisen ajan.

Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee poikkeusolot. Siksi hallitus on antanut eduskunnalle esityksen valmiuslain käyttöönottoasetuksesta. Keino on järeä, mutta välttämätön.

Arvoisa puhemies,

Totuttu elämä rajoittuu monin tavoin. Kouluja, kirjastoja, teattereita ja uimahalleja suljetaan. Julkisia kokoontumisia rajoitetaan. Matkustaja- ja henkilöliikenne Suomeen keskeytetään. Yhteiskunnan toimivuuden varmistamiseksi varhaiskasvatukseen pääsy kuitenkin turvataan. On myös löydettävä uusia keinoja pitää yhteyttä heihin, jotka joutuvat eristyksiin omaan kotiinsa.

Rajoitustoimien lisäksi hallitus auttaa elinkeinoelämää ja vaikeuksiin joutuneita yrittäjiä merkittävällä tukipaketilla. Talouden toiminta tulee vaatimaan vielä lisää huomiota ja aitoa elvytystä, mutta ensivaiheessa voimavarat on laitettava koronan leviämisen hidastamiseen ja yritysrahoituksen turvaamiseen.

Työmarkkinoilla tarvitaan jälleen laajaa yhteistoimintaa talouskehityksen vakauttamiseksi ja työllisyyden turvaamiseksi. Tärkeää on, että tarpeelliset ratkaisut tehdään tasapuolisesti ja että hallitus kunnioittaa kolmikantaista neuvottelumenettelyä, työmarkkinoiden sopimustoimintaa ja myös palkansaajien oikeuksia.

Toimet eivät ole helppoja ja ne vaativat paljon meidän jokaisen arjessa. Vaikeinakin hetkinä on ajateltava, että meidän on tehtävä kaikkemme suojellaksemme elämää. Menestyvä talous ja toimiva arki ovat tärkeitä, mutta kaikkein tärkeintä on elämä.

Yksikään sukupolvi ei voi valita koettelemuksiaan. Tämän sukupolven tehtävä on suojella heitä, jotka tämän maan ovat meille rakentaneet. Kannamme vastuuta ikäihmisistä ja muista riskiryhmiin kuuluvista. Pidämme huolta terveydenhuoltomme kantokyvystä.

Koettelemus kohtelee meitä epätasaisesti. Joillakin pienyrittäjillä kassa tyhjenee, monet pienipalkkaiset joutuvat lomautetuiksi. Toiset taas joutuvat tekemään ylitöitä jaksamisensa rajoilla. Siksi tarvitsemme yhteisvastuuta ja toistemme auttamista – kaikki omien voimavarojensa ja kykyjensä mukaan.

Arvoisa puhemies,

Presidentti Niinistö sanoi, että tarvitsemme fyysistä etäisyyttä mutta henkistä läheisyyttä. Laittamattomasti sanottu.

I Finland har vi alltid klarat oss genom samarbete, förmåga att komma överens och starkt gemensamt ansvar. Och tack vare finländarnas kunnande och uthållighet. Så kommer vi också göra denna gång.

Tuntemattoman edessä meillä on toisemme. Kansalaiset odottavat, että jätämme nyt toissijaiset erimielisyydet syrjään ja tiivistymme. Suomi on aina pärjännyt yhteistyöllä, kyvyllä sopia ja vahvalla yhteisvastuulla. Ja suomalaisten osaamiseen, sinnikkyyteen ja sitkeyteen luottaen. Niin nytkin.

Kaikissa tapauksissa tulemme ulos tästä koettelemuksesta kansakuntana, joka ymmärtää, kuinka tärkeää jokainen työ on yhteiskunnan toimivuudelle, oli kyse sitten sairaanhoitajasta, lääkäristä, poliisista, rajavartijasta, logistiikan ammattilaisesta, huoltoaseman tai teollisuuden työntekijästä.

Kun olemme voittaneet tämän vitsauksen, on aika tehdä oppiraporttia; tutkia talousjärjestelmäämme ja miettiä kuinka nopeasti terveydenhoitomme ja koko yhteiskuntamme pystyy vastaamaan uusiin uhkiin.

Maailma on kansainvälinen, niin vitsauksetkin. Koronan voittamiseen tarvitaan vahvaa eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä. Kykyä yhteistyöhön tarvitaan myös uhkaavan talouslaman voittamiseksi.

Arvoisa puhemies,

Viime perjantaina tuli kuluneeksi 80 vuotta talvisodan päättymisestä. Koettelemus on nyt aivan eri, mutta tälläkin kertaa ponnistus on yhteinen. Tälläkin kertaa meillä jokaisella on oma tärkeä rooli. Tälläkin kertaa Suomi selviää. Yhdessä, tulevaisuuteen vakaasti luottaen.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee Marinin hallituksen poikkeuksellisia, mutta välttämättömiä toimia ja valmiuslain käyttöönottoa suojellaksemme heikoimpia sekä turvataksemme yhteiskunnan ja elinkeinoelämän toiminta.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkinen: Pikavippiyritykset eivät saa tavoitella voittoa hädässä olevien ihmisten kustannuksella3.4.2020 13:43:52 EESTTiedote

Talousvaliokunnan jäsen Riitta Mäkinen kiittää hallitusta pikavippien suoramarkkinoinnin kieltämisestä. Suoramarkkinoinnin kieltämisen lisäksi hallitus valmistelee esitystä korkokaton puolittamisesta kymmeneen prosenttiin. - Hienoa, että tähän asiaan reagoidaan nopeasti. On suuri huoli, että akuutin koronakriisin väistyttyä meillä on käsissämme valtava määrä uusia ylivelkaantuneita ihmisiä. On selvää, että kotitaloudet ja yritykset tarvitset lainaa ja rahoitusta, mutta pikavippien aggressiivinen markkinointi ja kohtuuttomat korot vain syventävät ahdinkoa, Mäkinen huomauttaa. Taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden tilannetta hallitus haluaa helpottaa myös lisäämällä ulosottolain joustavuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että velkojilla olisi mahdollisimman matala kynnys ottaa käyttöön esimerkiksi lyhennysvapaita kuukausia tai maksuaikojen myöhentämisiä. Pienten ja keskisuurten yritysten aseman helpottamiseksi hallitus esittää perintälakiin tilapäistä muutosta, jolla kuluttajasaata

Kvarnström & Biaudet: Coronaviruset känner inga gränser - det bör vi inte heller göra / Koronavirus ei tunne rajoja – eikä meidänkään pitäisi3.4.2020 10:00:27 EESTTiedote

Riksdagsledamöterna Johan Kvarnström (SDP) och Eva Biaudet (SFP) har undertecknat ett upprop för europeisk solidaritet i dessa svåra tider. Uppropet är undertecknat av 42 nationella beslutsfattare från 25 europeiska länder. I uppropet konstaterar beslutsfattarna att världen aldrig varit så väl rustad för en global pandemi som just nu med tanke på alla starka internationella nätverk och institutioner så som Världshälsoorganisationen (WHO).

SDP:n Kymäläinen: Vihdoinkin kotihoidon pysäköintiä yhdenmukaistetaan1.4.2020 17:44:00 EESTTiedote

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) toteaa tyytyväisenä valiokunnan saaneen valmiiksi mietintönsä kotihoidon työntekijöiden pysäköinnin helpottamiseksi. Liikenne- ja viestintävaliokunta on peräänkuuluttanut jo vuosia valtakunnallisen sääntelyn tarpeellisuutta kotihoidon työntekijöiden pysäköintiin. - Tämän esityksen myötä kunnille syntyy yhtäläinen mahdollisuus kotihoidon pysäköintiongelmien vähentämiseen ja vastaavasti näiden palvelujen tehostamiseen. Valiokunnan mietintö etenee eduskunnan käsittelyyn, ja sen sisältämän lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2020, Kymäläinen kertoo. - Kotiin vietävien palveluiden helpottamisen eteen on tehtävä kaikki mahdollinen, sillä tulevaisuudessa kotihoidon ja vastaavien palvelujen tarve lisääntyy väestön ikääntymisen myötä. Kentältä kuuluneen viestin mukaan varsinkin suurissa kaupungeissa pysäköintipaikkojen löytämisen vaikeus on vähentänyt merkittävästi asiakaskäynteihin käytössä olevaa aikaa. Viesti on n

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme