SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eloranta: Arkiliikunnan edellytyksistä huolehdittava

Jaa

Marinin hallitusohjelman yhtenä poikkihallinnollisena tavoitteena on liikunnallisen aktiivisuuden nostaminen kaikissa ikäryhmissä. Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on tyytyväinen, että Liikuntapolitiikan koordinaatioelin (LIPOKO) toimintasuunnitelma 2021 – 2023 liikkumisen edistämiseksi on nyt julkaistu.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Siinä korostetaan, että liikkumisen lisääminen edellyttää kaikkien hallinnonalojen toimia ja vahvasti koordinoitua työtä. Korona-aika on tuonut erityisen haasteen liikkumiseen. Lasten, nuorten ja työikäisten liikkuminen onkin vähentynyt. Erot liikkujien välillä ovat myös kasvaneet. Eloranta korostaa liikuntapoliittisten toimenpiteiden erityistä tärkeyttä koronapandemian jälkeisessä ajassa.

- Lapsista ja nuorista sekä aikuisista vain noin kolmannes ja ikäihmisistä muutama prosentti liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Väestön liian vähäinen liikkuminen aiheuttaa merkittäviä haasteita suomalaiselle yhteiskunnalle. Riittämätön fyysinen aktiivisuus lisää monia kansansairauksia ja kansantalouden kustannuksia, heikentää työelämän tuottavuutta ja kilpailukykyä, lisää ikääntymisestä aiheutuvia ongelmia ja on yhteydessä väestöryhmien välisiin hyvinvointi- ja terveyseroihin, Eloranta korostaa.

Koronapandemia ja sen rajoitustoimet näkyivät liikunnan osalta konkreettisimmin liikkumisen tilaisuuksien vähentymisenä, kuten liikuntapaikkojen sulkemisena tai erilaisen liikuntatoiminnan peruuntumisena. Korona myös korosti eroja ihmisten kyvyissä ja motivaatioissa liikkua. Korona näyttää vaikuttaneen negatiivisesti erityisesti niihin ihmisiin, jotka liikkuivat vain vähän jo ennen korona-aikaa. Näillä ihmisillä liikunnan merkityksellisyys on voinut vähentyä entisestään, jolloin myös liikkuminen on vähentynyt.

- Liikunnalla on tärkeä merkitys koronapandemian terveys- ja hyvinvointihaittojen vähentämisessä. Siksi on erityisen tärkeätä, että liikunnan edellytyksistä huolehditaan monipuolisella ja vaikuttavalla tavalla, Eloranta sanoo.

Toimintasuunnitelmasta ilmenee muun muassa, että Suomeen valmistellaan kansallinen luonnon virkistyskäyttöstrategia. Luontoliikunnan olosuhteissa huomioidaan myös esteettömyys. Myös kutsuntoja ja varusmiespalveluaikaa hyödynnetään liikunnallisesti aktiivisen elämäntavan edistämisessä. Liikkumisen edistäminen otetaan myös osaksi työllisyyspalveluiden toimintaa.

- Liikunnalla on tutkitusti lukuisia hyviä vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Säännöllisellä kohtuutehoisella liikunnalla on todettu olevan edullisia vaikutuksia myös useiden sairauksien ehkäisyssä. Liikunnan harrastaminen auttaa nukkumaan paremmin ja parantaa koettua elämänlaatua sekä kognition eri osa-alueita, kuten muistia ja ongelmanratkaisukykyä. Liikunta auttaa myös hallitsemaan stressiä ja vähentää ahdistuneisuutta, Eloranta muistuttaa.

Toimintasuunnitelma löytyy kokonaisuudessaan täältä: https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/18457c06-8c2f-47b2-98d8-08bc5eea256f/d33e1561-cd3c-49ce-8768-0206690b92a2/SUUNNITELMA_20210602062256.pdf

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Piirainen: ”On tätä yritettykin. Sote on kansanvallan voitto!”23.6.2021 14:37:24 EEST | Tiedote

– Kansanvallan näkökulmasta nyt saavutettu voitto ja lopputulos soteen on suuri askel, joka kunnioittaa demokratiaa sekä ottaa huomioon erilaiset alueet ja niiden tarpeet. Ja on tätä yritettykin, monen hallituksen aikana, kaikkiaan yli 15 vuoden aikana, kahdeksan eri hallituksen aikana, jos Paras-hanke keväältä 2006 katsotaan lähtökohdaksi, sanoo kainuulainen SDP:n kansanedustaja Raimo Piirainen.

SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Tärkeä ja historiallisesti merkittävä sote-uudistus valmistuu SDP:n johdolla23.6.2021 14:15:00 EEST | Tiedote

Eduskunta on tänään 23.6.2021 äänestänyt sote-uudistusta koskevasta lakiehdotuksesta. Eduskunnan suuri sali hyväksyi lakiehdotuksen hallituspuolueluiden enemmistöllä. Kyseessä on historiallinen uudistus, jonka myötä Suomessa kuntien ja kuntayhtymien järjestämät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä pelastustoimen järjestäminen siirtyvät kunnilta ja kuntayhtymiltä 22:n leveämmät hartiat omaavien hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Sote-uudistus vahvistaa julkista terveydenhuoltoa ja ihmisten välistä yhdenvertaisuutta. Tasa-arvoiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut turvataan riippumatta asuinpaikasta tai lompakon paksuudesta. - Sote-uudistus on käynyt pitkän matkan saavuttaakseen tämän pisteen. Uudistusta on yritetty saada valmiiksi yli 10 vuotta eri hallituskokoonpanojen voimin. Olen iloinen ja erittäin huojentunut, että tämän prosessi on nyt maalissa ja Suomeen saadaan vihdoin sote-uudistus. Kyseessä on historiallinen ja tärkeä uudistus, joka on verrattavissa aiempiin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme