SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: ehdotus valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta on nyt valmis, mutta työ vasta alussa

Jaa

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin johtama parlamentaarinen työryhmä on julkistanut ehdotuksensa 12-vuotiseksi valtakunnalliseksi liikennejärjestelmäsuunnitelmaksi. Ehdotus tullaan antamaan eduskunnalle selontekona vielä tällä hallituskaudella.

Liikennetyöryhmän jäsen, SDP:n kansanedustaja sekä Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 2.varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen pitää prosessia malliltaan hyvänä.

- Suunnitelma tullaan toteuttamaan jatkuvana niin, että jokaisen hallituskauden puolessa välissä tarkistetaan sekä suunnitelman päivitystarpeet, että jatketaan sitä neljällä vuodella eteenpäin.

- Säännöllinen seuranta takaa, että sen sisältö vastaa sen hetken todellisia tarpeita, ennakointi taas mahdollistaa tuleviin haasteisiin tarttumisen ajoissa. Puoluerajat ylittävä yhteistyö takaa, että näkemys nykytilasta ja tulevaisuuden haasteista on yhteinen, toteaa Kymäläinen.

- Liikennejärjestelmä on laaja kokonaisuus, joka kattaa liikennemuotojen ohella sitä käyttävät ihmiset. Siksi valtakunnallista suunnitelmaa täydennetään alueellisilla suunnitelmilla. Hallituskausittain perustettavan liikennetyöryhmän vastuulla on jatkaa tiivistä vuoropuhelua alueellisten toimijoiden kanssa maakunnissa ja kaupungeissa, Kymäläinen sanoo.

Liikennejärjestelmäsuunnitelmassa keskeisiksi päämääriksi linjataan Suomen kilpailukyvyn edistäminen, ilmastonmuutoksen torjunta sekä alueiden saavutettavuus ja elinvoimaisuus.

- Viennin edistäminen ja talouskasvu nojaavat toimivaan liikennejärjestelmään. Kestävän kehityksen näkökulmasta liikenneratkaisuilla on keskeinen asema. Mutta yksittäistä ihmistä ei myöskään saa unohtaa: liikenneyhteyksillä on ratkaiseva rooli työ- ja asuinpaikan valinnassa, johon jokaisella tulee olla tasapuolinen oikeus, Kymäläinen painottaa.

Ensimmäinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma vuosille 2020-2031 pyritään päättämään kevään 2020 aikana.

On tärkeää, että valmistelutyötä jatketaan 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimeenpanemiseksi, korostaa Kymäläinen. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Taavitsainen: Valtionyhtiö Posti tekee palkkahalpuutusretken Tallinnaan21.3.2019 14:42:50 EETTiedote

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen pitää järkyttävänä valtionyhtiö Postin Virosta haettavaa palkkahalpuutusta. Postin tänään päättyneet yt-neuvottelut johtivat 59 työntekijän irtisanomiseen. Irtisanomiset koskivat hallinnollisia tehtäviä. Lisäksi työtehtäviä siirtyi Suomesta Tallinnaan. Siirtoja on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella suunniteltu jo pidemmän aikaa.

SDP:n Haatainen: Eläkeläisten arjen parantaminen vaatii määrätietoisia toimenpiteitä21.3.2019 12:43:20 EETTiedote

- Monen eläkeläisen arki on kamppailua toimeentulon kanssa ja miten pienet tulot saa riittämään elämän välttämättömiin menoihin. SDP on sitoutunut pienituloisten eläkeläisten eläkkeiden korotukseen ja eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Tämän toteuttamiseksi olemme esittäneet useita toimenpiteitä, sanoi eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n paneelissa torstaina. - On ensiarvoisen tärkeää, että pienituloisten eläkeläisten käteen jäävää tuloa pystytään nostamaan. Siksi tarvitaan toimenpideohjelma, jolla nostetaan asteittain pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevien eläkeläisten ansioita 100 eurolla. Myös takuueläkkeen korottaminen tuo monille helpotusta tilanteeseen. - Sipilän hallitus on kurjistanut eläkeläisten tilannetta jatkamalla vuosi toisensa jälkeen kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien jäädytyksiä ja tekemällä tasoleikkauksen. Nämä on lopetettava ja indeksitarkistukset palautettava, vaati Haatainen. - Kun ihminen vanhen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme