SDP EDUSKUNTA

SDP:n kansanedustajat: Poliisin resurssit on turvattava

Jaa

SDP:n kansanedustajat hallintovaliokunnassa Eveliina Heinäluoma, Aki Lindén, Piritta Rantanen, Heidi Viljanen ja Seppo Eskelinen edellyttävät poliisin resurssien turvaamista.

- Poliisin esille tuoma tarve lisärahoitukselle on aito. Lisärahoitusta on pakko löytää. Vain sitä kautta voimme toteuttaa hallitusohjelmaan kirjatun lisäyksen poliisien määrään. Poliisien on voitava luottaa siihen, että irtisanomisiin tai lomautuksiin ei jouduta, kansanedustajat painottavat.

- Rikoksiin täytyy puuttua voimakkaasti ja päättäväisesti. Samalla on kuitenkin muistettava niiden juurisyyt. Siksi tarvitsemme toimia eriarvoisuuden poistamiseksi ihan yhtä paljon kuin tarvitsemme lisää rahaa poliisille. Sisäisen turvallisuuden kannalta on olennaista huomioida nämä molemmat puolet: samalla kun huolehditaan ennaltaehkäisevistä turvallisuustoimista – hyvinvointipalveluiden laadusta ja saatavuudesta, sekä yhteiskunnan turvaverkoista – meidän on turvattava viranomaisten suorituskyky.

- Ensi vuoden työtä suunnittelevan poliisijohdon sekä määräaikaisten työsuhteiden loppumisen puolesta pelkäävien poliisien kannalta on erittäin ikävää, että olemme joutuneet tämänkaltaiseen keskusteluun poliisin rahoituksesta. Meidän on jatkossa välttämätöntä huolehtia siitä, että poliisin perusrahoitus on kestävällä tasolla. Tässä on huomioitava poliisin monimutkaistuva toimintakenttä, lisääntyvät tehtävät ja uusien toimintojen - kuten tuoreen ihmiskauppayksikön - toimintamahdollisuuksien turvaaminen. Kaikilla puolueilla on osansa siinä, että poliisin resurssien kanssa on jouduttu hankalaan tilanteeseen ja kaikkien puolueiden tulee kantaa vastuunsa siinä, että tulevaisuudessa tilanne korjaantuu.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallituksen avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvat säästöt uhkaavat heikentää Suomen kansallispuistoja28.3.2024 12:00:37 EET | Tiedote

Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Samalla heikentyvät avovankien mahdollisuudet saada työkokemusta. Joukko SDP:n kansanedustajia on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen27.3.2024 13:43:53 EET | Tiedote

Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.

SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa26.3.2024 14:49:00 EET | Tiedote

Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille. Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä. - Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. - Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. T

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye