SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kiljunen ja Salonen: Vanhustenhoidon ongelmien ratkaiseminen vaatii pikaisia toimenpiteitä

Jaa

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-jäsenet Anneli Kiljunen ja Kristiina Salonen haluavat lopun toistuville, tietoisille laiminlyönneille vanhustenhoivapalveluissa.

- Järkyttävät laiminlyönnit ihmisten hoidossa nousevat esille päivittäin. Toistuvat rikkomukset näyttävät muodostuneen maan tavaksi erinäisten palveluntuottajien kohdalla. Kuvaukset viimeaikaisista tapauksista osoittavat, että tilanne voi olla katastrofaalinen eikä kukaan ota vastuuta. Tähän on vain yksi vastaus: tämä ei käy ja tähän on saatava muutos, sanoo Anneli Kiljunen.

- Eduskunnassa on laaja yhteisymmärrys ja suuri valmius tarttua ongelmien ratkaisemiseen ripeästi.  Näin suuren ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan yhteistyötä yli puoluerajojen. Eduskunnalla on tärkeä vastuu ja velvoite puuttua näihin räikeisiin tilanteisiin, toteaa Kiljunen. 

Hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin lähettää vahvan viestin kaikille toimijoille, että tässä maassa ei kenenkään hyvinvoinnilla käydä kauppaa. 

- Toivomme todella, että kaikki puolueet saataisiin vihdoin mukaan ja hoitajamitoitus kirjattua lakiin. Eduskunnan muut kiireet eivät voi olla este ihmisarvoisen vanhuuden takaamisessa kaikille ikäihmisille, muistuttaa Kiljunen.

- Hoitajamäärille on asetettava selkeä minimimitoitus lakiin. On selvää, että ympärivuorokautisen, tehostetun hoivan yksiköissä asukkaiden kuntoisuus on heikko eikä alarajaa pienemmällä hoitajamäärällä voi missään olosuhteissa saada hyvää ja laadukasta, ihmisarvoista hoivaa. Siksi alarajasta 0,7 ei voi tinkiä ja se on kirjattava lakiin, vaatii Kristiina Salonen.

Seuraava askel on saada kiireellisesti tiukempi laki saktioiden osalta voimaan ja valvontaviranomaisten resurssit kuntoon. Jokaisessa Suomen kunnassa, niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannella sektorilla, tulee nyt käydä läpi kaikkien palveluyksiköiden tilanne ja että asiat hoidetaan niissä asianmukaisesti.

- Aluehallintovirastoilta (AVI) tullut viesti on selkeä: heille tulee jatkuvasti tietoa epäkohdista ja hiljaisia huolisignaaleja, mutta resurssien puutteen vuoksi asioiden tutkinta vie paljon aikaa ja muut ilmoitukset ovat samaan aikaan jonossa odottamassa. Resursseja ei tule lisää tyhjästä vaan ainoastaan palkkaamalla lisää työvoimaa. Aveilla on hyvä ymmärrys kentän tilanteesta ja kokonaiskuva koko maan osalta. Tätä täytyy nyt hyödyntää ja osoittaa riittävät resurssit valvontaviranomaisille tehtävien hoitoon, päättää Salonen. 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP: Kymäläinen aktiivimallin kumoamista vaativasta kansalaisaloitteesta: ”Onko hallitus vihdoin valmis siirtymään rankaisusta rohkaisuun?”19.2.2019 16:06:23Tiedote

Työttömyysturvan aktiivimallin kumoamista vaativa ja yli 140 00 allekirjoittajaa kerännyt kansalaisaloite käsitellään tänään eduskunnan täysistunnossa. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää mietinnössään kansalaisaloitteen hylkäämistä, johon valiokunnan sd-edustajat ovat jättäneet eriävän mielipiteen.

Torsti: Ihalaisen aikaisen Nuorisotakuun vaikutus alkaa näkyä - ja sitä pitää heikennyksien jälkeen vahvistaa19.2.2019 14:04:11Tiedote

Tilastokeskuksen tänään julkaiseman tiedon mukaan NEET-nuorten eli kokonaan koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten osuus on vuoden 2018 tilastoissa vähentynyt. Tämä on hyvä uutinen. Tiedostustilaisuudessa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen teki aivan oikean johtopäätöksen siinä, että talouden koheneminen on parantanut myös nuorten työllisyyttä. Sen sijaan varhaiskasvatuksesta puhuminen johtaa harhaan: tämän hetken 25-vuotiaiden elämään eivät nykytoimenpiteet varhaiskasvatuksessa vaikuta.

Opposition edustajat: Sotessa eivät hyvät aikeet riitä, voitontavoittelua pitää suitsia – muuten edessä on vielä villimpi länsi19.2.2019 07:57:32Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Anneli Kiljunen (sd), Kristiina Salonen (sd), Krista Kiuru (sd), Arja Juvonen (ps), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Veronica Rehn-Kivi (r) muistuttavat, ettei vastuullinen toiminta hoiva-alan yrityksissä voi olla vain tahdon asia. Mahdollisuus tehdä riittäviä lakikirjauksia ei kuitenkaan ole hallituspuolueille kelvannut.

Ihalainen: Turvaa ja parannuksia vammaisten palveluihin ja työmarkkinoille pääsylle18.2.2019 14:06:09Tiedote

Ei myytävänä -kansalaisaloite vammaisten palvelujen välittömän avun kilpailutuksen lopettamisesta keräsi yli 75 000 kannattajaa. Aloitteen viesti oli selkeä: kilpailuttaminen ei sovi vammaisten palveluihin ja vammaisten palveluja sekä oikeussuojaa on parannettava. Vammaisia on kuultava paremmin heitä koskevissa asioissa. Vammaisten oikeuksien ja ihmisarvoisen elämän puoltajia ei ole liikaa ja vammaiset eivät ole saaneet aina ääntään kuuluville.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme