SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johannes Koskinen: Budjetti kääntää painopistettä koronakriisistä talouden uudistumiseen

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Vuoden 2022 talousarvio on kooltaan 64,8 miljardia euroa. Alijäämä pienenee vuoden 2021 budjettiin verrattuna 4,8 miljardilla eurolla. Verotuloarvio on kevään ja kesän arvioita suurempi, mikä johtuu ennakoitua myönteisemmästä talous- ja työllisyystilanteesta. Velkaantumisen katkaisemista on mahdollista edelleen vauhdittaa.

Talousarvion menopuolella on monia koronapandemian jälkihoitoon liittyviä elementtejä sekä lisänä normaaliin myös EU:n elpymisvälineen kautta tuleva rahoitus.

-Talous on nyt vahvassa myötätuulessa ja koronarokotukset etenevät, mutta pidemmän aikavälin näkymiä pitää määrätietoisesti kirkastaa. Ilmastokriisiin ja väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin on vastattava tulevaisuuden kestävällä kasvulla. Voimakkain finanssipoliittinen elvytys päättyy pääosin tämän vuoden lopussa, mutta talouspolitiikka tukee yhä talouskasvua. Tämä edesauttaa Suomen talouden uudistumista ja työllisyyden pysyvää vahvistumista, toteaa kansanedustaja (sd), valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen.

Vuoden 2022 talousarviossa on 100-150 miljoonan euron verran julkista taloutta vahvistavia verotuspäätöksiä. Veropäätökset voidaan jakaa kolmeen kokonaisuuteen. Ensimmäisessä kokonaisuudessa puututaan verovälttelyyn ja monikansallisten yritysten aggressiiviseen verosuunnitteluun. Toisessa kokonaisuudessa tuetaan investointeja kohti vihreää siirtymää ja kolmas kokonaisuus sisältää sujuvaan arkeen ja osaavan työvoiman saatavuuteen liittyviä päätöksiä.

Henkilöiden arvonnousuverolla puututaan varakkaiden verovälttelyyn ja korkovähennysrajoitusta uudistamalla hillitään suuryritysten aggressiivista verosuunnittelua. Nämä ja muut suuryritysten verovälttelyyn puuttuvat toimet voivat lisätä verotuloja jopa yli sata miljoonaa euroa.

-Varakkaat henkilöt ovat vältelleet suurien omaisuustulojen myynnistä maksettavia veroja, siirtäen kirjojaan verokeitaisiin ennen myyntiä. Sen estämiseksi naapurimaissamme Norjassa ja Tanskassa käytössä oleva arvonnousuvero otetaan vihdoin käyttöön myös meillä, toteaa Koskinen.

Energiaremonttien kotitalousvähennystä korotetaan ja tuetaan vähäpäästöistä autoilua verotoimin. Sähköveroa alennetaan energiatehokkailta ratkaisuilta, kuten kaukolämpöverkkoon kytketyiltä konesaleilta ja lämpöpumpuilta. Myös biokaasun kilpailukyky energiantuotannossa varmistetaan.

Veropäätöksillä lisätään myös talouden toimeliaisuutta. Yli 60-vuotiaiden työssäkäynnin kannustamiseksi työtulovähennystä korotetaan sekä kotitalousvähennyksen kotitaloustyön sekä hoiva- ja hoitotyön enimmäismäärää korotetaan 2 250 eurosta 3500 euroon ja korvausprosenttia 40:stä 60:een.

-Hallituksen linjaamat veropäätökset tähtäävät kestävään talouden tervehdyttämiseen oikeudenmukaisella tavalla. Julkista taloutta tulee jatkossakin vahvistaa ilman, että palkansaajien ja eläkeläisten verotusta jouduttaisiin kiristämään, päättää Koskinen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: HKL:n toiminta selvitettävä pikaisesti20.9.2021 16:18:25 EEST | Tiedote

Helsingin raidetyöntekijät ry sekä Raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistys ovat jättäneet poliisille tutkintapyynnön siitä, antoiko HKL työntekijöille väärän kuvan liikelaitoksen yhtiöittämisestä. Kevättalvella 2021 käydyissä YT-neuvotteluissa tehdyt suunnitelmat ja muut asiakirjat eivät ole yhdistysten mielestä päteviä. Tahojen mukaan työnantaja on jättänyt tuolloin kertomatta mahdollisesta muutoksesta. - Työntekijöiden näkökulmasta on tärkeää, että asia selvitetään nopeasti. Avoimuuden noudattaminen on erittäin tärkeää luottamuksen kannalta. Työntekijöiden huolen pitää tulla kuulluksi, painottaa Eveliina Heinäluoma. Helsingin kaupunginhallitus päätti HKL:n liikelaitoksen muuttamisesta osakeyhtiöksi 13.9. Yhtiöittäminen on tullut ajankohtaiseksi seudullisen raideliikenteen kasvun myötä. Länsimetro laajensi alun perin metroliikennettä Helsingistä Espooseen ja jatkossa pikaraitiotiet ylittävät sujuvasti kuntarajat pääkaupunkiseudulla. - Henkilöstön asema on pyritty varmistamaan poliittis

SDP:n Katja Taimela: Perhevapaauudistuksella tasa-arvoa työmarkkinoille17.9.2021 14:22:20 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Katja Taimela iloitsee perhevapaauudistuksen etenemisestä eduskuntaan ja korostaa uudistuksen merkitystä palkkatasa-arvon tavoittelussa. - Perhevapaauudistuksen ytimessä on perheiden tukeminen tavalla, joka joustaa perheiden tarpeiden mukaan. Perhevapaiden määrää lisätään ja niiden käyttämistä joustavoitetaan - jatkossa vapaita voi pitää useassa osassa ja osa-aikaisesti. Uudistuksessa on myös hyvin huomioitu perheiden monimuotoisuus. Perhevapaauudistuksen myötä edetään myös iso askel työmarkkinoiden tasa-arvossa. Nyt viestinä on, että vanhempainvapaita voidaan käyttää tasaisemmin isän ja äidin välillä. - Perhevapaauudistuksen myötä isiä kannustetaan käyttämään vanhempainvapaita ja olemaan kotona lapsen kanssa. Samalla naisten asema työmarkkinoilla parantuu, kun perhevapaat jakautuvat kahden vanhemman välillä tasaisemmin. Sukupuolten palkkaerot tulevat tätä kautta kaventumaan. - Muutos normeissa tapahtuu tämän esityksen kautta, ja sen myötä jatkossa hiljalleen muutt

Ryhmäpuheenvuoro: Puolustusselonteon lähetekeskustelu torstaina 16.9., Mika Kari16.9.2021 17:26:22 EEST | Tiedote

Tämä on vuorossaan toinen kerta, kun eduskunnalle annetaan erillinen puolustusselonteko. Edellinen ja samalla ensimmäinen yksinomaan puolustuksen asioihin syventyvä selonteko on vuodelta 2017. Puolustusselonteko valmistui ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon jälkeen, mikä on johdonmukainen ja toimiva järjestys. UTP-selonteko luo raamit puolustuspolitiikan linjauksille. Vaikka puolustuspolitiikka kytkeytyy tiiviisti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, on erillinen selonteko tarpeellinen myös tulevaisuudessa.

SDP:n Eloranta: Kliinisen tutkimuksen edellytyksiä on vahvistettava16.9.2021 13:43:30 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta avasi tänään Cancer IO –tilaisuuden kliinisistä syöpätutkimuksista Helsingin yliopiston Tiedekulmassa. Puheessaan Eloranta korosti kliinisen lääketutkimuksen merkitystä tärkeänä osana potilashoitoa, terveydenhuollon henkilökunnan osaamisen lisäämisessä, mutta myös yhteiskunnan taloudellisen hyödyn näkökulmasta. Hänen mukaansa Suomeen tarvitaan kansallinen lääketutkimuksen koordinaatioverkosto, joka rakentuu Suomeen yliopistosairaaloiden varaan, jotta kliinisen tutkimuksen edellytykset vahvistuvat. Lisäksi Eloranta peräänkuulutti tarvetta asettaa hyvinvointialuelle lakisääteinen velvoite tehdä tutkimusta. -Tiiviisti yhteen toimiva ja kohtuullisesti resursoitu yliopistosairaaloiden kliinisen tutkimuksen koordinaatioverkosto parantaisi huomattavasti kykyämme käynnistää nopeasti lääketutkimuksia ja edistäisi osaamisen siirtoa yliopistosairaaloiden välillä. Se kehittäisi myös kykyämme ottaa käyttöön tulevaisuuden yksilöllistetyn lääketieteen uusia,

SDP:n Salonen: Suomen varmistettava johtajuus arktisessa merenkulussa15.9.2021 15:07:05 EEST | Tiedote

Eduskunta on keskiviikkona 15.9. käsitellyt uudistettua Arktisen politiikan strategiaa. Strategia määrittelee Suomen keskeiset tavoitteet arktisella alueella. Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) nostaa strategiasta esiin meriliikenteeseen liittyvät kysymykset. Meriliikenne on kasvanut ja kasvaa edelleen Pohjoisella jäämerellä, kun jääolosuhteet muuttuvat ilmastonmuutoksen vuoksi. - Uudet avautuvat merireitit herättävät taloudellista kiinnostusta ja kilpailua, sekä kysyntää uusista teknologioista. Suomella on tähän kilpailuetua, sillä se on jo nyt arktisen meriteknologian kärkimaa: meriklusteristamme löytyy osaamista niin arktisiin olosuhteisiin suunnitelluista laivoista ja rakenteista, kuin vähäpäästöisistä tai päästöttömistä energiamuodoista, Salonen kertoo. Jotta arktisen strategian tavoitteet merenkulun osalta saavutetaan, Suomen on Salosen mukaan aktiivisesti vaikutettava merenkulun kansainvälisen ympäristösääntelyn kehittämiseen. Strategiassa linjatun mukaisesti jäänmurtajakalu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme