SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kiljunen terveysjättien johtajien ulostulosta: ”Eikö ahneudelle ole mitään rajaa?”

Jaa

SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen kummastelee yksityisten terveysyritysten johtajien sunnuntaista ulostuloa Helsingin Sanomissa sote-palveluiden rajoituslakien purkamisesta. Kiljunen pitää välttämättömänä, että kuntien sote-palveluiden hallitsemattomia ulkoistuksia hillitään myös hallituksen maakunta- ja sote-uudistuksen kaaduttua.

‒ Yksityisten terveysyritysten johtajien ulostulo on osoitus terveysjättien ahneudesta. Vähintä, miten niiden tulisi tehdä nyt, olisi saattaa oma palvelutuotanto sellaiseen kuntoon, että niihin voidaan luottaa. Vielä tuoreessa mielessä ovat vanhustenhoidon ongelmat, jotka ovat aiheutuneet harkitsemattomasta voitontavoittelusta ikäihmisten palveluissa. Hallituksen soten kaaduttua terveysjätit ovat nyt rientäneet vaatimaan itselleen lisää markkinoita hallituksen soten kaaduttua, Kiljunen toteaa.

Kiljunen korostaa, että hallituksen säätämiä kuntien sote-palveluiden ulkoistusten rajoituslakeja tarvitaan edelleen. Hän katsoo, että lait olisi syytä pitää voimassa ainakin, kunnes soten tulevaisuudesta saadaan selvyys viimeistään seuraavalla vaalikaudella uuden hallituksen toimesta.

‒ Muuttuneessa tilanteessa on huolehdittava siitä, että kunnat eivät tee lyhytnäköisiä ratkaisuja ulkoistuksiin ryhtymällä. Kyllä terveysjättien on nyt laitettava jäitä hattuun, kunnes epävarmuus sote-uudistuksen ympärillä saadaan hallituksen jäljiltä taas asettumaan, Kiljunen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

/Korjattu po. eduskuntaryhmä/ Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä päätti valiokuntapaikkajaosta13.6.2019 14:54:04 EESTTiedote

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on tänään päättänyt ryhmän valiokuntapaikkajaosta. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi ryhmä esittää eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelää, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajaksi kansanedustaja Johannes Koskista ja liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajaksi eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Suna Kymäläistä.

SDP:n Malm: Rinteen hallitusohjelma hylkää leikkauspolitiikan – tilalle parempaa työelämää, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa11.6.2019 13:47:31 EESTTiedote

SDP:n kansanedustaja Niina Malm tukee täydesti pääministeri Rinteen hallitusohjelmaa. Malm nostaa esiin erityisesti ”Luottamuksen ja tasa-arvoisten työmarkkinoiden Suomi” -osion linjaukset. Luvassa on parannuksia, jotka lisäävät työelämän reiluja pelisääntöjä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Tällä on valtava merkitys, Malm tähdentää.

Antti Lindtmanin ryhmäpuhe tiedonantokeskustelussa hallitusohjelmasta11.6.2019 12:25:39 EESTTiedote

Muutokset puhuttaessa mahdollisia Arvoisa puhemies, Kansalaiset antoivat vaaleissa vahvan muutosviestin ja siihen Rinteen hallitus ja hallitusohjelma vastaavat. Hallitus lähtee nyt rakentamaan parempaa Suomea. Hallituksen merkittävin päätös on, että vuosien mollivoittoisen ajanjakson jälkeen Suomi viedään nyt leikkauslinjalta uudistuslinjalle. Hallitus rakentaa Suomea, jossa koulutus nähdään investointina, jossa eriarvoisuutta kitketään, jossa sopimusyhteiskunta nähdään voimavarana ja jossa ilmastonmuutoksen pysäyttäminen otetaan tosissaan. Se on muutos, jonka puolesta yli 1.7 miljoonaa suomalaista äänesti eduskuntavaaleissa. Sinnikkäästi on Suomea rakennettu, mutta nyt on uskallettava ottaa uusi askel – askel tulevaisuuteen. Tämän pääministeri Rinteen hallitus aikoo toteuttaa päättäväisesti Suomen vahvuuksia vaalien ja samalla yhteiskuntaa uudistaen. Suomi viedään nyt tielle, jossa jokainen voi nähdä valon tulevassa. Tielle, jossa jokainen voi luottaa siihen, että huomenna on paremmin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme