SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen iloitsee Itärata-linjauspäätöksestä

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tyytyväinen liikenne- ja viestintäministeriön päätöksestä jatkaa itäisen suunnan hankeyhtiöneuvotteluita Lentorata–Porvoo–Kouvola -raidelinjauksen pohjalta.

- Päätös tästä niin kutsutusta Itäradasta itäisen suunnan nopean raideyhteyden oli erittäin toivottu ja odotettu. Sillä on merkittäviä vaikutuksia koko itäisen Suomen liikenneyhteyksien ja elinvoiman kannalta. Hallitusohjelman mukaisesti itäistä raideyhteyttä kehitetään tasaveroisesti Helsingistä länteen ja pohjoiseen suuntautuvien ratojen ohella, joten on hienoa, että nyt myös Itäradan osalta hankeyhtiöneuvottelut voivat edetä, kun raidelinjauksesta on päätetty, Kymäläinen painottaa.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan neuvotteluja jatketaan Porvoo–Kouvola-linjauksen pohjalta, koska alueen toimijoiden vastausten perusteella kuntien rahoitusosuus, eli 34,3 miljoonaa euroa, Itäradan yhteensä noin 70 miljoonan euron suunnittelukustannuksista täyttyisi. Sen sijaan Porvoo-Kotka-Luumäki-linjauksen suunnittelua puoltaneiden, eli Itäistä rantarataa kannattaneiden kuntien rahoitusosuus hankeyhtiölle ei täyttyisi, vaan jäisi vajaaksi reilulla 16 miljoonalla eurolla.

- On hienoa, että nyt neuvotteluita jatketaan ainakin Helsingin, Porvoon, Kouvolan, Lappeenrannan, Kuopion, Mikkelin, Joensuun, Imatran, Pieksämäen, Varkauden, Kajaanin sekä Iisalmen kanssa. Itäradan rakentaminen olisi koko itäisen Suomen kannalta merkittävä kehittämishanke, jolla olisi positiivisia vaikutuksia niin alueen väestö- ja talouskehityksen kuin ilmastonkin kannalta, Kymäläinen päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Filatov: Omaishoitajille on taattava yhdenvertaiset tuet ja palvelut18.4.2024 17:42:36 EEST | Tiedote

Omaishoidon tukemisen vastuulliset tahot ovat vähentyneet hoivavastuun siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille, mutta eduskunnan II varapuhemies, kansanedustaja Tarja Filatov (sd) peräänkuuluttaa tukeen yhdenvertaisuutta: – Omaishoidon tukien suuruudessa ja rakenteessa on merkittäviä eroja eri alueiden ja hoitoisuusryhmien välillä. Näiden erojen vertailu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen tuki omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen eri puolilla maata. Tarvitaan avointa ja helposti saatavilla olevaa tietoa omaishoidon tuesta, jotta omaishoitajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja pitää puolensa saadakseen tuen, johon heillä on oikeus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye