SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kim Berg: Kanneoikeus olisi tehokas lääke työperäiseen hyväksikäyttöön

Jaa
Mediassa uutisoidaan säännöllisesti työehtojen räikeästä polkemisesta esimerkiksi siivous- tai ravintola-alalla. Yksittäisellä työntekijällä on suuri kynnys nostaa kokemansa epäkohdat työpaikallaan esiin, saati lähteä vaatimaan itselleen oikeutta. Hyväksikäytön seurauksena Suomeen uhkaa syntyä kahdet työmarkkinat ja tämä kehitys on pysäytettävä. Tästä syystä ensi vaalikaudella täytyy säätää laki kanneoikeudesta ammattiliitoille sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaltuutetuille.
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Ammattiliitoilla on suora ja jatkuva yhteys työpaikkoihin ja tieto ilmenevistä väärinkäytöksistä. Myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaltuutetut seuraavat säännöllisesti työpaikkojen tilannetta. Tällä hetkellä näiden tahojen keinot puuttua epäkohtiin ovat liian vähäiset. Siksi kanneoikeuden mahdollistaminen olisi tärkeää, painottaa kansanedustaja ja SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kim Berg.  

Kanneoikeus toimisi lisäksi ennaltaehkäisevästi. Mikäli epäkohtiin voitaisiin puuttua helpommin, myös kynnys rikkeiden tekemiseen työnantajan toimesta nousisi. Väärinkäytöksiin on houkuttelevaa tarttua, mikäli työntekijän tiedetään olevan heikoilla omien oikeuksiensa puolustamisessa. Kanneoikeuden myötä työntekijät eivät joutuisi asian esiin tuomisen myötä hankalaan asemaan vaan saisivat kaipaamaansa puolustusta.

- Reilu työelämä edellyttää pelisääntöjen noudattamista sekä mahdollisuutta nostaa epäkohdat esiin ilman työntekijän aseman heikentymistä. Näin tervehdytämme koko työmarkkinaa ja edistämme oikeudenmukaista kilpailua. Muissa pohjoismaissa ryhmäkanneoikeudet ovat huomattavasti laajempia, meidän tulisi liittyä samaan porukkaan, linjaa Berg. 

- Alipalkkauksen kriminalisointi on myös konkreettinen toimi, jolla reiluuteen voidaan puuttua. Olen tehnyt asiasta lakialoitteen tällä hallituskaudella. Asialla voitaisiin suojata erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ryhmiä, kuten nuoria ja ulkomaalaisia työntekijöitä hyväksikäytöltä, sanoo Berg.

Kanneoikeus olisi ratkaisu myös ulkomaisen työvoiman ongelmiin

Maahanmuuttajataustaisilla työntekijöillä on vähiten uskallusta nostaa esiin epäkohtia työpaikalla, saati ottaa puheeksi työehtosopimuksen alittavaa palkkatasoa.

- Usein ammattiliittojen edustajat työpaikoilla ovat ensimmäisenä huomanneet epäkohdat ulkomaalaisten työntekijöiden tilanteissa. Kanneoikeuden myötä ammattiliitot voisivat jatkossa viedä oikeuteen hyväksikäytön tilanteita ilman, että työntekijän henkilöllisyys paljastuu, sanoo Kim Berg.

- Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Meillä Pohjanmaalla on tietyillä aloilla huutava työvoimapula, johon voidaan vastata vain ulkomaisella työvoimalla. Meidän täytyy samanaikaisesti panostaa työntekijöiden saatavuuteen mutta myös heidän oikeuksiensa takaamiseen, päättää Berg.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot

Puh:050 514 3196

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallituksen avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvat säästöt uhkaavat heikentää Suomen kansallispuistoja28.3.2024 12:00:37 EET | Tiedote

Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Samalla heikentyvät avovankien mahdollisuudet saada työkokemusta. Joukko SDP:n kansanedustajia on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen27.3.2024 13:43:53 EET | Tiedote

Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.

SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa26.3.2024 14:49:00 EET | Tiedote

Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille. Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä. - Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. - Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. T

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye