SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johan Kvarnström: Öljyntorjunnan haasteet on otettava erittäin vakavasti

Jaa

Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) nostaa kirjallisessa kysymyksessään esiin useita kysymyksiä öljyntorjuntavalmiudesta. Sisäministeri Mikkonen viittaa vastauksessaan torjuntavalmiuden jatkuvaan kehittymiseen ja ajankohtaisiin haasteisiin.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kvarnström kirjoittaa kysymyksessään, että on huolestuttavaa, että valmius alusten öljy - ja kemikaalivahinkojen torjuntaan on rajavartiolaitoksen mukaan hyvä, mutta riittämätön.

- Tarvitsemme riittävän valmiuden, tämä on ainoa vastuullinen toimintatapa. Onnettomuuksien ehkäisy ja öljyvuodon leviämisen nopea estäminen sekä öljyn ja kemikaalien kerääminen onnettomuuden sattuessa on järkevämpää sekä ekologisesti että taloudellisesti, sanoo Johan Kvarnström Raaseporin rannikkokaupungista.

- Jotkut ovat kysyneet minulta, miksi nostan tämän kysymyksen esille, vaikka on olemassa kiireellisempiä tarpeita ja polttavia ongelmia. Kun onnettomuus tapahtuu, on liian myöhäistä olla jälkiviisas, silloin vahingot voivat muodostua kalliiksi tai jopa mahdottomiksi korjata, jos käy todella pahasti, sanoo Kvarnström, joka pitää asiaa erittäin ajankohtaisena, koska viime vuosina sekä teknologiaan että organisointiin on tullut useita muutoksia.

Vastauksessaan ministeri kirjoittaa muun muassa, että ajankohtainen haaste koskee uusia polttoaineita, joihin vanhentunut kalusto ei sovellu. Lisäksi on huoli öljysuojarahaston purkamisesta ympäristövahinkorahaston kehittämisen yhteydessä.

- Torjuntavalmiuteen tulee resursoida riittävästi ja toimintaa tulee tarkastella perusteellisesti ympäristövahinkojen torjuntastrategian laatimisen yhteydessä, Kvarnström vaatii.

Ministerin vastauksen positiivisia näkökohtia ovat muun muassa uusien alusten tilaus ja se, että Suomella on ainoana Itämeren maana käytössään neljä alusta, jotka pystyvät toimimaan myös kemikaalivahinkojen alueilla. Lisäksi parannetaan kykyä valvoa ja johtaa ympäristövahinkojen torjuntaa tilaamalla kaksi uutta lentokonetta.

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Omalääkärin ja omahoitajan työparimalli saatava nopeasti etenemään18.8.2022 16:10:26 EEST | Tiedote

Tiistaina 16.8. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi selvityksensä uudenlaisesta omalääkärimallista. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ja kuvata, miten omalääkärimallia voisi toteuttaa yhdessä hoitotakuun kanssa. Selvitysryhmä ehdottaa ratkaisuksi hoidon jatkuvuusmallia, jolla vahvistetaan potilaan, lääkärin ja hoitajan hoitosuhteen jatkumista. SDP:n kansanedustaja ja terveystieteen tohtori Merja Mäkisalo-Ropponen on jo pitkään puhunut omalääkärin ja omahoitajan työparimallin tarpeesta, ja hyödyistä sekä vaatinut mallin pikaista edistämistä alueilla ja valtakunnallisesti.

SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marinin puhe eduskuntaryhmän kesäkokouksessa ke 17.8.202217.8.2022 14:04:28 EEST | Tiedote

Vapaa julkaistavaksi kun puhuttu Muutokset puhuttaessa mahdollisia Hyvät ystävät, todella mukavaa nähdä teitä kaikkia tänään täällä Kuopiossa. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut rentouttava kesä ja olette saaneet mahdollisuuden levätä sekä viettää aikaa läheistenne kanssa. Tänään aamulla vierailimme Antin ja Tuulan kanssa kuopiolaisessa Jynkän koulussa tapaamassa koululaisia ja opettajia. Pääsimme osallistumaan syksyn ensimmäiselle kyselytunnillekin, kun oppilaat esittivät meille hyviä kysymyksiä tärkeistä aiheista, kuten koulusta ja harrastuksista. Inflaation kiihtymisen, energian hinnan nousun sekä huolestuttavan maailmanpoliittisen tilanteen keskellä oli erityisen mukavaa nähdä, kuinka tietyt perusasiat – koulujen ja harrastusten alkamiset – pyörivät yhä tavallisella radallaan. Erityisen iloinen olen siitä, että tämä on jo toinen lukuvuoden aloitus, kun maksuton toinen aste on todellisuutta, ja toisen asteen opiskelijoiden ei ole tarvinnut maksaa oppikirjoista tai opiskeluun lii

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin puhe eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 17.8.202217.8.2022 13:23:55 EEST | Tiedote

Vapaa julkaistavaksi kun puhuttu. Muutokset puhuttaessa mahdollisia. Hyvät ystävät, Hienoa nähdä teitä täällä yhdessä Kuopiossa tänään. Kuopio on hieno, kasvava kaupunki. Se on syystä myös suosittu opiskelijakaupunki: täällä on korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta ja yrittäjyyttä, elävä kaupunkielämä ja luontoa lähellä. Vieraat sanovat savolaisten olevan myös leppoista, ystävällisen uteliasta porukkaa – täällä on helppo viihtyä. Bästa vänner, Jag är glad att se er alla här i Kuopio i dag. Kuopio är fin, växande stad. Det är därför också en populär studiestad: det finns högklassig internationell forskning och företagande, ett levande stadsliv och naturen är nära. Det brukar också sägas att människor i savolax är vänliga och nyfikna – Det är lätt att trivas här. Euroopan turvallisuustilanne muuttui perusteellisesti Venäjän hyökkäyssodan seurauksena ja sota Ukrainassa on kestänyt lähes puoli vuotta. Yhä edelleen Venäjä hyökkää aggressiivisesti ja pyrkii valloittamaan suvereenin valtio

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme