SDP EDUSKUNTA

SDP:n Filatov: Lastenkulttuuri mahdollistettava jokaiselle lapselle

Jaa
- Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla mahdollisuus nähdä ja kokea teatteria ja muuta kulttuuria, muistuttaa kansanedustaja, Työväen Näyttämöiden Liiton puheenjohtaja Tarja Filatov. Hän avasi Kansainvälisen lasten teatteritapahtuman Kuulaksen tänään, 20.5.2022, Kouvolan Kuusankoskella.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Lastenkulttuurin panostaminen on tulevaisuuteen uskomista ja sivistysyhteiskunnan rakentamista, Filatov sanoo.

- Taidekasvatuksessa lapsen omalla luovuudella on suuri merkitys. Ei riitä, että lapselle opetetaan taiteen tuntemusta tai tarjotaan muiden tuottamia taide-elämyksiä. Kun lapsi saa itse luoda taidetta, tuetaan erinomaisesti lapsen kasvua ja kehitystä, Filatov muistuttaa.

- Kulttuuriin liittyy myös osallistuva yhteisöllisyys, yhdessä tekemisen ja kokemisen piirre. Taide antaa välineitä ymmärtää ja käsitellä yhteiskuntaa, Filatov painottaa.

- Kulttuuriharrastus on usein nuorelle tärkeä elämän tukipilari. Teatteri voi eri kulttuurilajien yhteen sulattamona tarjota nuorelle sellaisia oivalluksen hetkiä, joita emme millään faktamäärällä pysty perustelemaan. Teatteri voi olla puhdasta viihdettä tai rankkaa yhteiskuntakritiikkiä, Filatov sanoo.

- Erityisesti pitkä korona-aika on aiheuttanut monelle nuorelle yksinäisyyden tunteen, jopa syrjäytymisen. Teatteri voi olla yksi kanava kuulua joukkoon joko harrastuksena tai katsomossa tehtynä oivalluksena, Filatov painottaa.

- Kulttuurin ja teatterin yhteiskunnallinen merkitys tuntuu aina vain tärkeämmältä. Taloutta ja tehokkuutta korostavassa yhteiskunnassa merkitys jää helposti talouden kovien tunnuslukujen varjoon. Teatteri tukee erinomaisesti ihmisten hyvinvointia ja jaksamista työelämässä, Filatov muistuttaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye