SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Yksityistieavustuksiin tärkeitä korotuksia

Jaa
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on ilahtunut tänään valtioneuvoston hyväksymästä yksityistieasetuksen muutoksesta, jonka mukaan tiekunta voi tulevien kolmen vuoden aikana saada valtionavusta muun muassa yksityistien parantamiseen nykyistä suuremmalla avustusprosentilla.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Nyt tehty muutos yksityisteiden valtionavustusten prosentteihin on tärkeä etenkin tässä ajassa, jossa tienpidon kustannukset ovat muiden hintojen tapaan erityisen korkealla. Tästä korotuksesta linjattiin 12-vuotisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman yhteydessä, joten on hienoa, että se astuu nyt voimaan, Liikenne 12 -suunnitelman valmistelua ohjaavan työryhmän varapuheenjohtajanakin toiminut Kymäläinen hehkuttaa.

Yksityisteiden peruskorjausten määrärahojen turvaamisesta on linjattu niin Liikenne 12 -suunnitelmassa kuin myös Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelmassa. Nyt tehdyn asetusmuutoksen tavoitteena on kannustaa tiekuntia parantamaan ja korjaamaan yksityisteitä sekä vähentää yksityisteiden korjausvelkaa. Ensi vuodelle hallitus on esittänyt yhteensä 23 miljoonan euron määrärahaa yksityistieavustuksiin. Eduskunnan on tarkoitus päättää vuoden 2023 budjetista ennen joulua.

- Yksityistiet muodostavat merkittävän suuren osan koko Suomen tieverkosta, ja niiden kunnossapito on elintärkeää liikennejärjestelmämme toimivuuden kannalta. Ne palvelevat niin kansalaisten kuin elinkeinoelämämme tarpeita. Onkin tärkeää, että vaikka yksityisteiden rahoituksesta vastaavat ensisijaisesti niiden omistajat, myös valtio ja kunnat omalta osaltaan tukevat korjausvelan vähentämistä yksityistieverkolla muun tieverkon lisäksi, Kymäläinen päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johan Kvarnström: Hallitus leikkaa sotesta entisestään ja rikkoo lupauksensa siitä, ettei koulutuksesta leikata17.4.2024 11:09:31 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) toteaa, että hallitus pahentaa terveydenhuollon kriisiä entisestään uusilla säästövaatimuksilla, jotka ovat vaarassa tulla pitkällä aikavälillä erittäin kalliiksi, ja vaikuttavat kaikista ankarimmin jo ennestään haavoittuvassa asemassa oleviin. Lisäksi hän on kauhuissaan siitä, että hallitus kaikista lupauksista huolimattaan leikkaa koulutuksesta ja luopuu maksuttomasta toisesta asteesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye