SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Sote-uudistus etenee aikataulussaan

Jaa
- Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus etenee hyvin aikataulussa. Jotta voimme tasaveroisesti tarjota kaikille suomalaisille yhdenvertaisesti pääsyn terveydenhuollon piiriin on palveluiden siirtäminen kuntia isommille harteille välttämätöntä, sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd). Eduskunta aloitti tänään keskiviikkona käsittelemään sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä hallituksen sote-uudistuksesta.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus etenee hyvin aikataulussa. Jotta voimme tasaveroisesti tarjota kaikille suomalaisille yhdenvertaisesti pääsyn terveydenhuollon piiriin on palveluiden siirtäminen kuntia isommille harteille välttämätöntä, sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd). Eduskunta aloitti tänään keskiviikkona käsittelemään sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä hallituksen sote-uudistuksesta.

Uudistuksessa on myös pidettävä huolta siitä, etteivät hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä ennaltaehkäisevä toiminta jää vain sanahelinäksi. Kunnan ja hyvinvointialueen raja pitää sujuvasti ylittää. Keskeinen tavoite on kaventaa kansalaisten hyvinvointi- ja terveyseroja.

- Tämä tavoite vaatii yhdessä tekemistä kaikilta toimijoilta, niin tulevilta hyvinvointialueilta, kunnilta kuin myös laajasti sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä, Mäkisalo-Ropponen painottaa. 

Sote-uudistuksen tarvevakioitu rahoitus on oikeudenmukainen, mutta pitkä siirtymäaika ja leikkuri aiheuttavat sen, ettei esimerkiksi Pohjois-Karjala saa rahoitusta niin paljon kuin sille laskennallisesti kuuluisi. Rahoituksen tasoa tuleekin edelleen seurata, niin että pystymme turvaamaan ihmisille sosiaali- ja terveyspalvelut myös siirtymäkauden aikana.

Tulevassa uudistuksessa tulee myös varmistaa vammaisten yhdenvertaisten palveluiden järjestäminen. Vammaisten oma ääni on saatava paremmin kuuluviin sekä kunnissa että hyvinvointialueilla ja meidän on opittava tekemään vammaisvaikutusten arviointia osana päätöksentekoa.

Myös vanhusten oikeuksien puutteet ovat tulleet monien selvitysten kautta esille, joten hyvinvointialueilla olisi syytä potilas- ja sosiaaliasiamies toiminnan rinnalla käynnistää vanhusasiamies toiminta, joka koordinoisi ikäihmisten oikeuksien valvontaa yhdessä valtakunnallisen vanhusasiavaltuutetun kanssa, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa. 

- Tämä laki ei itsessään paranna palveluita. Sen toimeenpano ratkaisee. Tulevilla hyvinvointialueilla on heti uudistuksen ensi vaiheista lähtien seurattava sen etenemistä ja asioiden toimivuutta. Tarvitaan hyvää johtamista ja viisaita luottamushenkilöitä sekä koko henkilöstön mukaan ottamista, Mäkisalo-Ropponen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Mäkisalo-RopponenKansanedustaja

Valtakunnallisen kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja

Puh:050 357 9090

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän esitys budjettineuvotteluihin: Helsingin turvattava maksuttomat oppimateriaalit myös jatkossa19.4.2024 13:26:39 EEST | Tiedote

Tiistaina päättyneen hallituksen kehysriihen yhteydessä esitetyt säästötoimenpiteet osuvat myös koulutukseen. SDP:n valtuustoryhmä Helsingissä on erityisen huolissaan hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen maksuttomuutta ja vaatii, että Helsingin kaupunki kompensoi omilla toimillaan kehysriihen koulutusleikkauksia helsinkiläisten nuorten tasavertaisuuden varmistamiseksi.

Ville Skinnari (SDP) i Sverige: Tillväxten är nordisk - Kommer huvudstäderna att höra regionernas röster, kommer EU att göra det?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Ville Skinnari talade idag på Järnvägsforum Norr 2024 -evenemanget i Sundsvall om behovet av ett koordinerat arbete kring totalsäkerhet, logistiska lösningar och en nordisk plattform för att möjliggöra den gröna omställningen. I evenemanget deltog representanter från de svenska, finska och norska regeringarna, samt parlamentariker och näringslivet i de nordiska länderna.

SDP:n Ville Skinnari Ruotsissa: Kasvu on pohjoisessa - Kuulevatko pääkaupungit alueiden ääntä, kuuleeko EU?19.4.2024 13:12:20 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Ville Skinnari puhui tänään Järnvägsforum Norr 2024 -tapahtumassa Sundsvallissa kokonaisturvallisuuteen sekä logistisiin ratkaisuihin liittyvästä koordinoidun yhteistyön tarpeesta sekä tarpeesta pohjoismaiselle foorumille vihreän siirtymän mahdollistamiseksi. Tilaisuuteen osallistui Ruotsin, Suomen ja Norjan hallitusten ja Pohjoismaiden parlamenttien ja elinkeinoelämän edustajia.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan oppositioedustajat: Esitämme epäoikeudenmukaisten lakkolakien hylkäämistä19.4.2024 12:03:34 EEST | Tiedote

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on tänään saanut päätökseen työrauhapaketin käsittelyn. Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen lakiuudistus. Missään muualla pohjoismaissa ei ole työtaistelutoimia rajoitettu lainsäädännöllä. Oppositiopuolueista sosialidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät esittävät lakkolakien hylkäämistä omassa vastalauseessaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye