SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Lasten kanssa työskenteleviltä voidaan vaatia rikosrekisteriote myös lyhyissä työsuhteissa

Jaa

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) iloitsee hallituksen tänään antamasta esityksestä, jolla mahdollistetaan työnhakijoiden ja muiden rikostaustan selvittämismenettelyn piiriin kuuluvien henkilöiden rikostaustan selvittämisen myös lyhytaikaisissa enintään kolme kuukautta kestävissä työntekotilanteissa.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Jo ensimmäisestä kansanedustajakaudestani lähtien olen vaatinut, että kaikkien lasten kanssa työskentelevien rikostausta voitaisiin selvittää. Onkin hienoa, että tällä esityksellä mahdollistetaan rikostaustan selvittäminen myös lyhyisiin työsuhteisiin otettaessa. Toivon, että tätä mahdollisuutta työhönottotilanteissa myös hyödynnetään mahdollisimman laajasti, Kymäläinen painottaa.

Jo nyt laissa säädetään alaikäisten parissa työskentelevien velvollisuudesta esittää työ- tai virkasuhteeseen ottamisen yhteydessä rikosrekisteriote, josta ilmenevät rikokset, joilla on merkitystä arvioitaessa henkilön sopivuutta työskennellä lasten parissa. Nyt esitettävällä muutoksella ei lisätä lakiin uusia velvoitteita, vaan mahdollistetaan rikosrekisteriotteen pyytäminen myös lyhyissä työsuhteissa työhön ottavan tahon harkintaan ja riskiarvioon perustuen.

- Jokaisella lapsella on oikeus olla turvassa niin varhaiskasvatuksen, opetuksen kuin harrastustenkin parissa. Myös vanhemmilla on oikeus olettaa, että heidän lastensa turvallisuudesta pidetään huolta. Lastemme turvallisuutta ja mahdollisuutta koskemattomuuteen ja terveeseen kasvamiseen on edelleen tuettava, ja on hienoa, että voin lainsäätäjänä olla tätä työtä edistämässä, edustaja Kymäläinen päättää. 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen: Lasten ja nuorten hyvinvointiin on panostettava25.2.2021 17:32:33 EETTiedote

- Kesä tuo tullessaan toivoa. Vaikka tätä päivää varjostavat uutiset tulevista poikkeusoloista, suuntaa hallitus lisätalousarviossaan katsetta tulevaan. Nuorten harrastus- ja kesätoiminnan lisäämiseksi ja kehittämiseksi sekä nuorten kesäyrittäjyys- ja työelämätaitojen tukemiseen ehdotetaan yli 2,5 miljoonaa euroa, iloitsee SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen. Nuoria tuetaan myös koulutuksen puolella. Ammatillisen koulutuksen puolella rahoitetaan tukitoimia, joilla ehkäistään opintojen keskeyttämistä, lisätään opiskelijoiden hyvinvointia ja tasoitetaan opiskelijoiden osaamiseroja. Lisäksi kunnille osoitetaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvien valtionavustusten kautta 17,5 miljoonan euron lisäystä lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen. - Koronapandemia on koetellut nuoria kohtuuttomasti. Pitkittyneet rajoitustoimet ovat herättäneet valtavasti oikeutettua huolta nuorten jaksamisesta ja tulevaisuudesta. On tärkeää, että pandemian vielä jatkuessa lapsille ja nuorille osoitetaan ri

SDP:n Viitanen: EU:n ulkopuolisten verkkokauppojen verovapauden poisto tärkeä uudistus25.2.2021 14:00:29 EETTiedote

Hallitus antoi tänään etämyynnin arvonlisäverotusta koskevan esityksen, jolla muun muassa poistetaan verovapaus EU:n ulkopuolelta Suomeen tuoduilta alle 22 euron pikkulähetyksiltä 1.7.2021 alkaen. - Tämä on tärkeä uudistus, jolla turvataan veropohjaa digitaalisessa alustataloudessa ja parannetaan suomalaisten yritysten kilpailukykyä. Esimerkiksi kiinalaiset ja amerikkalaiset verkkokaupat ovat saaneet verovapaudesta kohtuutonta etua. Kotimaiset yritykset ovat kärsineet, kun EU:n ulkopuoliset pikkulähetykset ovat kasvaneet jo 16,5 miljoonaan kappaleeseen vuodessa, sanoo eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.). Valtiovarainministeriön arvion mukaan EU:n ulkopuolisten etämyyntien verovapauden poisto lisää suoraan verotuloja ja vähentää harmaata taloutta, sillä myös arvokkaampia lähetyksiä on tuotu Suomeen ilmoittamalla myyntihinta alakanttiin. Yhteensä verotuottojen arvioidaan kasvavan vuositasolla 60 miljoonaa euroa. - Juuri verovält

SDP:n ryhmäpuhe lähetekeskustelussa valtioneuvoston EU-selonteosta24.2.2021 14:11:36 EETTiedote

SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe Lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta EU-politiikasta Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma Arvoisa puhemies Toisen maailmansodan aikaiset kokemukset tekivät Euroopan unionin suunnittelijoista rauhan rakentajia. Kaksi maailmansotaa ja vuosisadan mittainen vihamielisyys Saksan ja Ranskan välillä olivat julmat lähtökohdat. Johtoajatuksena oli, ettei tulevien sukupolvien tarvitsisi enää kärsiä sotien kauheuksia. Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisajoista löytyy opetus myös tämän päivän Eurooppa-keskusteluun. Sota oli luxemburgilaiselle poliitikolle Joseph Bechille opetus siitä, kuinka voimaton pieni, kahden suurvallan väliin jäänyt valtio voi olla. Tuo voimattomuuden tunne sai Bechin kannattamaan koko sydämestään Euroopan taloudellista ja poliittista yhdentymistä. Arvoisa puhemies Ilman muureja ja tullimaksuja toimivilla EU:n sisämarkkinoilla mukana olemisen kautta myös suomalaisten yritysten tavaroille, palveluille ja pääomille avautuvat 450 mi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme