SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: ”Pienituloisia ajetaan ahtaalle voittoa tavoittelevan asuntopolitiikan myötä”

Jaa
- Näyttää siltä, että ahtaasta asumisesta yritetään tehdä arvo, kun väitetään, että pieniä asuntoja tehdään siksi, että niillä on kova kysyntä.

Näin totesi SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän 2.varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen puhuessaan Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry:n seminaarissa Helsingissä 13.11. Kymäläinen kritisoi tämän hetken asuntopolitiikkaa, joka ajaa pienituloiset kirjaimellisesti ahtaalle. Asuntomarkkinoilla vain hyvin toimentulevilla on mahdollisuus valita asunnon koko ja sijainti.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan taannoin julkaiseman raportin mukaan Suomessa on 176 000 kotitaloutta, joiden asumismenot lohkaisevat yli 40% käytettävissä olevista tuloista. Kansainvälinen vuokralaisliitto taas vaatii, että kotitalouden tuloista asumiskustannusten osuus tulisi olla vain 25 prosenttia.

- Merkille pantavaa on, että pienituloisista kotitalouksista jopa 22 prosenttia on asumiskustannusrasitteisia. Johtamani SDP:n lapsiperheköyhyys-työryhmän teettämän tutkimuksen mukaan, asumisen hinta on merkittävin lapsierheiden tuloja määrittelevä tekijä. Koti on ihmisen perustarve, mutta tänä päivänä se määrittelee hyvin pitkälle sen, mihin kaikkeen muuhun ihmisellä on arjessaan mahdollisuuksia.

Valtion tulisi panostaa entistä enemmän tuotantotukien kehittämiseen ja vaatia kuntia kaavoittamaan enemmän tontteja ARA-tuotannolle varsinkin nyt, kun omistusasuntotuotanto osoittaa hiipumisen merkkejä.

- ARA-asuntojen hyvä puoli on kohtuullisen vuokratason lisäksi asumisen laatu. ARA-asuntojen myötä asumismukavuudesta tehdään myös pienituloisten oikeus, Kymäläinen esittää.

Tehoton asuntopolitiikka voimistaa osaltaan eriarvoistumisen kehitystä, mutta asuntopolitiikalla on merkitystä nuorten aikuisten tulevaisuuden haaveisiin: asumisen hinta vaikuttaa esimerkiksi suunnitelmiin perheen perustamisesta. Hyvä asuntopolitiikka tukee näin myönteistä suhtautumista lapsiin.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportin mukaan nykyinen asuntomarkkinatilanne on jo nyt vaarantanut kansantaloutemme kehityksen.

- Olemme liian pitkään menneet asumisen sektorilla Suomessa talous edellä eteenpäin markkinaehtoisesti. Yhteiskunta muodostuu yksilöistä, joiden hyvinvointi parhaimmillaan tukee koko yhteiskunnan eteenpäin menoa. On surullista, että vasta pelko talouskasvun vaarantumisesta on nostanut asukkaiden näkökulmia julkiseen keskusteluun.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye