SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eeva-Johanna Eloranta: Panostetaan demokratiakasvatukseen eikä lokakampanjoihin

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta on tyrmistynyt Perussuomalaisen nuorison ja kansanedustaja Jani Mäkelän verkossa levittämästä opetusalaan kohdistuvasta raportointikampanjasta.

- Tällainen lokakampanja ja herkästi maalittamiseen menevä toiminta on täysin tuomittavaa, Eloranta sanoo.

- Opettajia ohjaa työssään opetussuunnitelma. Itsestään selvä lähtökohta on, että koulujen ja opettajien opetuksessa kaikkiin puolueisiin suhtaudutaan neutraalisti. Opettajat eivät ota opetuksessaan poliittisesti kantaa.

- Mitään ilmiantorekistereitä ei pidä kerätä. Hedelmällisempää on virittää keskustelua siitä, miksi etenkin nuorten äänestysaktiivisuus on alhainen ja tähän liittyen demokratiakasvatuksen tärkeydestä ja sen lisäämisestä.

- On tärkeää, että kouluissa puhutaan ja keskustellaan tunneilla siitä, miten demokraattisessa yhteiskunnassamme ja monipuoluejärjestelmässämme tehdään päätöksiä, miten yhteiskuntaa kehitetään ja miten jokainen kansalainen voi tässä olla osallisena omasta arvomaailmastaan lähtien heti nuoresta alkaen, Eloranta muistuttaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eeva-Johanna Eloranta: Kiusaamisen vastainen työ vaatii määrätietoisia toimia – hallituksen toimenpideohjelmasta tarpeellisia työkaluja työhön26.1.2021 14:23:41 EETTiedote

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on tyytyväinen tänään julkaistusta Marinin hallituksen laajasta toimenpidepaketista kiusaamista vastaan, jonka tavoitteena on kiusaamisen nollatoleranssi. Toimenpideohjelma sisältää konkreettisia keinoja kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa. - Viime aikojen vakavat kouluissa tapahtuneet kiusaamis- ja välivallanteot ovat jälleen herättäneet tärkeän keskustelun koulukiusaamisesta ja jopa -väkivallasta. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus koskemattomuuteen ja turvalliseen oppimisympäristöön. Kiusaaminen on onneksi vähentynyt koko 2000-luvun ajan. Tämä kertoo siitä, että koulut ovat onnistuneet kiusaamisen vastaisessa työssään. Kiusaaminen ei ole kuitenkaan loppunut. Vähintään kerran viikossa kiusatuksi joutuu edelleen seitsemän prosenttia 4.-5.-luokan oppilaista, kuusi prosenttia 8.-9.-luokan oppilaista ja vajaat neljä prosenttia ammattikoululaisista. Lasten

SDP:n varapuheenjohtaja Malm: Kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma on hyvä alku26.1.2021 14:16:51 EETTiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tänään toimenpideohjelman, jossa esitetään keinoja kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa. SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Niina Malm on tyytyväinen ministeriön toimenpideohjelmaan ja pitää sitä hyvänä alkuna kiusaamisen vastaisen työn vahvistamiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa.

SDP:n varapuheenjohtaja Mäkynen kokoomukselle: Sote-uudistuksen hylkääminen olisi vastuutonta23.1.2021 14:19:59 EETTiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen pitää vastuuttomana kokoomuksen tuoreeseen kuntavaaliohjelmaan sisältyvää näkemystä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen hylkäämisestä. Kokoomuksen mukaan sotea tulisi kehittää ”nykyjärjestelmän pohjalta”. Mäkynen muistuttaa, että näkemys eroaa radikaalisti siitä politiikasta, jota kokoomus on itse ajanut toimiessaan hallitusvastuussa.

SDP:n Kymäläinen: Muuntovirus tulee pysäyttää jo rajalle22.1.2021 07:30:00 EETTiedote

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan Venäjän rajaliikenteen ja pahenevan koronatilanteen Suomelle aiheuttamasta uhkasta. Koronatilanne Suomessa on tällä hetkellä Euroopan parhaimmistoa. Nykytilanteeseen ei kuitenkaan pidä tuudittautua, sillä naapurimaissamme tautitilanne vaikeutuu nopeasti. Erityisesti uutiset koronamuuntoviruksista tuovat esiin uhkakuvia. - Venäjän rajaliikenne on ehdottomasti saatava kuriin ja rajanylittäjät täytyy saada testeihin. Kiireellisin tehtävä virusmuunnoksen Suomeen leviämisen hidastamiseksi on rajoittaa nopeasti ja tehokkaasti matkailua ja parantaa rajojen terveysturvallisuutta. Muuntovirus tulee pysäyttää jo rajalle, Kymäläinen painottaa. Suomessakin on jo saatu esimakua muuntoviruksen voimasta. Eräässä tapauksessa Suomeen Isosta-Britanniasta palannut nuori ei noudattanut karanteeniohjeistuksia, vaan tapasi tuttaviaan Suomeen saavuttuaan. Tästä seuranneessa tartuntaketjussa on löydetty noin ko

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme