SDP EDUSKUNTA

SDP:n Harakan lakialoite vapauttaisi sähköauton työpaikkalataamisen verosta

Jaa

- Kun sähköautoa ladataan työpaikalla, etua pitäisi periaatteessa verottaa. Verottaja on kuitenkin määritellyt edun arvon liian korkeaksi, joten ilmastosyistä hyöty olisi syytä jättää verottamatta. Olen jättänyt lakialoitteen, joka vapauttaa työpaikkalatauksen kokonaan verosta, kertoo SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava Timo Harakka.

Lataamisen vero ei edistä päästötöntä liikennettä

Hallitus päätti toukokuussa, että työnantajan työntekijöille tarjoamalle latausedulle määritetään kaavamainen verotusarvo. Seurauksena Verohallinnon tuoreessa vuotta 2019 koskevassa päätöksessä latausedun verotusarvoksi on määrätty 30 euroa.

-          Hallituksen tavoite oli helpottaa sähköautojen työpaikkalataamista, mutta vero ja ennen muuta työantajalle veron perimisestä syntyvä vaiva voivat jopa estää latausedun tarjoamisen. Hallitus toimii ilmastotavoitteitaan vastaan, joten verosta on syytä luopua, Harakka sanoo.

Harakka arvioi, että monissa tilanteissa 30 euron latausedusta maksettava vero olisi korkeampi kuin lataussähkön arvo, varsinkin pieniakkuisille lataushybrideille. Toisaalta valtion saamat verotulot jäisivät niin pieniksi, että niillä hädin tuskin katettaisiin veron perimisestä viranomaisille aiheutuvia kustannuksia.

-          Tuore liikenteen päästövähennysohjelma esittää, että reilussa vuosikymmenessä teillä olisi 800 000 päästötöntä autoa. Kun sähköauton ja lataushybridin hankintahinta on vielä vuosien ajan korkeampi kuin polttomoottoriauton, on ostajia houkuteltava alhaisilla käyttökustannuksilla, Timo Harakka toteaa.

-          Fiksu valtio edistää päästövähennyksiä useilla samansuuntaisilla keinoilla, eikä toisella kädellä hidasta tai estä tavoitteiden saavuttamista.

 

SDP: Työsuhdeautot sähköisiksi 2025

 

Työnantajan tarjoaman autoedun verotusarvo määräytyy tällä hetkellä auton uushankintahinnan perusteella. Malli suosii polttomoottoriautoja päästöttömien sijaan, sillä työnantaja hyötyy alemmasta hankintahinnasta, kun taas korkeammat käyttökustannukset kompensoidaan edun saajalle.

Työsuhdeautoilla on suuri merkitys autokannan uusiutumisessa. SDP:n tavoite on, että kaikki uudet työsuhdeautot kulkisivat sähköllä vuonna 2025.

Tavoitteen vauhdittamiseksi demarit ehdottavat, että sähköautoille ja ladattaville hybrideille annettaisiin vapaa autoetu pelkän käyttöedun ehdoin. Kun käyttövoimakulut olisivat verottomia, ei työpaikkalataamistakaan ole syytä verottaa, Harakka perustelee.

-          Liikenteen päästöttömyys vaatii monipuolisia toimia. Lataus- ja kaasujakeluverkkoja on laajennettava. Päästöttömien autojen auto- ja ajoneuvoverojen on laskettava kohti nollaa, Harakka päättää.

Harakan toinen ekologisen verotuksen aloite (LA 53/2018 vp.) saapui valtiovarainvaliokuntaan marraskuussa. Aloitteella helpotettaisiin oman asunnon lyhytaikaista vuokrausta esimerkiksi Airbnb-alustapalvelun kautta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Werning tyytyväinen Kouvola-Kotka-Hamina rataosuuden parantamisesta18.6.2019 13:37:29 EESTTiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd) on tyytyväinen, että hallitus on huomioinut lisätalousarvioesityksessä Kouvola-Kotka-Hamina rataosuuden parantamisen. Hiljattain julkistetussa hallitusohjelmassa liikenneinfraan kohdistuvat panostukset nousivat selvästi esille. Kymenlaaksoon kohdistuu merkittävä raideinvestointeja jo heti hallituskauden alussa meille tärkeisiin hankkeisiin. - Tänään hallituksen ensimmäisessä lisätalousarvioinfossa tiedotettiin uusista liikenneinfran investoinneista, jotka lähtevät liikkeelle välittömästi. Kouvola - Kotka - Hamina rataosuuden parantaminen oli näissä investoinneissa mukana. Tämä tarkoittanee vihdoinkin puuttuvan kaksoisraiteen saamista. Tämä investointi on hyvin merkityksellinen, sillä Kotkan ja Kouvolan välinen ratayhteys on yksi Suomen vilkkaimpia tavaraliikenteen väyliä, Werning toteaa. Hamina - Kotkan sataman toiminnan kannalta toimiva rataosuus Kouvolaan on hyvin tärkeä. Kaksoisraiteen merkitystä ei voida vähätellä myöskään Kouvolan Rautatie- ja maa

SDP:n Väätäinen: Rinteen hallitukselta merkittävät panostukset myös Pohjois-Savoon18.6.2019 13:34:45 EESTTiedote

Rinteen hallitus esittää tänään julkistetussa vuoden 2019 2. lisätalousarviossa rahoitusta 55 miljoonaa euroa Ylivieska-Iisalmi ja Siilinjärvi-Ruokosuo rataosuuksien sähköistämiseen ja Iisalmen kolmioraiteen rakentamiseen. Radalla on runsaasti kaivosteollisuuden sekä kemian ja metsäteollisuuden tavaraliikennettä. Vuosittainen rahdin määrä radalla on ollut noin kaksi miljoonaa tonnia. Radan sähköistys lisää rautatieliikenteen kilpailukykyä Itä-Suomesta ja Kainuusta Pohjanlahden satamiin, tehostaa kuljetusketjuja ja parantaa alueen yritysten kilpailukykyä. Pohjois-Savon tarvitsee valtion panostusta elinvoiman vahvistamiseen ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia tavoitteita.

SDP:n Ojala-Niemelä: Ajoksen sataman väylän syventäminen etenee18.6.2019 12:33:08 EESTTiedote

SDP:n kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kiittää pääministeri Rinnettä ja liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinia tämän päiväisestä päätöksestä sitoutua Ajoksen sataman väylän syventämiseen. Asiasta löytyy pöytäkirjamerkintä tänään julkaistussa lisätalousarvioesityksessä. - On hienoa, että Rinteen hallitus turvaa Lapin kehittyvälle teollisuudelle kilpailukykyiset kuljetukset varmistamalla Kemin Ajoksen sataman tuloväylän syventämisen. Sataman syventäminen palvelee saumattomasti alueen suurteollisuutta, joka tuottaa lähes kymmenesosan Suomen vientituloista, Ojala-Niemelä iloitsee. - Tämä on merkittävä päätös koko Lapin teollisuuden työpaikoille ja yritysten toimintamahdollisuuksille. Päätös palvelee paitsi nykyistä teollisuutta niin myös tulevia biojalostusinvestointeja. Kahden vireillä olevan investoinnin edellytyksenä on väylän syventäminen nykyisestä 10 metristä 12 metriin, Ojala-Niemelä toteaa. - Kemin sataman rooli korostuu koko Lapin alueen teollisuuden vientisataman

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme