SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Laajalla keinovalikoimalla yhteisiin päästövähennystavoitteisiin

Jaa
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) kertoo, että valtioneuvosto on tänään istunnossaan hyväksynyt periaatepäätöksensä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä kotimaan liikenteessä, lentoliikenteessä sekä meri- ja sisävesiliikenteessä. Erityisesti tieliikennettä koskeva periaatepäätös, joka tunnetaan paremmin fossiilittoman liikenteen tiekarttana, on keskeisessä roolissa liikenteen päästöjen vähentämisessä tulevina vuosina.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

 On tärkeää, että tämän tiekartan myötä meillä on näkymä siitä, miten yhdessä sovittuihin ilmastotavoitteisiin päästään. Koska valtaosa liikenteen päästöistä aiheutuu tieliikenteestä, siellä on myös suurin päästövähennyspotentiaali. Hallituspuolueet ovat yhdessä sopineet keinoista, joiden avulla päästöjä vähennetään oikeudenmukaisesti. Keskeistä on, että kestävää liikkumista edistetään monipuolisella ja laajalla keinovalikoimalla, ennen kaikkea tuet ja kannustimet edellä. Suomessa ei ole tarkoitus kieltää polttomoottoriautoja tai rajoittaa autoilua, vaan vähentää päästöjä, Kymäläinen muistuttaa.

Suomi on sitoutunut puolittamaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Vastuullisista päästövähennystavoitteista on sovittu kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa yhteisesti viime hallituskaudella. Tiukkoihin päästövähennyksiin on sitouduttu kaikissa EU-maissa. Fossiilittoman liikenteen tiekartan laatiminen perustuu Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelmaan.

 Huomionarvoista on myös, että ilmastotoimet tuovat mukanaan investointeja ja työpaikkoja. Suomella on erinomainen mahdollisuus toimia edelläkävijänä esimerkiksi synteettisten polttoaineiden saralla. Pitkällä tähtäimellä erityisesti sähköä hyödyntävä Power-To-X -teknologia on tärkeässä roolissa kestävien liikennepolttoaineiden tuotannossa, kun ylletään teolliseen mittakaavaan. Ilmastoteknologia voikin tulevaisuudessa olla Suomelle merkittävä vientivaltti, Kymäläinen päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Haatainen: Kuinkahan monella tapaa hallitus aikoo vielä vaikeuttaa osatyökykyisten elämää?15.4.2024 12:33:43 EEST | Tiedote

Marinin hallituksen keskeinen tavoite oli saada osatyökykyisiä, vammaisia ja muita vaikeasti työllistyviä työmarkkinoille. Ajatuksena oli, että jokaisella on oltava mahdollisuus työhön, kykyjensä mukaan. Orpo-Purran linja on toinen. He tarjoavat osatyökykyisille pelkkää keppiä leikkaamalla rajusti sosiaaliturvaa. Uusimpana toimena hallitus on lakkauttamassa Työkanava oy:n toiminnan.

SDP:n Joona Räsänen: Puolueiden on sovittava, että jatkossa sama henkilö ei voi toimia samaan aikaan kansanedustajana, aluevaltuutettuna ja kunnanvaltuutettuna13.4.2024 09:32:35 EEST | Tiedote

Tasan vuoden päästä järjestetään seuraavat kunta- ja aluevaalit. Sunnuntaina 13.4.2025 järjestettävissä erillisissä vaaleissa valitaan valtuutetut sekä kuntien että hyvinvointialueiden valtuustoihin. Vuoden 2022 aluevaaleissa valittiin aluevaltuutetuiksi 101 silloista kansanedustajaa, jotka toimivat samalla kunnanvaltuutettuina ja näin ollen edustivat kolmea vaaleilla valittua päätöksentekotasoa. - Ennen seuraavia kunta- ja aluevaaleja puolueiden on kyettävä sopimaan siitä, että jatkossa sama henkilö ei voi toimia vaaleilla valittuna päätöksentekijänä kaikilla kolmella päätöksentekotasolla. Tämä on helppo keino välttää vallan keskittyminen samoille henkilöille. Edellisten aluevaalien jälkeen olimme tosiaan tilanteessa, jossa yli puolet kansanedustajista istuivat samalla sekä kunnanvaltuutettuina että aluevaltuutettuina, toteaa SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen. Esimerkiksi vuonna 2022 julkaistussa EVA:n tutkimuksessa selkeä enemmistö suomalaisista rajoittaisi poliitikkojen päällekkäis

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye