SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Liikenteen päästöjen vähentämisessä edetään alueellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla

Jaa
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) pitää hyvänä sitä, että työ liikenteen päästöjen vähentämiseksi etenee. Tänään julkaistiin Fossiilittoman liikenteen tiekarttaa valmistelleen työryhmän loppuraportti, jossa eritellään liikenteen ilmastopolitiikan tavoitteita sekä toimenpide-ehdotuksia.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Olemme sitoutuneet puolittamaan liikenteen päästöt 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan monipuolista keinovalikoimaa. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että siirtymä vähäpäästöiseen ja vähitellen päästöttömään liikenteeseen toteutetaan alueellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Päästövähennystoimien aiheuttamia kustannuksia täytyy kompensoida etenkin pienituloisille ja harvaan asutuilla seuduilla asuville, missä välimatkat ovat pitkiä ja oma auto käytännössä välttämätön, Kymäläinen painottaa.

Tutkimusten mukaan jo aiemmin päätettyjen päästövähennystoimien lisäksi vaaditaan uusia toimenpiteitä, jotta liikenteen päästöjen puolittaminen toteutuu. Nykyisillä keinoilla päästöt vähenevät arvioiden mukaan noin 37 %, joten jäljelle jäävän 1,55 megatonnin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tarvitaan lisäkeinoja. Mahdollisia heti käyttöön otettavia konkreettisia toimenpiteitä esitellään tänään julkaistussa raportissa.

- Työryhmän raportissa ehdotetaan monia toimenpiteitä, joista monet ovat toteuttamiskelpoisia. Tiekartan jatkovalmistelussa on syytä pohtia, mikä on ehdotettujen toimenpiteiden hinta verrattuna niillä saavutettaviin päästövähennyksiin. On kuitenkin syytä huomata, että raportissa ehdotetut toimet ovat vasta työryhmän ehdotuksia, eivät poliittisia päätöksiä, Kymäläinen huomauttaa.

- Fossiilittoman liikenteen tiekartan valmistelu on tärkeää sovittaa yhteen muiden valmisteilla olevien prosessien kanssa. On keskeistä, että tiekartta, 12-vuotinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, liikenteen maksu- ja verojärjestelmän uudistus sekä logistiikan digitalisaatiostrategia täydentävät toisiaan ja toimivat yhdenmukaisesti samaa tavoitetta kohti, valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelun parlamentaarisen ohjausryhmän varapuheenjohtaja Kymäläinen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye