SDP EDUSKUNTA

SDP:n Filatov: Suomalaista sopimisen kulttuuria kunnioitettava

Jaa

Suomalaisilla työmarkkinoilla on puhaltanut viime aikoina yhtä navakasti kuin yleensä vappuna torilla, toteaa kansanedustaja Tarja Filatov 1.5.2022 Heinolan ja Orimattilan vappujuhlissa.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Työehtosopimustoiminnan lopettaminen näyttäytyy strategiselta siirrolta, jolla pyritään nakertamaan ammattiyhdistysliikkeen toimintaedellytyksiä työpaikoilla ja lisäämään työnantajien määräysvaltaa, Filatov toteaa.

– Toivottavaa olisi, että työmarkkinoiden toimijat kykenisivät yhteistyössä vastaamaan työn ja työelämän tulevaisuuden haasteisiin – suomalaista sopimisen kulttuuria kunnioittaen. Sillä pitkällä tähtäimellä sopimisen tie tuottaa aina jatkuvaa vastakkainasettelua paremman lopputuloksen sekä työnantajille että työntekijöille, Filatov muistuttaa.

Elinkeinoelämän edustajien puheissa paikallisen sopimisen laajentamiseen on ladattu paljon toiveita siitä, että jatkossa palkoista ja työehdoista voitaisiin sopia vapaasti yritystasolla.

– Paikallisen sopimisen laajentaminen käy myös työntekijöille, kunhan kyse on aidosta sopimisesta. Sen edellytyksenä on tasapuolinen neuvotteluasetelma ja toimiva luottamusmiesjärjestelmä. Valitettavasti tuntuu siltä, että paikallisen sopimisen edistäminen näillä ehdoilla ei käy työnantajille, Filatov sanoo.

– On syytä myös miettiä, millä mallilla sopimisen mallia kehitetään. Miten turvataan julkisen puolen työvoiman saatavuus ja työn houkuttelevuus, Filatov tähdentää.

– Samoin on pohdittava sitä, mitä minimejä pitää viedä työlainsäädäntöön kaikkia toimialoja koskevina, jos nyt toimialakohtaisesti yleissitovilla sopimuksilla turvatut minimit rapautuvat, Filatov vaatii.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n ryhmäpuhe ajankohtaisselontekokeskustelussa turvallisuusympäristön muutoksesta & valtioneuvoston selonteosta Suomen liittymisestä Pohjoisatlantin liittoon17.5.2022 14:39:41 EEST | Tiedote

Arvoisa puhemies, Sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee valtioneuvoston esitystä. Suomen tulee hakea Naton jäsenyyttä täysimääräisin oikeuksin ja velvollisuuksin. Ärade talman, Den socialdemokratiska riksdagsgruppen stöder Finlands anslutning till försvarsalliansen Nato. Efter det ryska angrepet får vi inte ta minsta lilla risk för att vi lämnas ensamma med det nuvarande aggressiva Ryssland. Suomen pitkäaikaisen turvallisuuspoliittisen linjan ydin on ollut taata rauha ja vakaat olot Suomelle. Samalla olemme pyrkineet edistämään konfliktien rauhanomaista ratkaisemista maailmanlaajuisesti. Suomen politiikka on ollut idealistista, mutta samalla vakaan realistista. Olemme tukeneet kriisinhallintaa, ihmisoikeuksia ja konfliktien ennaltaehkäisyä. Samalla olemme huolehtineet omasta uskottavasta, yleiseen asevelvollisuuteen ja maanpuolustustahtoon nojaavasta puolustuksestamme. Suomi on myös vuosikymmenten ajan rakentanut puolustuskumppanuuksia monien valtioiden kanssa, ja olemme tehneet

Ulkoasiainvaliokunnan sd-edustajat: Suomen on haettava Nato-jäsenyyttä17.5.2022 09:37:03 EEST | Tiedote

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä valtioneuvoston turvallisuusympäristön muutosta ja Suomen liittymistä Pohjois-Atlantin liittoon käsittelevistä selonteoista. Valiokunnan jäsenten, SDP:n kansanedustajien Erkki Tuomiojan, Kristiina Salosen, Kimmo Kiljusen ja Johannes Koskisen mukaan valiokunta on tehnyt huolellisen arvion toimista Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi.

SDP:n Anneli Kiljunen: Naton jäsenyys antaa voimakkaan pidäkkeen sotilaallisen voiman käyttämiselle Suomea vastaan16.5.2022 16:08:24 EEST | Tiedote

Eduskunnassa tänään käytävässä lähetekeskustelusta valtioneuvoston selonteosta Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) kertoo äänestävänsä Naton jäsenyyden puolesta, koska toivoo jäsenyyden ehkäisevän sotilaallisen hyökkäyksen Suomeen ja mahdollistavan näin turvallisemman elinolosuhteet kansalaisille elää Venäjän naapurustossa. Kiljunen korostaa puheenvuorossaan myös rauhan edistämisen ja yhteistyön merkitystä myös tulevaisuudessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme